Tarhamietteitä

Olen täällä jo kertonut, että Aura menee syksystä tarhaan. Tai siis ainakin tarkoitus olisi, mistään tarhapaikasta tosin ei olla kuultu vielä sanaakaan. :P

Muistan miten odotusaikana olin syvästi Nina Mikkonen -linjalla, lapset hoidetaan kotona ja piste... Vaan viime vuonna oli jo tulla tilanne eteen, että jouduin miettimään mielipiteitäni uudelleen, kun Auran hoitoonvienti meinasi tulla nopeutetulla aikataululla vastaan. Onneksi sitten isin lomautus alkoi sopivasti meidän kannalta, eikä hoitoon viemisestä tullutkaan vielä ajankohtaista. Näin jälkikäteen olen tyytyväinen siitä, että hoitoonlaittaminen tuli mietintään viime syksynä, mutta vielä tyytyväisempi, että hoitoon ei tarvinnut mennäkään.

Viime syksynä kammotus hoitoonlaittamisesta johtui enimmäkseen kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että Aura oli niin pieni. En mä voi edelleenkään hyvillä mielin kuvitella, että laittaisin yksivuotiaani tarhaan tai perhepäivähoitoon. Myöskin yksivuotias on siinä aika säälittävä, että kun se ei osaa puhua, eikä sillä tavalla ilmaista omaa tahtoaan, toiveitaan, surujaan kellekään. Se on iso iso ero yksi- ja kaksivuotiaan välillä, että osaa oikeesti ilmaista itseään! Lisäksi nyt tajuan, että vielä paljon ollaan tutustuttu Auran temperamenttiin ja luonteeseen vasta viimeisen vuoden aikana. Aura oli tosi helppo vauva (oonkohan mä unohtanu jo jotain olennaista, vai oliko se oikeesti? :P ), mutta nyt uhman alettua sellainen toinenkin puoli on löytynyt neidistä, mikä kertoo ehkä enemmän siitä temperamentista, mitä pikku Pippurista löytyy. Olisi ollut menetys laittaa lapsi jo vuosi sitten hoitoon. Ihan tosi.

Toinen mikä varmaan aiheutti kammotusta, oli se, että me ei oltu henkisesti valmistauduttu siihen, että laps pitäs laittaa hoitoon. Mä jouduin yhtäkkiä tilanteen eteen, missä mun piti kahden viikon varoitusajalla sopeutua ajatukseen, etten minä tai isukki olla lapsen kanssa kotona. Että se olisikin yhtäkkiä jonkun muun kasvatettavana. Kaks viikkoa on aivan liian lyhyt aika moiseen. Mutta hyvä juttu tuon asian kohtaamisessa oli, että mä olen nyt vajaan vuoden kypsytelly ajatusta lapsen hoitoonlaittamisesta, eikä se tunnu nyt ollenkaan yhtä pahalta.

Ja niin kuin aiemmin olen jo sanonut, Auralle on haettu syyskuun alusta lähtien hoitopaikkaa. Ei todellakaan meidän asuinalueelta, jossa lähin tarha olisi about 100 metrin päässä. Kyllä sen verran maineikkaassa lähiössä asutaan, että hoitopaikka on haettu ihan toiselta alueelta, lähempää yliopistoa ja keskustaa. Kertauksen vuoksi sanottakoon vielä, että 16pvä/kk ja max 5h/päivä. Meille jää siis vielä 19h vuorokaudesta yhteistä aikaa ja ehkä vaikka perjantait, tai vaikka keskiviikot (mistäs siitä vielä tiedän) viikonloppujen lisäksi.

Nyt 10kk asiaa mietittyäni halusin myös nimenomaan paikan päiväkodista, en perhepäivähoitajalta. Vaikka perhepäivähoitajalle olisikin päässyt pienempään ryhmään ja ruokakin olisi ollut jotain muuta kuin kaupungin keskuskeittiön laittamaa, niin juuri se pienuus siinä juuri mua alkoikin hirvittää. Että hoitosuhteen onnistumiseen vaikuttaisikin mahdollisesti enemmän meidän ja hoitajan väliset henkilökemiat. Että yksi ihminen olisi "valvomatta" vastuussa pikkuisestani. Oon varmaan riittävästi lukenut siis kauhujuttuja, mutta kaupungin järjestämä päivähoito alkoi jotenkin kuulostamaan luotettavammalta. Plus että päiväkodissa ne on käsittääkseni kasvatusalan ammattilaisia, mistä ei taas voi perhepäivähoitajalla mennä takuuseen.

Oikeasti haluaisin Auran kielikylpyyn, vaikka englanninkieliseen päiväkotiin, mutta sitä ei suositella alle kolmevuotiaille oman äidinkielen kehittymättömyyden takia. Katsotaan siis, että vieläkö päästään myöhemmin vaihtamaan, vai jumitutaanko nyt tuohon paikkaan. Jos toisaalta tuo vaikuttaa mukavalta, niin miksei tuollakin jatkaisi.

Tällä hetkellä olen myös aika innostunut siitä, että Auralle hoito tarjoaa mahdollisuuden leikin ja sosiaalisten taitojen opetteluun muiden samanikäisten kanssa. Ja kun hoitopäivä on tosiaan vain sen viisi tuntia maksimissaan, niin suurin osa hereilläoloajasta on vielä meidän vanhempien kanssa. Ei tule sellaista oloa, että lykkään kasvatusvastuun jollekin perheen ulkopuoliselle. :P

Tuntuu oikeastaan aika hyvältä tällä hetkellä. Toisaalta uskon, että päivähoito tarjoaa Auralle kivoja mahdollisuuksia, mutta toisaalta myös se antaa mulle rauhaa keskittyä opiskeluun, kun isi on kuitenkin töissä (vaikka vielä määräaikaisella, mutta näyttää siltä, että jatkoa voisi olla joko tuolla tai ainakin vanhassa paikassa, katsotaan nyt... :) ). Ja siis vaikka edelleen varmasti paras paikka lapselle olisi kotona, niin tällä hetkellä uskon, että tarhakin voi olla ihan kiva vaihtoehto, se koti kun ei oikeen oo mahdollinen jos aion joskus valmistua ja siirtyä työelämään (mikä taas on edellytys sille, että me voitais joskus harkita pikkusisaruksiakin tuolle lapselle..).

PS. Ja oikeastaanhan on ihan kiva suunnitella hömppäjuttuja tästäkin asiasta, kuten millainen tarhareppu hommataan, mitä kivaa ompelen tarhavaatteiksi, jne. ;) Ehkä tällä positiivisella ajattelulla koitan työntää taka-alalle sitä harmitusta mikä kuitenkin tulee siitä, että tosiaan laitan alle 3-vuotiaan hoitoon, tai yleensäkin jotenki joudun luopumaan tuosta "vauvastani". :P

Pps. Poistin mahdollisuuden vain "tykätä" viestistä, olisi kiva joskus lukeakin jotain kommentteja, vaikka sitten vain se "tykkään", mutta kirjotettuna. Ei oo iso vaiva. ;)