Se kävelee!

Aura päätti yllättää meidät tänään illalla, ja otti ensiaskeleensa "kypsässä" 9kk ja 4päivän iässä! 8 askelta peräjälkeen ilman tukea. Se riittää ilmeisesti jo WHO:n viralliseen määritelmään kävelytaidosta (?). Tästä se lähtee! Voi meidän pientä, kohta se juoksee äitiä karkuun!

Tulispa jo...

kesä! Mä täällä jo hiukan odotan kesää! Niin ihanaa kuin luminen talvi onkin ollut, alkaa mieli olemaan kohta jo kesässä, lämmössä ja ihanista pihaleikeistä. Nyt oli pakko jo hakea Auralle jotain kesää odottamaan... ;)

Frillafarkkuhame Hennesiltä, hihaton body Lindex, molemmat kokoa 86.

Hameen loistava puoli on, että siinä on frillojen sisällä farkkuiset "pikkupöksyt", eli pyllistellä saa rauhassa, eikä vaippa vilku! :)

Järki vs. Tunteet

Isosisko aikoinaan varoitti, että vauvan ollessa noin puolivuotias, iskee uusintavauvakuume. Silloin mietin että höpön löpön, silloinhan mulla on vauva sylissä. Vaan isosisko oli oikeassa. Oon tässä viime viikot seurannut "Blogistanian" uutta vauvakuumeaaltoa, pikkukakkosten odotusuutisia ja muita vastaavia pähkäilyjä. Niiin tekis mieli lähteä "aaltoon" mukaan. Uusintakuume on vaivannut jo pari kuukautta Onneksi tästä ei päätä ainoastaan minä (=tunteet) vaan myös mies (=järki). Toisaalta, eipä juuri tällä hetkellä sisaruksen toivominen tuottais tuloksia, kun ei ole edelleenkään tietoa kuukautisista synnytyksen jäljiltä...

Äitiysloman viimeisenä päivänä muistutuksia itselle (ei tärkeys-, vaan tajunnanvirtajärjestyksessä), miksi alkaa toivomaan toista lasta vähän myöhemmin:

- OPISKELU. En halua enää toista äitiyslomaa, jonka aikana saan selvittää opiskeluasioita, istua kursseilla ja valvoa öitä koulun takia. Vauvan valvotukset on asia erikseen. Ei siinä mitään, kyllä tämä äitiysloma on näinkin menny, ja oon mielestäni pystynyt tekemään opiskeluja niin että se ei ole Auralta pois (=päivä- ja yöunien aikana). Kahden lapsen kanssa opiskelu kuulostaa silti liian extremeidealta. Sit alkais jo kärsii sekä lapset että opiskelu, nyt toivottavasti ainoastaan jälkimmäinen.

- Äitiyspäiväraha. Minimillä voi mielellään maksaa omia ja yhden lapsen menoja, mutta jos toisen lapsen aikana sais jo jonkinlaista ansiosidonnaista, niin ei tarttis miettiä rahaa joka ratkaisussa. On kurjaa, jos raha on ratkaisijan asemassa, kun mietitään vauvan kanssa harrastamista tai muita kivoja juttuja, mitkä toisaalta rytmittää arkea ja antaa äidinkin päiviin jotain vaihtelua. Tämän "harjoituskappaleen" jälkeen tiedän myös tarkemmin, mitä ominaisuuksia haluan eri lastenhoitotarvikkeilta (ja laatu maksaa...). Turha kuvitellakaan, että noita vaunuja esim säästettäis "kakkoselle"...

- Asunto. Mä en toista lasta hanki tähän asuntoon. Piste. Tämä asunto on kuitenkin tosi kätevä sijainniltaan niin kauan kuin opiskelen. Tiedän, että on isompiakin perheitä, jotka asuu kaksioissa, mutta ilmeisesti meillä on liikaa omaisuutta, kun yhden pinnasängyn sijoittaminen tähän asuntoon tuotti jo huomattavia vaikeuksia. Meidän on pakko häipyä täältä muutenkin jo siinä vaiheessa kun Aura siirtyy pois pinniksestä...

...Yleensäkin siis muu elämä vähän valmiimmaksi (milloin se sit on valmis, on toinen asia) ja äiti ulos koulusta. Se olis ehkä prioriteetti 1 ennen mahdollista seuraavaa lasta. Silti en hetkeäkään vaihtaisi pois tän hetkisestä elämästä, eikä Auraa ihanampaa ole! Halusin yhden lapsen opiskeluaikana, ja seuraavaksi haluan opiskelut loppuun. Joku viisas sanoi aiemmin myös, että lapsi on ehkä paras opiskelumotivaatio.

Toisaalta harmittaa, että olis ihana, kun olis lapset pienellä ikäerolla, ja mulla on ikävä jo sitä raskausmahaakin... Mut toisaalta, odotusaika on vielä kuitenki aika hyvin muistissa, ja eikös sekin ole kivaa, että on jotain vielä odotettavana... ;)

Järki voittakoon, vielä toistaiseksi.

ALE!

Nyt on oiva aika esitellä alelöytöjä. :) En ookkaan pitkään aikaan kirjotellu mitään vaatteista, mut nyt on tullu jokunen hankittua, niin voi niitä esitellä. :P

Heti joulukuun lopulla käytiin tsekkaamassa mun äidin kanssa Polarn o. Pyretin ale. Sieltä tarttui mukaan muutama vaate:

Kokoa 80. Oli tarvetta vähän juhlavammalle valkoiselle bodylle.

Tää on kokoa 86. Ihastuin näihin jo silloin kun ne tuli liikkeisiin. Nyt tämä odottaa kesää! Uskon että tästä tulee meidän yks kesähitti!

Ja tämä myös kokoa 86. Ihana, pehmeä velourinen mekko menee varmasti ensi alkusyksystä kivasti mm. muskarissa! (kokeilin sitä Auralle, eikä se näytä ihan pölön isolta tälläkään hetkellä)

Koitin oikeasti etsiä Auralle ensiaskelkenkiä, joita olin vähän katsonut mm. Wiklundilla (Eccon vaal. pun nahkakenkä oli PUOLEEN HINTAAN), mut kun liian kauan jahkasin, niin kokoa 20 ei ollut eilen enää missään, joten ei tullut sitten kenkiä ostetuksi. Sen sijaan löysin kaikenlaista muuta hauskaa. :)

Nää oli ihana järjen ja tykkäämisen kohtaaminen, velourhousut Lindexistä, puoleen hintaan, koko 86.

Koska en löytänyt Auralle kenkiä, niin nää (ja sellaset Lindexin Bamsen kissamokkasiinit) sai nyt lohduttaa (ja hyvin lohduttavatkin, hih). Näiden lisäks H&M:stä lähti mukaan kullanväriset sukkikset eurolla.

Joo, myös tämä on Auralle! Farkkuminihame Lindexistä, kokoa 86 (ihan sopiva jo!). Aijai mun pikkupimua, kun laitan sille tämän, Popin bodyn ja ne kultaset sukkikset!!! :D

Kuten saattaa huomata, mä oon siirtyny jo ostamaan Auralle pääosin kokoo 86. Johtuu ihan siitä, että sillä on niin paljon vaatteita koossa 80, että toivon näille isommille pitkää käyttöikää! Ja kun nyt on talvivaatteet alennuksessa, niin käteväähän se on ostaa niin, että menee myös ensitalvena... Harmillista ku vauvan kasvu hidastuu, saa ostaa hauskoja vaatteita harvemmin! xD Tai ehkä ihan hyvä lompakon kannalta, mullahan on just loppumassa ruhtinaallinen äitiyspäivärahalla elo, tulot tippuu puoleen.

Mietin vielä, että pitäiskö mun olla järkevä ja ostaa nyt tässä keväällä jo alesta Auralle ens talveks joku haalari (Reimatec tai vastaava), vai odotanko ens syksyä ja ostan sille sit kauden "muodin" mukaisen haalarin. Järkevänä ostaisin nyt jo, mut kun tän talvikauden haalarit ei ainakaan miellyttäny mun silmää yhtään... Etten vaan olis nirso?

Kengät jäi edelleen ostamatta, mutta ehkä mä ehdin ostaa sellaiset tässä kevään aikana. Eipä tuo vielä ulkona kävele (tai ilman talutusta muutenkaan), ajattelin vaan että kengät olis kätevät julkisiin tiloihin, missä jonkun verran ollaan (kun Aura ei kuitenkaan halua olla hereillä ollessaan koko ajan rattaissa/sylissä), esim yliopistolla tepasteluun, kun muut kuitenkin liikkuu siellä ulkojalkineissa. Mut onneks keksin ostaa noi parit mokkasiinit, nehän käy ihan yhtä hyvin siellä menoon, kun nahkapohja varmaan vähän ainakin pitää kosteutta ulkona. Ja onhan nuo mukavammat jalassakin! :)

Luennolla oppii!

Tänään alkoi uudenlainen arki. Nimittäin kolmena päivänä viikossa yritämme nyt kevään ajan käydä Auran kanssa yliopistolla. Tarkoitus olisi saada kevään aikana istuttua kaksi peräkkäisissä periodeissa olevaa tietojenkäsittelytieteen kurssia ja yksi okl:n seminaari (joka on loppukeväästä). Tänään oli ensimmäinen luento. Oikeasti piti olla kaksi luentoa, mutta arvata saattaa, että me olimme vain yhden luennon paikalla.

Olin suunnitellut, että nukutan Auran matkalla luennolle, niin että hän nukkuisi ensimmäisen luennon. Suunnitelma toimi muuten, mutta menin jo tuntia aiemmin yliopistolle, jotta ehtisin syödä, ja vaikka yritinkin pitää Auran matkan ajan hereillä, hän nukahti kuitenkin siis tuntia ennen luentoa. No, sainpahan syödä rauhassa. Samalla hetkellä kun luento alkoi, hän sitten heräsikin.

Alkuun Aura jaksoi istua hyvin sylissä, mutta pian piti päästä menemään, ja niinhän siinä kävi, että loppuluento kuunnteltiin salin takaosaa ees taas kävellen. Toisen luennon alkaessa Aura alkoi sitten kiljahtelemaan sen verran pahaenteisesti, että päätimme poistua. No, huomenna siis uusi yritys vähän erilaisella taktiikalla. :) Tarkoitus saada Aura siis nukkumaan ensimmäisen luennon ajaksi.

Jos olikin levoton luento, niin jotain uutta hauskaa siellä opittiin. Aura nimittäin seisoi itse ilman tukea pitkän ajan siellä (no siis ehkä minuutin parhaimmillaan). Ja useampaan otteeseen. Nousi seisomaan rattaita vasten ja sitten päästi otteen irti. Kun tasapaino meinas lähteä, niin korjas asentoa. Tästä se siis lähtee! Iik!

Tästä hauskasta maailmanvalloitusajasta, mitä nyt siis eletään, pitää kirjoittaa muistiin pari juttua:

Kun äiti menee vessaan, Aura joko karkaa tekemään pahojaan (olkkariin repimään kaiutinsarjan etukaiuttimen paneelia ja tökkimään elementtiä) tai tulee mukaan. Jos Aura tulee mukaan, niin hän yrittää päästä maistamaan AINA pöntön reunaa sillä aikaa kun äiti pesee käsiään. Yök.

Keittiössä kokkaillessa, jos Aura on syöttötuolissa, hän yrittää ottaa kaikkia tavaroita, aukoa aterinlaatikkoa ja ottaa veitsiä tai muuten ryövätä äidin työvälineet. Jos hän taas on lattialla, hän availee lavuaarinaluskaapin ovia, kaivaa kaapista tyhjiä juomatölkkejä ja pulloja tai vaihtoehtoisesti penkoo roskista. Yököttävintä Auran suusta löydettyä on ollut kananmunankuoret. Hyi.

Neuvolaa ja taitoja

Auralla oli tänään 8 kuukauden neuvola. Tässä vaiheessa tyypillisesti on lääkärineuvola, joten anti oli vähän heikohkoa noin jutteluosalta. Mieslääkäri katsoo jotain silmiä ja kuuloa, ja sanoo, että "hienoa ja kaikki hyvin", ja se on siinä. Jotain mustikan näköistä puukuulaa piti metsästää oikealla ja vasemmalla kädellä ja sitte oli nää perinteiset pituus ja paino... Ja meillä meni sitten kymmenen kiloa rikki!

Auralle oli kahden viimekuukauden aikana siunaantunut pituutta kolme senttiä, ja painoa vähän toista kiloa, mittojen yltäessä 74 senttiin ja 10180 grammaan. Ihmekös, että neiti on äidistä alkanut tuntumaan suorastaan painavalta!

Ajattelin nyt 8kk "kunniaksi" kokoilla vähän Auran taitoja ja tämänhetkisiä juttuja tänne. Jää itselle muistiin, millaista elämä oli tässä iässä. ;)

Liikkuminen: Aura kävelee hyvin tuen kanssa. Ottaa tukea sohvasta, tv-tasosta, seinistä, oikeastaan mistä vain. Kaikissa paikoissa noustaan seisomaan, jos vain on pienikin esine, minkä avulla pääsee vähän ylemmäs kuin kontalleen. Aura kävelee myös mallikkaasti kädestä pitäen. Eli riittää että talutan häntä toisesta kädestä, niin luottamus pystyssä pysymiseen on hällä aika vahva. :) Aura ei kuitenkaan seiso vielä ilman tukea, ellei tosiaan saa huijattua häntä niin ettei tajua seisovansa. Aika paljon on tullut siis varovaisuutta tytön liikkumiseen. Ihan hyvä niin. Kiipeämistä kuitenkin Aura harrastais, jos vaan äiti antais. Portaita kiipee tosi sujuvasti ylöspäin, mut täytyy olla takana vahtimassa, ettei saa päähänsä lähtee rappuja alaspäin, meinaa siihenkin suuntaan mennä pää edellä... Nykyään Aura jaksaa myös hetkittäin istua paikallaan ja keskittyä tutkimaan jotain tavaraa.

Syöminen: Aura syö kiinteitä nelisen kertaa päivässä. Oon yrittäny totuttaa sitä siihen 5krt/pvä -rytmiin, mutta ei millään uppoa se viides kerta. Syödään itse tehtyjä soseita ja kaupan soseita aika "fifty-fifty". Varsinkin nyt kun ollaan oltu lomilla ja paljon liikenteessä, niin kaupan soseita on helppo pitää mukana, kun ei tarvii miettiä, onko se purkki nyt jääkaappilämpötilassa. Kiinteiden lisäksi Aura vetelee tissiä joka aterialla ja sit muutamaan otteeseen yöllä. Nyt tosin on ollut huomattavissa yösyöntien vähenemistä. Mä en itse ihan hirveen aktiivisesti yritä vieroittaa yötissistä (en toistaiseks oo alkamassa mihinkään unikouluun sen kanssa), mutta yritän öisin mielummin tarjota aina tuttia. Esim viime yönä söi puolilta öin ja seuraavan kerran vasta viiden jälkeen, se on mun puolesta ihan ok.

Juttelu ja muu sosiaalisuus: Aura ei vielä sano mitään oikeita sanoja. Selitys on kova ja elehdintä hyvin slaavilaista. "Kaakel kaakel" ja "päpäpä" "vavavvva" on tyypillisimpiä Auran lausuntoja. Sen lisäksi Aura edelleen harrastaa itselleen tyypillistä "keuhkot tyhjäksi" -ääntelyä, missä sitten mielentilan mukaan vaihtelee äänensävy. Suuttuessa ja tylsistyessä päristellään niin että sylki lentää. Luulin ennen äidiksi tuloa, että vauvat itkee paljon, mutta Aura ei itke juuri ollenkaan. Sittenkin kun häntä ärsyttää/harmittaa joku, niin hän pitää vaan sellasta valitusääntä ja ehkä päristelee. Itku tulee vain äärimmäisessä hädässä. Äänensävyillä saa viestittyä tosi hyvin. Silloin kun on tosi hauskaa, niin kiljahtelee riemusta! Aura saattaa esimerkiksi tulla ja puraista ja hihkuu riemusta, ilkikurinen! Lisäksi Aura on alkanut vilkuttaa. Pari päivää sitten ekan kerran vilkutti mammalle, kun mamma sanoi "heihei" ja vilkutti Auralle.

Muita "taitoja": Aura osaa aika hyvin ilmaista kakkahädän, ja kakka tehdäänkin pääosin pottaan. Pisujakin yritetään metsästellä pottaan, mutta siinä onnistutaan vaihtelevalla menestyksellä (koska pisun tulosta ei varoiteta mitenkään).

"Kiva ajankuluharrastus" esim syödessä on äidin nipistely. Kovin harjoitellaan siis pinsettiotetta ja aika hyvin se jo onnistuukin. Äiti ainakin on mustelmille harjoiteltu...

Musiikki on edelleen kova juttu. Oman "pianonsoiton" lisäksi Aura osaa nykyään nauttia musiikista tanssimalla. Tykkää myös "laulaa" musiikin mukana toisinaan. :)

On se vaan niin ihana! Aika jännityksellä mietitään, missä vaiheessa se lähtee tosissaan kävelemään. Pitäis varmaan alkaa säästämään jo kevään kävelykenkiin, ei oo muuten lastenkengät halpoja! Ensi viikolla mulla alkaa taas yliopistolla yks kurssi, yritetään Auran kanssa, tuleeko siitä mitään, jos mentäis yhdessä luennoille. Khrm, kanssaopiskelijat luultavasti kiittää... Ja joka tapauksessa muskari jatkuu, sitä jo odotetaankin!

Vuosikymmenen vaihteessa...

Vuosi 2009 takana. Mieletön, ihana, uskomaton vuosi!

Vuosi sitten tähän aikaan kasvattelin vielä mahaa, arvailin Punkeron sukupuolta ja täyttelin äitiyspäivärahakaavakkeita.

Nyt meitä on kolme, Punkeromme on jo pieni viisas tyttölapsi, ja äitiyslomakin on loppusuoralla. Takana on vuosi, joka on mahdollisesti muuttanut meitä enemmän kuin mikään aikaisemmista vuosista. Miehen kanssa olemme kasvaneet isäksi ja äidiksi, meistä on tullut perhe.

Mietin tässä mennyttä vuotta, ja samalla viimeistä vuosikymmentä. Oikeesti viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut erilaisia vaiheita, kaikkia sellaisiakin, mitä en välttämättä olisi uskonut, saatika toivonut, näkeväni, mutta nyt lopuksi parhaimpia, mitä elämä voi mukanaan tuoda.

Oikeesti en ole näin tylsä matkija, että vain muiden blogien innoittamana kirjoitan juttuja perässä, mutta nyt monen blogin (mm. Hanna, Hertanäiti...) saatua mut muistelemaan menneitä, kirjoittelen nyt viime vuosikymmenestä.

Viimeisen 10 vuoden aikana olen päässyt jokaiseen kouluun mihin olen pyrkinytkin. Se on kiva asia. 2000 pääsin Turkuun musiikkilukioon, 2003 yliopistoon (ilman pääsykokeita, ilman stressiä), 2005 Turun konservatorion ammatilliseen koulutukseen, ja viimeksi 2008 Ammattikorkeaan musiikkipedagogilinjalle. Voisi kuvitella siis että kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Kuitenkin olen saanut loppuun asti suoritettua ainoastaan lukion ja konsan ammattilinjan. Aika pitkälti yliopisto-opintojen keskeneräisyyttä voin perustella tällä "moniajolla". Haluan tehdä montaa asiaa samaan aikaan, joten mitään ei pysty tekemään ihan täysillä.

Vuonna 2003 tapasin myös rakkaan mieheni, vaikka varsinaisesti seurustelemaan alettiinkin vähän myöhemmin. 2005 kesällä mentiin kihloihin, ja 7.1.2006 naimisiin, joten tässä tulevalla viikolla juhlitaan jo 4-vuotishääpäivää!

2007 minusta tuli täti toisen ja kolmannen kerran (sitä ennen kerran viime vuosituhannella, hih), kun molemmat siskoni saivat suloiset tytöt loppuvuodesta! Näistä pikkuprinsessoista intoutuneena lähdin kirjoittamaan Tätikultaa (vaikka se oikeesti sitten sisälsikin ihan muuta kuin tätijuttuja). Toki aiemminkin olin pitänyt blogia, mutta se tätikultaa edeltävä oli vielä pöntömpää luettavaa.. :P

Minulla oli jo pitkään ollut vauvakuumetta ilmassa, mutta terveydentilani ei suosinut lapsihaaveita, nimittäin 2006 syksyllä minulla oli diagnosoitu bulimia (ja siihen liittyvä keskivaikea masennus). Tai paremminkin silloin heräsin hakemaan apua ongelmaani. Ymmärsin, että koko ikäni ollut haave lapsesta ei ole järkevä niin kauan, kun en ole henkisesti tasapainossa. Kävinkin YTHS:llä lääkärillä säännöllisesti koko talven ja samoin psykologilla juttelemassa, mutta ymmärsin, että minun itseni pitää ratkoa sisäiset solmuni, ja lopetin psykologilla käymisen. Kutsuisin tuota vaihetta kasvukivuiksi. Ratkoin ongelmiani kirjoittamalla, puhumalla siskojeni kanssa ja mieheni tuella. Tuo aika oli minulle henkilökohtaisesti erittäin vaikeaa, mutta se lähensi minua paljon siskoihini (jotka suurehkoista ikäeroistamme johtuen eivät olleet ennen olleet niin läheisiä), jotka osoittautuivatkin sitten aivan ihanaksi voimavaraksi! <3

Meillä oli Jarin kanssa sopimus, että alamme harkitsemaan perheenlisäystä, kun Jari saa vakituisen työpaikan ja olen vuoden ollut "sekoilematta ruuan kanssa". Se vuosi tuli täyteen keväällä 2008. Koska hormonitoimintani vaikutti sangen sekavalta, kyselin jo lääkäriltäkin, olenko itse aiheuttanut mahdolliset lisääntymisongelmamme. Oli tosi helpottavaa kuulla, että kuukautisten puuttumisen takana ollut PCO ei johdu aiemmista touhuistani.

Elokuussa (heti ensimmäisen clomikierron jälkeen) 2008 teinkin positiivisen raskaustestin, pääsin odottamaan samaan aikaan isosiskon kanssa*hih*, ja yllättävän helpon raskausajan jälkeen päivänpaisteemme syntyi viime alkukesästä. Loppuvuosi onkin sitten ollut ehdottomasti elämäni parasta aikaa, kaikin puolin! :)

Täytyy sanoa, että jos jotain olen oppinut viime vuosien aikana, niin sen, että omia voimavaroja pitää kuunnella. On ihan ok sanoa välillä "ei" ja pitää oma päänsä tai olla tekemättä jotain mitä ei halua. Minun ei tarvitse pitää jokaisesta, eikä kaikkien ole pakko pitää minusta. Raskaita asioita ei tarvitse, eikä pidä kantaa yksin ja pitää sisällään. Elämä on oikeasti paljon helpompaa, kun on tyytyväinen siitä mitä on, eikä haikaile sen perään mitä ei voi saada, tai muuten yritä mahdottomia.

Näinä päivinä olen miettinyt myös, mitä uskoisin tulevan vuosikymmenen tuovan tullessaan. Uskoisin, että seuraavat 10 vuotta pitävät sisällään paljon vielä loistavia juttuja. Toivon seuraaviin vuosiin sisältyvän valmistumista, mahdollisesti toista (ja kolmattakin?!) lasta, oman alan töitä, ehkä jopa omaa kotiakin. Toisaalta, minulla on jo nyt ihana mies ja kaunis lapsi, jotka kyllä riittää jos muut haaveeni eivät toteudukaan. Voin nauttia elämästä tällaisena, tarttua hetkeen, tässä ja nyt.

Ihanaa ja unelmia täyttävää uutta vuosikymmentä kaikille! <3