Voi tätä blogihiljaisuutta. Kovasti vielä lauantaihin asti kouluhommat paino, kun viulun kevättutkinto ahdisti takaraivossa, mutta nyt sekin on takana. Jos tässä pian ehtis jo ottaa ompelukonettakin esiin... :P (ja jos jotakuta kiinnostaa, niin soitin Wieniawskin 2. viulukonserton ekan osan ja sain kiitettävän arvosanan... jos ei biisiä tunne, mutta tykkää viulumusiikista, niin suosittelen kuuntelemaan vaikka Spotifysta, on aika ihana kymmenminuuttinen tykitys)
Meillä tapahtui vahdinvaihto 16. päivä, kun isäntä aloitti työt uudessa paikassa. Tällä hetkellä töitä on syyskuun loppuun asti, mutta kovasti toivomme, että samassa paikassa olisi mahdollista jatkaa tuon ajankohdan jälkeen. :) Haalarit ja hitsausmaski vaihtuivat isukilla kauluspaitaan ja suoriin housuihin, virka-aikaan ja lounaisiin kaupungilla. Ei harmita, ei sitten yhtään. :) Tai vähän se harmittaa, että parin viikon jokaisena arkipäivänä Aura on ehdottanut, että lähdetään hakemaan isiä töistä... Mut nyt siis on mun vuoro olla kotona, syyskuun alulle asti, jolloin aloitan näillä näkymin viimeisen vuoteni yliopistolla. Toivottavasti jaksan painaa ensi talven, mä niin haluaisin jo työelämään (tai siis vähäksi aikaa ja sitten ansiosidonnaiselle äitiyslomalle?). Tai siis ainakin pois yliopistosta.
Oon hakenu Auralle hoitopaikkaa syyskuusta alkaen siis. Jotenkin tällä hetkellä hoitoonlaittaminen ei tunnu edes harmittavalta. Mehän ei edes haeta täysaikaista hoitoa, vaan 16pv kuussa, 5h päivässä. Mulla kun syksylle olis kai jäämässä enää kolme kurssia matikkaa ja gradu ja siihen liittyvä seminaari. Katotaan. ;) Mut siis itse kuvittelen, että tyttö olis neljä päivää viikosta hoidossa, joiden aikana kävisin yliopistolla (ehkä vain kolmena päivänä viikosta?) ja tekisin itsenäisiä opiskelujuttuja (=kirjoittaisin gradua), katon jos saisin AMK-opintoja myös etenemään... Ja sit olis pitkät viikonloput yhdessä.
Ja siis on se tyttö nyt jo niin iso ja pärjäävä. Sanoo kaikki asiat, mitä sillä on sydämellä, ja selkeesti kaipais leikkiseuraa.
Itselle muistiin Auran tän hetken juttuja:
Kaksivuotiaana Auran sanavarasto on uskomaton. Juuri mikään sana ei tule oikeassa muodossa, mutta juttua riittää ja sehän on pääasia, että tahtoa saadaan ilmaistua ja isi ja äiti ymmärtää. Aura tykkää mm. luetella kaikenlaisia asioita. Kirjoista Aura osoittelee kuvia "Tämä kiija, tämä kooja, tämä vauva, tämä..." Omasta mielestään hauskoja juttuja on "Mää tyän käkää", joka sanotaan kauheella ärinä-äänellä, se kun on jokseenkin tunnistettu "pahanteoksi". ;) Aika hienosti Aura sanoo välillä myös kaikenlaisia kohteliaisuuksia. "Heihei yttäät" (hei hei ystävät) ja "hei hei, tavataan pian!" on myös kuultu useamman kerran. Paljon typy leikkii puhelimella, painaa korvalle ja sanoo "mitä kuuluu?". Nyt viimeisimmäksi puheeseen on tullut "S" lisää, ja se mikä kuukausi sitten oli "kiitti" tai "kiitot" on nyt "kiitossss". Kaikki sanat missä on "r" lausutaan edelleen niin, että r korvataan "w":ksi (Siis semmoseks miten se englannin kielessä ääntyy), tai jätetään vaan pois. Meidän perheen nimiä luetellessa siis Aura on "Äywä", isi Jari on "issssi Ja-i" ja äiti Saara on "äiti Ssssaa-a". Jos jotain ei osata sanoa, tai sille ei tiedetä sanaa, niin se kyllä osataan hienosti kiertää ja kuvailla. "mää haluan tätä kookealla kaakkia", sanoi neiti eilen, kun halusi hunajaa keittiön yläkaapista... Ai niin ja lisäksi sija- ja aikamuodot ovat tuleet puheeseen, vähän omanlaisinaan, mutta kuitenkin. "Äiti pukee tämä iino kekko" on muuttunut muotoon "Äiti pukee tämän iinon kekon" ja kun ruokalautanen on tyhjentynyt, Aura toteaa "mää töitin kaikki kuukan".
Tyttöjutut on kovia tällä hetkellä. "Äywä on tyttö, Äywä-tyttö. Ei poika, tyttö. Tyttö Äywä." Muukin tyttömäisyys nostaa kovasti jo päätään, "iino pinkki" on usein väritoivomuksena päivävaatteita miettiessä. Toisaalta myös musta tuntuu olevan Auran suosikkiväreissä, sitä kuvaillaan monesti myös "on vä-i, iino" lausahduksella.
Vessatreenit on vaihtelevasti päällä ja jäähyllä. Eräänä päivänä haimme Auralle 7kpl paketin pikkuhousuja H&M:ltä, ja ekan treenipäivän saldo olikin hienosti yksi pisu pönttöön ja yksi kakka pönttöön, mistä kerrottiinkin koko ilta "mää ito kakka, mää pikku kakka, tein pönttöön ITE". :D Seuraavana päivänä puoleenpäivään mennessä pikkareihin oli tullu neljät pissat, mutta kakka tuli jälleen pönttöön... Siltä päivältä treenit olikin sitten siinä. Auraa ei tunnu häiritsevän jos pisu tulee housuun, mutta sen sijaan kakkahätä on niin tunnistettava, että se aika mielellään tehdään nykyään pönttöön, jos vain äiti ehtii varoituksen saatuaan viemään riittävän nopeesti. Jotain edistystä siis.
Musiikkijuttuja: nää on kova juttu nyt meidän perheessä. Siinä missä Aura vuosi sitten ei antanut mun juuri koskea viuluun, voi hän nykyään kuunnella useamman tunnin harjoittelua päivässä. Saattaa leikkiä vieressä ja katsoa kun äiti soittaa, tai sitten tehdä jotain ihan muuta, mut koskaan vielä mun soittohetkiä ei oo käytetty pahantekoon. Kun sitten parinkin tunnin treenin jälkeen äiti laittaa viulua koteloon, Aura sanoo "ei viiu kukkuaam, äiti toittaa viiua". Tai "Äywä toittaa viiua", jolloin äiti laittaa sitten viulun Auran olkapäälle, jousesta otetaan kiinni yhdessä ja Aura saa sitten vähän soittaa vapaakieliä. Voi sitä riemua! :D
Viime perjantaina oli vielä viimeinen viulutunti, tai oikeastaan puolikas. Aura oli mukana, kuunteli koko ajan kun äiti ja "viulusetä" (mun viuluopettaja) treenaili, suusta ei lähtenyt yhtään pihaustakaan koko aikana, vaan kun lopetettiin, niin Aura sanoi "äiti toittaa kiva viiua" ja perään "Mää hauan OMAN pikku viiun". Sitten äidin pyynnöstä (kerrankin!!) laulettiin viulusedälle, joka oli sitä mieltä, että syksyllä viimeistään oman viulun hankintaan. Tuiki tuiki tähtönen tulee useimmiten täysin puhtaasti, jopa se alun vaikea kvintti. Ja jos äiti laulaa edellä, niin Aura jatkaa samasta sävellajista.
Meidän tekniikkanörtti osaa käyttää iPadia, mitä kotona kutsutaankin pelikoneeksi. Valitettavasti sama nainen osaa käyttää myös äidin kännykkää, avata näppäinlukon ja ostaa sovelluksia androidmarketista, jos vaan nettiyhteys on jäänyt päälle. Niinpä siis mun kännykästä löytyy kaikki puhuvat siilit, kissat, t-rexit, ym mitä saatavilla vaan on. Onneksi iPad vaatii salasanan... Sillä jaksetaankin sitten pelata pelejä (mm. palapeli, josta kuvan valmistuttua tulee se sana englanniksi, Aura osaa sanoa jo sujuvasti joitain eläintennimiä enkuksi), katsoa kuvia, videoita.. "Pelikone" onkin tosi hyvä viihdyke pidemmille automatkoille, joilla neiti muuten pitkästyisi tosi nopeasti.
Ja sitten vielä muistutus itselle, että markkinoinnissa sen salaisuus. :P Oon tässä mm. Anniinan blogiin jo monet kerrat ihmetellyt, että miten ihmeessä se pieni suostuu pitämään ponnareita ja saparoita ja siis yleensäkin nyt vaan hiukset kiinni. Ja mua muistutettiin siedätyksestä. Aloin sitten "siedättämään" Auraa hiustenlaittoon, ja markkinoin ponnarin prinsessakampauksena. Lisähoukutteeksi ostin pari Hello Kitty -hiuslenkkiä. Ja siis multahan tullaan nykyään toisinaan jo pyytämään "pinteä kampausta". Ja kyllä muuten tulee heti tytöstä ison neidin näköinen! ;)
Kattokaa vaikka.
Ps. Neuvolassa oltiin 12. päivä ja mitoiksi saatiin 89cm/13,6kg (ja pää 50,5cm)... Joista kyllä tuo pituusmitta ei vaan millään voi olla oikein. En usko. Sen mittauksen ajan itkettiin, karjuttiin, raivottiin, rimpuiltiin ja potkittiin vaan niin paljon, että neuvolantäti otti todeksi ensimmäisen mitan mikä nyt mitenkään suostui olemaan edellistä mittausta "sopivasti" isompi. :P Muutenkin kyllä "hienosti" esiteltiin, miten sitä ollaan niin uhmaikäistä.... Ja muutenkin hienosti oikeassa kehitysvaiheessa olevaa. ;) "Reipas tyttö. Kasvaa ja kehittyy hienosti."
0 kommenttia:
Lähetä kommentti