Suursiivo

Mua aika usein nykyään ahistaa, kun me asutaan niin pienessä kämpässä. Meillä on tilaa 52neliötä, ja siitäkin tilasta n. 10neliöö on laskettavissa käytäväksi. Kämpässämme "suunnitteluvirheeksi" voisi laskea eteisen lisäksi keittiön koon. Keittiö on ihan kunnon keittiö, eli vie aika monta neliötä tilaa, mutta kuitenkin sen mallinen, että sinne ei mahdu kunnollista ruokapöytää, vain pieni, max neljän hengen, ruokapöytä... Näin ollen meillä on varsinainen ruokapöytä (6henk) olohuoneessa, samoin kuin kirjoituspöytä (koska makuuhuone on taas sen verran pienempi että sinne ei mahdu sängyn lisäks kirjotuspöytää), sohva, piano ja tv systeemeineen. Näin ollen meillä tuntuu vähän joka huoneessa olevan tavaraa hirveästi ja jopa asunnossa kulkeminen on vaikeata toisinaan.

Myös säilytystila meidän asunnossa on kortilla, eihän 50-luvulla, jolloin tämä kerrostalo on rakennettu, tunnettu kaikkia näitä "tuiki tarpeellisia" hyödykkeitä, mitä joka paikka pursuaa nykyään. Toisaalta myös vaatekaapit on mitotettu vain enintään kahden hengen tarpeisiin, eikä keittiön työpöydältä tohtisi millään liietä tilaa sekä kahvinkeittimelle, mikrolle että leivänpaahtimelle, blenderistä ja vedenkeittimestä puhumattakaan! Sähköesineiden paljous tosin aiheuttaa toisinaan pientä ongelmaakin, kun pistorasiat loppuu kesken, tai sulake pamahtaa kun yritän käyttää vaikkapa pyykinpesukonetta ja kahvinkeitintä samaan aikaan....

Koska nyt kuitenkin yritämme asua tässä asunnossa (asuinalueelle epätyypillisen halpa vuokra kannustaa siihen, sekä laiskuus edes miettiä muuttamista), yritän tehdä lisää tilaa meille ja saada asuntoa muutettua viihtyisämmäksi. Se onnistuu tietenkin heittämällä ylimääräistä roinaa pois sekä kaapeista, että niiden ulkopuolelta. Viimeisten neljän päivän aikana olemmekin heittäneet erinäisiä tavaroita pois peräti reilut puoli kuutiota (500litraa)! Ainakin siitä pääteltynä, että pihamme roskista on päässyt täyttämään neljä täyteenpakattua 150 litran mustaa jätesäkillistä.

Mitä mahtavia esineitä kaapeista on sitten löytynytkään poisheitettäviksi?

Aloitimme vanhojen kenkien inventaariolla. Läjä ihania, ehkäpä asteen liikaa pidettyjä, kenkiä, joita vielä ehkä voi pitää vaikkapa mökillä löysi kotinsa pihan Molokista. Tuonne syväkeräysastiaan päätyi myös armotta valtaosa vaatekaappini sisällöstä, armoton määrä paperitavaraa ja muuta yhtä merkittävää. Nyt kun tarkemmin mietin, en edes muista mitä muuta heitin pois, kuin kenkiä ja vanhoja vaatteita. Ne kuitenkaan eivät täyttäneet kuin yhden jätesäkillisen, joten loppu tavaramäärä on selkeästi ollut myös hyvin merkityksellistä roinaa (NOT).

Joitain "helmiä" oli kuitekin pakko ikuistaa ennen poisheittoa. Tulee vaan mieleen, että miksi olen sellaisia säästänyt alkuunkaan (paitsi siksi että osa on esim. kihlajaislahjoja reilun neljän vuoden takaa, ja ajattelin ettei lahjoja kehtaa heti heittää pois).. Tässä pientä herkullista katsausta:

Alkon kuvasto syksyltä 2007.

En ihan käsitä miksi olen raahannu tällaisen kotiin asti?

Paperitavaran taso oli siis kutakuinkin näin laadukasta.

Keittokirjateline.

Siis keittokirjaahan EI voi katsoa ruokaa laittaessa jos se esim lepää pöydällä?

Tinainen viinipulloteline.

Tuiki tarpeellinen, paitsi että me ei kumpikaan lopulta ymmärretty,

että missä vaiheessa se viinipullo lepäis tässä?

Minireppu vuodelta 1995.

Kuvittelinko mä että nää tulis viel muotiin jonain päivänä?

Eiks ollu viehättäviä? No tällaisia huippuhienoja ja tärkeitä tavaroita heitettiin pois. Nyt hiljaksiin täällä vois alkaa järjestelemään jäljelle jääneitä tavaroita. Harmi vaan ettei ns. "ennen" -kuvia tullut otettua mistään, mutta "jälkeen"-kuvia koitan ottaa siivouksen lopputuloksesta, täällä tulee näyttämään kerrankin ihan nätiltä nimittäin. :)

Unikoulua

Eli meillä lähes ex tempore lähdettiin keskiviikkona kokeilemaan sellasta alustavaa unikoulua, että saatais Aura nukkumaan omassa sängyssä jälleen. Aurahan on syntyjään hyvä nukkuja, mä oon vain vähän pilannu tuota ominaisuutta ylläpitämällä liian hyvää "palvelutasoa", eli yöllä jokaiseen känähdykseen reagoidaan ja annetaan tissiä. Sen lisäksi iltanukutus sortui jossain vaiheessa siihen että Aura sai nukahtaa joka ilta tissille. Nyt haluttiin tästä iltanukutussysteemistä järkevämpään.

Ensimmäisenä iltana nukutus kesti noin tunnin, jonka ajan tyttö oli koko ajan hyvällä tuulella mut nousi koko ajan seisomaan sängyn reunaa vasten seisomaan. Kävin sit aina välillä kääntämässä sitä vaakatasoon ja pari viimistä silittelykäyntiä kävin ihan unen rajamailla olevan tytön luona, joka vaan huusi tutin tippumista (sitä ei voi tietenkään itse laittaa suuhun vaikka se osataan laittaa sinne hyvin hereillä).

Toisena ja kolmantena iltana sitten tyttö nukahti lähes heti kun sänkyyn hänet sijoitin. Sitä ennen oltiin tietysti nautittu unettava maitoateria äidin sylissä. Torstaina vaan kävi niin että neiti tuli ahmineeksi ensin liikaa maitoa ja oksensi maidot (ja osan iltapuurosta) kaaressa loiskahtaen äidin syliin ja lakanoille, mutta sitten hetken päästä imetin lisää ja tyttö nukahti pian sen jälkeen tassutteluun. :)

Se mistä olen nyt halunnut pitää kiinni, on että tyttö ei nukahda tissille, vaan se nukahtaminen tapahtuu itsekseen. Siinä ollaan onnistuttu. Toki tyttö pääsee isin ja äidin väliin ekalla yösyönnillä, mutta tuntuu että omassa sängyssä nukkuminen auttaa siihenkin, että se eka yösyönti on tunnin-pari myöhemmin kuin aiemmin. :)

Jatkamme harjoituksia. ;)

Unikoulusta...

Aika moni muu pitää tällä hetkellä vauveleilleen unikouluja ja itse mietin tässä myös että alkais olemaan aika ajankohtainen juttu.

Mutta kertokaapas miten aloitan (ns. tassuhoidon tyyppistä juttua oon ite ajatellu että voitais toteuttaa, huudatus ei oo mun juttu), kun vaikka miten "tassuttaisin" sitä nukkumaan laitettaessa, ja sänkyyn jäisi hyvällä mielellä oleva tyttö, niin se ei ala nukkumaan vaan nousee sängyssä seisomaan ja hytkymään heti kun poistun viereltä. Jopa vaikka hän äidin lähtiessä olisi ihan nukahtamispisteessä olevan oloinen. Plus että Aura ei suostu olee makuultaan edes sen aikaa kun oon vieressä, vaan vaikka kuin olisi väsynyt, niin hän alkaa heti vääntämään väkisin mahalleen ja sitä kautta ylös, kun laitan hänet selälleen.

Mulla ei ole vielä mitään tarvetta lopettaa yösyöttöjä (Aura ei mielestäni syö päivisin vielä niin paljoa, että yösyönti olisi jo "ylimääräistä"), ja mulle sopii ihan hyvin, että yösyönnillä Aura siirtyis viereen, mutta jo ihan oman turvallisuutensa takia olis kiva iltaisin saada se nukahtamaan omaan sänkyynsä. Ja niin että se nukahtamistapahtuma ei tapahtuis aina tissille...

Muoks. Nyt siis päätinki samalla vaivalla helpottaa näitä iltoja aloittamalla unikoulun (tai paremminkin nukahtamiskoulun?) samantien. Yösyötöt saa siis mun puolesta jäädä, mut olis kiva jos joku muukin vois illalla nukuttaa tytön kuin tissi. Ja nyt noin tunnin tassutuksella tyttö ilmeisesti on unessa. :)

Lyhyehkön mese- ja fb-pohdinnan jälkeen siis yritän toteuttaa seuraavaa systeemiä: Kun laitan Auran petiin tai kuuluu huutoa, menen ja laitan tytön makuulteen ja silitän ja sanon aina saman "Hyvää yötä, nyt on yö, nyt nukutaan", ja poistun. Jos huoneesta kuuluu hyväntuulista juttua, annan kuulua, jos huutoa, menen uudestaan. Tätä jatketaan niin kauan että tyttö nukahtaa. Ja missään nimessä hetkeäkään ylimääräistä en huudata.

Kyytipummi - vauvan kanssa kaupungilla, osa 2

Osa 1 löytyy Tätikullan puolelta.

Matalalattiabussit on kyllä suuresti helpottavia asioita kun miettii kaupungille lähtemistä vauvan kanssa. Muistan hämärästi ajan, kun niitä ei vielä ollut, ja kilttinä tyttönä auttelin äitejä nostelemaan vaunuja ja rattaita bussiin ja bussista ulos. Toisin on nykyään, apua ei tarvitse, eikä sitä myöskään tarjota. Matalalattiabussit ovat helpottaneet siis sekä äitien liikkumista, että jurojen turkulaisten selviytymistä sosiaalisista tilanteista.

Joskus apua kuitenkin tarjotaan. Silloin olen ystävällisesti kiittänyt avusta mutta todennut, että näihin busseihin on oikeastaan helpompi päästä ilman apua. Kerran kuitenkin eräs vanhempi, suomea murtaen puhuva huivipäinen mummohenkilö tarjosi väkisin apua, mutta kun kieltäydyin, hän otti väkisin rattaiden etuosasta kiinni ja nosti. Kun vaunut olivat niille tarkoitetulla paikallaan, mummo kysyi, sopiiko että hän menee tuonne istumaan ja osoitti parin rivin päässä olevaa istumapaikkaa. Katsoin vähän ihmetellen häntä ja totesin että mikäpäs siinä.

Jäin vähän kummastelemaan tapahtunutta, kunnes parin pysäkinvälin jälkeen mummo jäi pois kyydistä ja kiitti minua. Tajusin hänen pummanneen kyydin rattaideni varjolla.

Hampaitaaaaaaargh!!!

Juuri kun pääsin jollekin kaverille hehkuttamaan miten pari yötä on mennyt vähän paremmin, ku oon illal antanu Auralle iltapuuroa, niin eikös silloin pidä heti tiputtaa äiti maanpinnalle? Sehän onnistuu tietysti sillä tavalla, että tehdään yksi hammas lisää!

Aura huusi valehtelematta lähes koko viime yön! Heräili, yritti etsiä hyvää uniasentoa, huusi, huusi, kieri, huusi, konttasi, huusi ja sit aina välillä löysi asennon mihin nukahti noin 20-30 minuutiksi kerrallaan. Äiti yritti sitten löytää sängyn jalkopäästä edes paikkaa mihin mennä kerälle. Yöllä ei kelvannut tutti, eikä myöskään tissi, joten millään ei saanut "vaimennettua" neitiä. Kolmen jälkeen isä painui olohuoneen sohvalle, jossa kyllä saa kipeän niskan uniasennosta, mutta sentäs edes kahden tunnin yhtäjaksoisen unen (herätys kun meidän elättäjällä on 5.30).

Aamulla ei myöskään kelvannut kiinteät, ei puuro, ei piltti, ei edes marjapiltti (mikä on ollut suurinta herkkua), ja kun yritin vielä ennen uloslähtöä tarjota maitohuikkia, niin vastaukseksi sain verille raadellun tissin. Ulkona ei huvittanut nukkua, eikä rattaissa viihdytty, vaan neitiä piti kantaa sylissä, vaikka yleensä rattaat on ihan jee. Ainoa lohtu koko hommassa on nyt se, että sen yksinäisen alaleuan pikku torahampaan vieressä pilkistää toinen valkoinen.

Äiti on juonut mustaa kahvia (joka ei uppoa koskaan) ja isi meinaa nukahdella työpaikalla (ei hyvä rakennustelineillä). Vaan nukahtipa neiti vihdoin kolmen maissa: mamman syliin keinutuoliin, josta unisena kuljetettiin kotiin. Sen jälkeen hän ei olekaan sit herännyt kuin tyhjentämään yhden tissin. Saas nähdä mitä ensi yöstä tulee.

Ps. On turha kysyä multa, miksen nukuta sitä omaan sänkyyn: se ei suostu olee siel hetkeekään, saan vaikka kapaloida sen sinne miten tiukkaan tahansa, niin hetken päästä se on siellä seisomassa reunaa vasten ja kiljumassa. Ainoa tapa nukuttaa tyttö tällä hetkellä, on kiinnittää se tissiin (tuttikin käy jos maha on täynnä), maata siis itse vieressä, vauvan jalat omien jalkojen välissä "lukossa", käsi sen selän takana pitämässä sitä paikallaan. Sit kun siihen asentoon on pakkorauhotettu ja nukutettu, voi äiti karata vierestä vaikka puuhaamaan omia illan vapaahetken juttuja, kunhan äidin tilalle on laitettu tyyny mitä voi halata.

Pieni blogimainos. :D

Pitää nyt vähän mainostella.. Auran isukki tässä sai bloggauskärpäsen pureman, ja nyt meidän perheessä on kaksi bloginkirjoittajaa. :) Jari kirjoittaa kaikenlaisesta häntä kiinnostavasta, eli välillä hajoilee kummallisuuksiin, välillä taas kommentoi elokuvia, viinejä ym, joten aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Blogi etsii lukijakuntaa. Ehkä joku huomaa sen tätä kautta?

Tästä isukin Päättyvä äärettömyys -blogiin. :)

Muistutuksia itselle:

-Subwoofer ei ole riittävän korkea kukkapöydäksi.

-Kotiavaimia ei kannata säilyttää tuolilla.

-Neulontatarpeet kannattaa säilyttää lukittavassa säilössä, ei korissa olkkarin lattialla.

-DVD-levyjen siirtäminen tv:n taake ei suojele levyjä vaan sen sijaan vaarantaa myös telkkarin.

-Osta ensi kerralla tv-taso missä on ovet.

-...ja ruokapöydän tuolit missä EI ole pehmustettuja, tekstiilipäälysteisiä istuinosia (maistuvat liian hyville).

...Vaihtoehtoisesti muuta isompaan kämppään missä löytyy järkevä säilytyspaikka kaikille tavaroille ja silti vielä leikkitilaa...