Äitikulta

Huolta ja riisijäätelöä

2012-01-11T10:02:00.001+02:00

Mulla on ihan jääny välistä kaikki 2,5v päivitykset ja muut taitojen kasaamiset, kun olen oikeastaan Auran hoitoonmenosta alkaen vain seurannut tytön uutta outoa touhua; joka ruokailun jälkeen useamman tunnin ajan tyttö sanoo, että tulee "mehua suuhun", ja joskus hän sylkeekin kyseistä tuotetta esim lattialle, jos on liian pahan makuista. Toisin sanoen välillä löydän oksennusta lattialta, ja yleensä aina typy haisee puklulle. Mun tyttö, joka ei edes vauvana pulautellut. :(

Aura oli tehnyt tätä muutaman kerran, silloin tällöin, enkä oikein edes kiinnittänyt asiaan huomiota, meinasin vaan, että söi liikaa tai riehui liikaa syömisen jälkeen. Kunnes syksyllä puuhasta tuli lähes kokoaikaista. Erityisesti nyt parin vapaaviikon aikana huomasimme molemmat, miten tyttö saattoi "märehtiä" ruokaa useamman tunninkin ajan ruokailun jälkeen, happoja tuli suuhun, niitä pyöriteltiin suussa ja lopulta nieltiin, ehkä (tai sitten vaihtoehtoisesti syljettiin sattumanvaraisiin paikkoihin, kuten auton penkille, vaatteille, kaupan lattialle...).

Mietin kaikenlaisia mahdollisia vaihtoehtoja, mistä kyseinen oirehdinta saattaisi johtua, vaihdettiin maitoa laktoosittomaan, vältettiin ruokia jotka voi aiheuttaa närästystä, kokeilin antaa Gavisconiakin (vaikka en kysynytkään lääkäriltä lupaa), mutta ei, homma jatkui. Lopulta varasinkin nyt 16. päivälle ajan luotettavaksi tuntemaltani lastenlääkäriltä (yksityislääkäriltä tällä kertaa, en mene enää arvauskeskukseen, missä lääkäri pyörittää silmiä, ja sanoo että taitaa olla rouvan ensimmäinen lapsi ja että ei sillä hätää ole, jos se ei valita....), ja ajattelin, että vielä nyt ennen lääkäriä pistetään Aura täysin maidottomalle dieetille, niin mulla on sitten jotain sanoa, että ollaan kokeiltu tätäkin.

Se onkin ollut kova homma. Sitä on vaikeaa muistaa, että leivässä voi olla maitoa ja voi on maitotuote, ja mitäs muuta sitä voikaan syödä välipalaksi, kuin jugurttia...puhumattakaan siitä, että olen saanut taistella tietyt sukulaiset noudattamaan allergiadieettiä tiukasti ("Miksei Auralle voi muka antaa perunamuusia? Eihän siinä ole maitoa lähes ollenkaan! Lapset nälkiintyy, kun niille keksitään kaikenlaisia allergioita!") ...Ja Auran pulauttelu on vähentynyt radikaalisti... Viikko ilman maitoa, ja neljä pulautusta. Joku sitä pulauttelua selkeästi edelleen aiheuttaa, mutta ei läheskään niin paljon kuin maidon kanssa, eikä määrät ole niin suuria. Meillä on herkuteltu riisijäätelöllä (on hyvää) ja soijajugurtilla (sekin uppoaa neitiin hyvin). Mut kovempi murhe tulee tytölle, kun ei saakaan juustoa. :(

No, tätä täytyy selvittää, oikeesti elämä on silti helpompaa (ja varmasti Auralle terveellisempää) ilman maitoa, kuin lapsen kanssa, joka saattaa keskellä vaateliikettä sylkeä lattialle lammikon oksennusta. Mä alan vaan hiljaksiin taas enemmän uskoa siihen intuitiooni, että lapsi ei syö niitä ruokia, mitkä sille tekee pahaa. Aurahan ei juonut maitoa ollenkaan ennen hoitoonmenoa. Ruuassa sitä kyllä oli jonkun verran (ja kyllähän Aura "pulauttikin" aina välillä, ei vaan niin paljon että olisin kiinnittänyt huomiota kauheammin), mutta alkoi juomaan maitoa vasta kun hoidossa kaverikin sitä juo. Mutta epäselvyyttä edelleen on, mikä muu sitä pulautusta aiheuttaa, koska se ei ole nollissa vaikka maito on. Ehkä me viisastutaan kevään kuluessa.

Pieni viulisti

2011-12-14T21:29:00.004+02:00

Tän voi sitten skipata jos ei kiinnosta viuluhörhön hörhellykset...

Tää oli varmaan aika odotettavissa, että näin käy ennemmin tai myöhemmin, mutta minä tunnustan olevani tosi malttamaton ja näin oli siis varmaan aika arvattavaa, että tämä kävi ennemmin. ;)

...mutta Aura sai tämmöisen eilen.

(tyylikkäästi neiti sisustanu tuota huonettta,

ja kiskonu päiväpeitteen tuolilta lattialle..)

Kuva on "ensitapaamisesta", ja ainoa kuva missä mun jalat ei näy, joten pahoittelut laadusta... (soittoasento ei tosin ole niin hyvä, kuin mitä muissa kuvissa olis ollu). Mutta siis.. Joop. Viulustahan lähtee aika hirveä ääni kun sitä soitetaan kaksivuotiaan innolla ja kutakuinkin kaikkia kieliä samaan aikaan. Mut näin me lähdetään, ja muutamia juttuja tyttö on jo oppinut. Kuten että lauletaan a-nuotilla että "äiti-kieli laulaa" ja sitten soitetaan näppäillen perässä "äitikieltä" eli samaa a-nuottia (joskin rytmi on jotain vapaata, eikä todellakaan ti-ti-ti-ti-taa-taa, niinkuin laulun rytmi. ;) Ja siis näppäillenhän suostutaan tasan kertaalleen soittamaan tuon laulun perään, sen jälkeen täytyy viimeistään saada jo jousi käteen...) Ja että vasemmassa kädessä on viuluhiiren pesä. Ja jousessa on oma kolo peukalolle (eikä jousta pidetä nyrkin sisällä, niinkuin tuossa kuvassa). Ehkä se parin vuoden päästä on jo siedettävämmän kuuloista. ;)

Viulu on 1/10. Kokeiluun otettiin 1/16 koko myös, mutta oli juuri sen verran "liian sopiva", että käyttöaika jäisi varmasti tosi lyhyeksi, joten tuo 1/10 jää meille, se on hiukan reilu mutta ei häiritsevästi (kun ei se vasenta kättä vielä hetkeen käytä muuhun ku viulun pitämiseen ylhäällä).

Viulu oli niin makee juttu, että se on pitänyt nyt ottaa kutakuinkin joka paikkaan mukaan parin päivän sisällä, ja aamulla herättyä tultiin heti keittiöön viulukotelon kanssa "minä haluan soittaa vähän lintu-kieltä". Ja mehän soitettiin. Juteltiin ensin miten soittajan juuret on tukevasti maassa, ja miten viulu lentää olkapäälle ja mihin viuluhiiri pääsee asumaan. ;)

Mä olen aika innoissani. Tää on mulle vähän tämmöinen kokeellinen tutkimus samalla. ;) Mutta eikös vähän kaikki ensimmäisen lapsen kanssa ole?

Auran piirustuksia

2011-11-25T00:05:00.005+02:00

Että kun mä oon suunnitellu ainakin kuukauden, että kirjoittaisin 2,5 -vuotiaasta Aurasta, mutta ei nyt vaan etene. Kohta se on ties miten iso ja mä en vaan saa kirjoitettua.

Mutta nyt latailin kännykästä kuvia, ja tuli vastaan pari mitkä on pakko tallettaa tänne "julkiseen muistiin", kun ne on niin söpöjä. ;)

Nimittäin pari Auran piirustusta. Juuri kun olin jonkun toisen blogiin (Anniinan?) ihmetellyt, miten toisten lapset piirtää esittäviä kuvia, ja meidän tyttö vaan geometrisia muotoja ("tämä on koomio, tämä neliö, tämä ellippi..."), niin se meni ja alkoi piirtämään tyyppejä.

Olihan se siis jo syyskuussa todistanut osaavansa värittää tosi tarkasti, mutta että piirtääkin. :)

Tämä värityskuva on väritetty 2. syyskuuta.

Arvata varmaan jo saattoi, että se on siis talletettu kansioon päivämäärän kanssa.

Mut sit ite piirustuksia... :p

Mato. Katsokaa noita silmäripsiä. ;)

Ja tuo musta juttu tuol päälaella on siis tukkaa, tietysti.

(molempien kuvien pvm 8. marraskuuta)

Tässä on äiti ja Aura. Tai siis äidille piirrettiin lopuksi kyllä tuonne siivet ja ilmoitettiin, että äiti onkin kärpänen (ja naurua päälle). Mut sitä ennen siis äidille oli piirretty mm. kolme nappia. Ja kolmannen silmän sijaan siellä on taas hiukset. Tästä esitettiin pitkällinen analyysi äidille, vaikka täytyy sanoa, että kerrankin olisin ymmärtänyt ilman tulkkaustakin. ;)

Näistä ei varmaan tarvii enempää sanoa, kuvat puhuivat puolestaan.

...Ehkä sitä muutakin asiaa joku päivä, ehkä.

Aura laulaa

2011-11-15T20:19:00.002+02:00

Katsotaan miten tämä toimii, linkitin tämän facebookista, niin en tiedä toimiiko ja näkyykö järkevästi.

Mutta tässä siis äitini videoima video kun Aura laulaa kaksi pientä laulua ja soittaa (ainakin melkein) "ite" pianoa. ;) Äidin laululintunen. ♥

Muutosta ilmassa

2011-10-30T15:00:00.000+02:00

Syksy kun alkoi, olin vakaasti sillä mielellä, että teen vain ja ainoastaan opiskelujuttuja ja saan itseni valmiiksi ja Aura on vain osapäivähoidossa ja piste. Mutta sitten tapahtui jotain kummaa. Minä, joka EN ollut hakemassa töitä, ja joka en koskaan ole ollut kiinnostunut mistään yliopistolla tehtävästä tutkimuksesta, näin syyskuun lopulla työpaikkailmoituksen erästä yliopistolla tehtävää tutkimusta koskien. Ja kolahti. Kovaa.

Päätin hakea työtä, vaikka heti olinkin sitä mieltä, että en edes haastatteluun asti tule pääsemään... mutta olisinpahan sitten itselleni rehellinen, ja hakenut. Vaan yllärikseni kutsu tuli haastatteluun, ja nyt torstaina tieto, että työt alkaa 7. päivä! Olen siis toukokuun loppuun asti puolipäiväinen tutkimusavustaja ja kesän ilmeisesti voin olla kokopäiväinen! :D Tutkimusaihe on ainakin ihan tosi tosi kiinnostava! :) Ja saan tehtyä näillä näkymin graduni suoraan tutkimukseen liittyen. :)

Mut toisaalta olen kauhuissani. Tämä päätös tarkoittaa, että Aura menee ainakin kesään asti kokopäivähoitoon. :( Se niistä meidän hitaista maanantaista ja puolipäivähoidoista. Onneksi Aura on viihtynyt hoidossa tosi hyvin ja toisaalta sain neuvoteltua niin, että mulla ei ole perjantaisin töitä ollenkaan (paitsi pari seminaaria/työmatkaa ilmeisesti keväällä), joten Aura voi olla lyhemmän päivän hoidossa silloin.

Miten sitä samaan aikaan voikaan olla niin kauhuissaan ja innostunut! Tosi jännittävää, ja eka "oikea", oman alan työ! :) Ja kiva toisaalta, että kuitenkin näin lyhyt työsopimus, ei tarvitse lopun ikäänsä olla "naimisissa" tuon työn kanssa, jos se vaikka ei olekaan niin innostavaa sitten oikeasti. Mut tästä varmaan sitten kerron myöhemmin lisää, kun tiedän millaista työ on oikeesti ja miten se vaikuttaa meidän muuhun elämään. ;)

Pieni päivähoitolainen

2011-09-22T14:38:00.006+03:00

Meillä on nyt pieni päivähoitolainen. Aura on viikon alusta käynyt meiltä kolmen kilometrin päässä hoidossa. Mutta miten kaikki kävikään?

Haimme Auralle vaan tarhapaikkaa, kun jotenkin ajattelin, että se olis hyvä vaihtoehto. Oli vieläpä tarkka tarha mielessä mihin Auran haluan. Sitten tarhasta soitettiin ja varmistettiin että hakemuksen tiedot on voimassa, ja samalla sanottiinkin, että tarha on ihan täynnä, että hoitopaikka tulee sitten jostain, ja se on ota tai jätä, ei paljon vaihtoehtoa. Odotin aika kauhun tuntein, mitä tulevan pitää.

Vaan sitten parin päivän päästä tuli puhelu, että päivähoidon johtajien jossain palaverissa oli mietitty, että Aura on ehkä vähän pieni vielä tarhaan, että miten olisi kolmiperhepäivähoito. Kun sitten mulle selitettiin tätä asiaa, niin tajusin, että kaupunkihan tarjoaa meille paljon parempaa, kuin mitä olin osannut edes hakea!

Normaalistihan kolmiperhepäivähoito toimii niin, että on kolmen perheen lapset ja kaupungin palkkaama (perheiden ulkopuolinen) hoitaja, ja hoitopaikka sitten vaihtelee näiden kolmen perheen kotien välillä. Mutta meidän tapauksessa ensinnäkin kolmannen perheen lasta vielä odotellaan löytyväksi, joten tällä hetkellä Aura on kahden ihanan muun lapsen kanssa (sisarukset, 2v tyttö ja 4v poika) kanssa näiden kotona. Ja sitten tämä toinen perhe oli sanonut, että heille kävis oikein kivasti, jos hoitopaikka ei vaihdu, vaan lapset olis heillä. Sit jos perheen lapset sairastuu tms, niin hoitaja tulee meille hoitamaan Auraa.

Mulle sopii tämä oikein mainiosti. Jännitin vähän, että millainenkohan hoitaja on sun muuta, mutta hoitaja on tosi kivan oloinen, ne kaksi lasta tosi ihanan oloiset myös, ja kaikki tuntuu nyt loksahtaneen paikoilleen paremmin kuin hyvin. :) Ja nyt huomenna hoitaja tulee meille yhdeksi päiväksi, kun toisen perheen lapset ei tarvitse hoitoa jostain syystä.

Ja miten hoito sitten alkoikaan? Sovittiin, että mennään viime viikon torstaina tutustumaan, mutta Aura olikin sitten sen verran kipeänä, ettei uskallettu mennä tartuttamaan muita, joten mentiinkin tutustumaan vasta tämän viikon maanantaina. Oltiin yhdessä siellä jotain puolitoista tuntia, ja ekan puolen tunnin jälkeen Aura oli jo ihan tottunu muihin lapsiin, juoksi leikkimään eri huoneeseen kuin missä oltiin hoitajan kanssa, ja tuli halimaan hoitajaa.

Tiistaista sitten sovittiin, että kun kerran maanantai meni näin mukavasti, vien Auran pariksi tunniksi yksinään sinne. Kun vein Auran, muut oli juuri leikkipuistossa, joten vein Auran sovitusti puistoon. Puiston portilla Aura hyppäsi pois mun sylistä, juoksi leikkimään, eikä edes ehtiny moita sanoa. Oltiin sovittu, että jos tulee Auralla ikävää tai muuta, niin olen ihan lähistöllä, joten mut voi hälyttää, mutta eihän sille tullu. Kun sitten menin parin tunnin päästä hakemaan, lapset olikin ruokapöydässä, ja hoitaja kertoi, että Aura (joka ei koskaan oo vielä suostunu juomaan maitoa) oli juonut maitoa kolme lasia.... Ei ollut kertaakaan kaipaillut mun perään, ja kun sitten puettiin lähtöä varten, niin Aura kiljui mun sylissä, että "ei mennä, jäädään tänne leikkimään!"

Aura ekana hoitopäivänä

(jotain hassuttelee ilmeestä päätellen...)

Eilen Aura meni sitten ensimmäistä kertaa koko päiväksi (Auran päiväthän on siis max 5h kerrallaan). Ihme kyllä olin meidät molemmat saanu ylös sängystä ja aamupalapöytään seitsemältä, joten oltiin heti ihan ajoissa kasilta hoitopaikan ovella. Hoitaja joutui sanoo Auralle, että sano nyt ees äidille moi, kun äiti lähtee. Niin innoissaan oli Aura taas menossa leikkimään. Kun iltapäivästä hain Auraa (varttia vaille yksi), ihmettelin eteisessä hiljaisuutta, ees meidän neidin ääntä ei kuulunut, ja niin se oli ruokailun jälkeen nukahtanut päiväunille. Pari kertaa oli pedistä noussut ja tullut olohuoneeseen, mutta sitten hoitaja oli vienyt takaisin, ja muut lapset unille saatuaan mennyt hetkeksi istumaan Auran jalkopäähän, ja neiti oli nukahtanut. Otin sitten vain nukkuvan lapsen kainaloon, kannoin autoon (johon matkalla Aura avas silmiä, ja sanoi "aaaa, äiti", ja nukahti uudestaan), ja kotona omaan sänkyyn, josta sitten herättiinki vasta kun isi tuli kotiin neljältä. Tais vähän hoito rasittaa. ;)

Tänään taas samanlainen päivä, ainoa ero oli, että aamulla ei meinattu musta päästää irti, mutta kun lähdin, niin ei kuitenkaan ollut tullut surua (kysyin). Lisäksi tänään oli annettu vaan unikaveri kainaloon ja käsketty menemään omaan unipaikkaan, ja sinne tyttö oli menny ja jääny, ei kertaakaan sanonut vastaan unille menosta. Koska kuitenkin Aura oli sitten hakiessani ehtiny nukkua jo puoli tuntia, niin automatkan jälkeen uni ei enää kotona jatkunutkaan, vaikka Aura jäikin tosi kiltisti sänkyynsä lepäilemään vielä hetkeksi, kun käskin. Pottailua olivat tänään kokeilleet hoidossa, mutta tulokset oli yhtä laihoja kuin kotonakin, lähinnä itkua.

Saanko nyt jo sanoa, miten hyvä mieli mulla on tästä ihan ihan alusta?! :) Ja kun Aura on vain neljänä päivänä viikosta ja niinä enintään 5h päivässä hoidossa, niin mulle ei ainakaan vielä oo iskeny mitään morkkista lapseni hoitoon viemisestä. Varsinkin, kun tuo ryhmä on toistaiseksi noin pieni (vain kolme lasta, eikä siihen haetakaan kuin yhtä lasta lisää), niin se tuntuu siltä, että lapset varmaan saa henkilökohtaista huomiota jokainen hoitopäivän aikana. :)

Ps. Muskarissakin pystytään edelleen jatkamaan, vaikka hoito alkoikin. Tiistaisin on muskari klo 9.15 ja Aura menee sitten muskarin jälkeen hoitoon, hiukan kymmenen jälkeen. :)

Hei taas

2011-09-05T08:22:00.004+03:00

Voi kun mulla olis niin paljon asiaa, etten tiedä mistä aloittaa. Syy joka on itse asiassa saanut mut olemaan hiljaa yli kuukauden.

Meillä oli ensin aivan ihana elokuun alku siskon perheen kanssa. Miten siitä lapsuuden pahimmasta tappelukaverista on tullut jossain vaiheessa kuin salaa niin rakas ja ihana ystävä?

Siskon (tai oikeastaan molempien siskojen) kanssa teimme kaikenlaisia asioita yhdessä, enimmäkseen vaan katottiin kun lapset leikki. Mut pitihän sitä sitten mm. juhlia vähän prinsessajuhlia, käydä Muumimaailmassa (mistä Aura oli aivan onnensa kukkuloilla, uskalsi halata kaikkia muumihahmoja ja kävi useamman kerran muumitalossa ja teatterissakin käytiin pariin kertaan!), shoppailemassa, ja lopulta myös Särkänniemessä!

Näistä jokaisesta päivästä voisi kirjoittaa romaanin, mutta mulla ei riitä rahkeet. Enkä edes tiedä mistä aloittaisin. Sen verran haluan tosin sanoa näistä "turistikohteista", että mua ei yhtään satu maksaa viittäkymppiä siitä, että näen tyttäreni nauttivan niin paljon! Muumien halaaminen ja muumiteatterin katsominen ja muumitalon käyminen läpi muutamaan otteeseen on tosi ihanaa, kun näkee sen riemun. Ja että 2-vuotiaalle rannekkeen ostaminen Särkänniemessä oli tasan oikea ratkaisu, laskujeni mukaan neiti kävi nimittäin yli kymmenessä laitteessa, joista muutamassa useammankin kerran! (Ja ite kävin siskon kanssa kiljumassa ne villeimmät sillä aikaa kun siskon mies oli lasten eläintarhassa lasten kanssa! ;) Kiitokset myös uhrautuvalle siskon miehelle siis!) Takana siis täydellisiä päiviä, paljon suuria tunteita (joista kyllä ikävä ja rakkaus taisivat jäädä päällimmäiseksi), ja muutenkin onnistunut kesä!

Nyt syksyn lähetessä meillä on jälleen alkanu normaalit syksytoimet. Muskarissa ollaan onnistuttu käymään kertaalleen (kun mä unohdin ekalla viikolla että kesälomat on ikään kuin loppuneet), ja mä alan miettimään hiljaksiin jo kouluasioita. Päivähoidosta en ole edelleenkään (!!!) kuullut muuta, kuin että "aika täyttä on, mutta koitetaan nyt saada Aura johonkin ryhmään".. Mutta ennen kuin päivähoito alkaa, meillä on vielä mielenkiintoista ohjelmaa tiedossa!

Isäni suku on Pohjois-Karjalasta, missä olen itse viettänyt lapsuuteni kesät isän lapsuudenkodissa, siis meidän kesämökillä. Viimeksi olen kyseisellä mökillä ollut vuonna 2005, jolloin myös mieheni kanssa vaihdoimme sormuksia Kolin huipulla, ja joka kesä sen jälkeen ollaan harmiteltu, kun ei olla päästy lähtemään. Tänäkin kesänä haaveilin taas lähtemisestä, mutta enhän mä mihinkään päässyt, kun töitä oli. Nyt sitten päätettiin repäistä, kun mulla ei olekaan mitään läsnäoloa vaativaa opiskelua vielä syyskuussa (ai miten niin viimeisiä viedään?), ja lähdemme Auran kanssa isäni mukaan perinteiselle syksyn puolukkareissulle. Isäni on joka syksy käynyt hakemassa puolukkaa, jolla sitten herkutellaan koko talvi lähes koko suvun voimin, ja yleensä tämä reissu on ollut "miesten reissu", mutta kun kauniisti kysyttiin, niin kelvattiinhan me Auran kanssa mukavasti mukaan. ;) Mä odotan nyt suurtakin suuremmalla innolla meidän "paluuta luontoon", jolle lähdetään tulevana lauantaina! Auran kanssa ei varmaan pitkiksi ajoiksi mennä metsään karhujen syöteiksi, mutta ihania kyläteitä voidaan kävellä, ihailla sinisiä vaaroja ja tutkia luontoa muuten. Lisäksi tietenkin otan läjän villalankaa mukaan, hyvällä lykyllä joku muukin saa sukat kuin minä itse. Näin meillä on vielä viisi päivää luonnon keskellä, paikassa jossa ei ole sähköä ja jossa vesi juoksee yhtä lujaa, kuin kantajan jaloista lähtee. ;)

Olkoot tässä nyt jotain pientä tiivistelmää kuulumisosiosta, LUPAAN kirjoittaa lähiaikoina vähän muista aiheista, kun oikeesti sitä sanottavaakin olis. ;) ...ja ehkä vois esitellä myös syksyn "muotia" meidän perheestä jos jotakuta kiinnostaa. :P

Olisko tämä kuva sitten vaikka sneak peak meidän mahdollisesti tulevaan tyylipostaukseen. ;)

Juttuja

2011-07-20T21:40:00.004+03:00

Nyt tulee muutama ihan sekalainen "hetki" kuvina. Hassumpi juttu, että yhtään kuvaa ei oo ulkoa... paitsi siltä kertaa kun oltiin Kuralan Kylämäessä... Mutta muuten en ikinä muista kameraa ulos lähtiessä, tai ainakaan en saa sitä ulos laukusta ajoissa vaikka muistaisinkin. :P

Tää olis se "pakollinen" pihaotos, Kuralan Kylämäestä. ;) Lampaiden syöttämisen jälkeen kivien kantaminen tais olla mukavinta puuhaa. Auralla on muutenkin aika yleinen leikki semmonen että esim pihalla kannetaan erikokoisia kiviä johonkin omaan paikkaansa ja sit niitä järjestellään riveihin ja muutenkin.

Sitten Auran omasta ihanasti sekotetusta huoneesta. Lelulaatikkosysteemin molemmin puolin näkyy uutuus, ikioma cd-soitin, minkä käytön Aura oppi välittömästi kun laite tuli kotiin. Sieltä siis laittaa itelleen aina välillä musiikkia soimaan, ja menee nyt tuohon tuoliin lukemaan. :)

Sitte Auran upouudet lettinauhat. :) Ostin Raisiosta Linnan kankaasta, kuulemma "ihan oikeeta lettinauhaa", kun meinasin ostaa vaan jotain tuon tapaista. ;) No näistä ruseteista tyttö on ollut aivan onnessaan koko tämän päivän. Rusetteja on pitänyt aina välillä käydä katsomassa peilistä, sekä isoisovanhemmilla että kotona.. Tämä kuva siis nyt illalla otettu koko päivän olleesta kampauksesta (siksi niskassa irtohiuksia ja muutenki vähän räjähtäny look). Mutta siis mun pieni riemunaiheeni, mun tytölle, joka ei hetki sitten antanut laittaa hiuksiaan kiinni ollenkaan, on nykyään letit joka päivä, nyt vielä lettinauhoilla! :) Jos joku on muuten kiinnostunut ostamaan omalle lapselleen lettinauhaa, niin yhden nauhan sopiva pituus on n. 80cm. Auran nauhat on sen mittaiset. Luulin ite että ehkä puolet siitä riittäis, mut joop hyvä että kuuntelin muiden neuvoja itse ja ostin samantien kunnon mittaiset. ;) Nuo VALTAVAT rusetit on tosiaan Aurasta just mageet! ;)

Kesäloman riemusta oon ehtiny nyt lukea muutakin kuin koulukirjoja. Käsiini sain Mats-Eric Nilsonin kirjan Petos lautasella... Tietty jotain pientä kritiikkiä voi lukijakin osoittaa, mut muutenkin oon miettiny siirtymistä "puhtaampaan" ruokaan, tästä siis alku siihen suuntaan, oon jälleen innostunu leipomaan leipää. Kuvan leipä onnistui täydellisesti (vaikka ei jostain syystä kuvassa tunnu siltä näytävän). Mutta mitä voi odottaakaan, jos ihan oikeesti malttaa leipätaikinan antaa nousta 5h. ;) Lisäks oon käyny tutustumassa Finska ruokakauppaan ja aitoruokakauppa.fi -sivustoon...

Tää kuva on niille, jotka haluais kysyä, että miten meidän vessatreenit etenee. Kuvassa siis keittiön työpöytä...... Kiipeilytaidot sen sijaan on tosi kehittyneet. Tänään koitin taas nostaa panoksia ja ostin sen 7€ maksavan Hello Kitty -vessapaperirullapaketin, jota sit käytetään siinä vaiheessa, kun pissa/kakka tulee pönttöön. Enhän kuulosta mitenkään epätoivoiselta? ;)

Viikko vielä niin nähdään niitä kaukaisimpia serkkuja! :) Odotteet on aika korkealla, kuuluuhan siis tulevan alkukuun ohjelmaan serkkujen kanssa leikkiä uudistetussa leikkimökissä (siis mun vanhassa) ja mm. Muumimaailmaan meno! :)

Tarhamietteitä

2011-07-07T07:59:00.004+03:00

Olen täällä jo kertonut, että Aura menee syksystä tarhaan. Tai siis ainakin tarkoitus olisi, mistään tarhapaikasta tosin ei olla kuultu vielä sanaakaan. :P

Muistan miten odotusaikana olin syvästi Nina Mikkonen -linjalla, lapset hoidetaan kotona ja piste... Vaan viime vuonna oli jo tulla tilanne eteen, että jouduin miettimään mielipiteitäni uudelleen, kun Auran hoitoonvienti meinasi tulla nopeutetulla aikataululla vastaan. Onneksi sitten isin lomautus alkoi sopivasti meidän kannalta, eikä hoitoon viemisestä tullutkaan vielä ajankohtaista. Näin jälkikäteen olen tyytyväinen siitä, että hoitoonlaittaminen tuli mietintään viime syksynä, mutta vielä tyytyväisempi, että hoitoon ei tarvinnut mennäkään.

Viime syksynä kammotus hoitoonlaittamisesta johtui enimmäkseen kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että Aura oli niin pieni. En mä voi edelleenkään hyvillä mielin kuvitella, että laittaisin yksivuotiaani tarhaan tai perhepäivähoitoon. Myöskin yksivuotias on siinä aika säälittävä, että kun se ei osaa puhua, eikä sillä tavalla ilmaista omaa tahtoaan, toiveitaan, surujaan kellekään. Se on iso iso ero yksi- ja kaksivuotiaan välillä, että osaa oikeesti ilmaista itseään! Lisäksi nyt tajuan, että vielä paljon ollaan tutustuttu Auran temperamenttiin ja luonteeseen vasta viimeisen vuoden aikana. Aura oli tosi helppo vauva (oonkohan mä unohtanu jo jotain olennaista, vai oliko se oikeesti? :P ), mutta nyt uhman alettua sellainen toinenkin puoli on löytynyt neidistä, mikä kertoo ehkä enemmän siitä temperamentista, mitä pikku Pippurista löytyy. Olisi ollut menetys laittaa lapsi jo vuosi sitten hoitoon. Ihan tosi.

Toinen mikä varmaan aiheutti kammotusta, oli se, että me ei oltu henkisesti valmistauduttu siihen, että laps pitäs laittaa hoitoon. Mä jouduin yhtäkkiä tilanteen eteen, missä mun piti kahden viikon varoitusajalla sopeutua ajatukseen, etten minä tai isukki olla lapsen kanssa kotona. Että se olisikin yhtäkkiä jonkun muun kasvatettavana. Kaks viikkoa on aivan liian lyhyt aika moiseen. Mutta hyvä juttu tuon asian kohtaamisessa oli, että mä olen nyt vajaan vuoden kypsytelly ajatusta lapsen hoitoonlaittamisesta, eikä se tunnu nyt ollenkaan yhtä pahalta.

Ja niin kuin aiemmin olen jo sanonut, Auralle on haettu syyskuun alusta lähtien hoitopaikkaa. Ei todellakaan meidän asuinalueelta, jossa lähin tarha olisi about 100 metrin päässä. Kyllä sen verran maineikkaassa lähiössä asutaan, että hoitopaikka on haettu ihan toiselta alueelta, lähempää yliopistoa ja keskustaa. Kertauksen vuoksi sanottakoon vielä, että 16pvä/kk ja max 5h/päivä. Meille jää siis vielä 19h vuorokaudesta yhteistä aikaa ja ehkä vaikka perjantait, tai vaikka keskiviikot (mistäs siitä vielä tiedän) viikonloppujen lisäksi.

Nyt 10kk asiaa mietittyäni halusin myös nimenomaan paikan päiväkodista, en perhepäivähoitajalta. Vaikka perhepäivähoitajalle olisikin päässyt pienempään ryhmään ja ruokakin olisi ollut jotain muuta kuin kaupungin keskuskeittiön laittamaa, niin juuri se pienuus siinä juuri mua alkoikin hirvittää. Että hoitosuhteen onnistumiseen vaikuttaisikin mahdollisesti enemmän meidän ja hoitajan väliset henkilökemiat. Että yksi ihminen olisi "valvomatta" vastuussa pikkuisestani. Oon varmaan riittävästi lukenut siis kauhujuttuja, mutta kaupungin järjestämä päivähoito alkoi jotenkin kuulostamaan luotettavammalta. Plus että päiväkodissa ne on käsittääkseni kasvatusalan ammattilaisia, mistä ei taas voi perhepäivähoitajalla mennä takuuseen.

Oikeasti haluaisin Auran kielikylpyyn, vaikka englanninkieliseen päiväkotiin, mutta sitä ei suositella alle kolmevuotiaille oman äidinkielen kehittymättömyyden takia. Katsotaan siis, että vieläkö päästään myöhemmin vaihtamaan, vai jumitutaanko nyt tuohon paikkaan. Jos toisaalta tuo vaikuttaa mukavalta, niin miksei tuollakin jatkaisi.

Tällä hetkellä olen myös aika innostunut siitä, että Auralle hoito tarjoaa mahdollisuuden leikin ja sosiaalisten taitojen opetteluun muiden samanikäisten kanssa. Ja kun hoitopäivä on tosiaan vain sen viisi tuntia maksimissaan, niin suurin osa hereilläoloajasta on vielä meidän vanhempien kanssa. Ei tule sellaista oloa, että lykkään kasvatusvastuun jollekin perheen ulkopuoliselle. :P

Tuntuu oikeastaan aika hyvältä tällä hetkellä. Toisaalta uskon, että päivähoito tarjoaa Auralle kivoja mahdollisuuksia, mutta toisaalta myös se antaa mulle rauhaa keskittyä opiskeluun, kun isi on kuitenkin töissä (vaikka vielä määräaikaisella, mutta näyttää siltä, että jatkoa voisi olla joko tuolla tai ainakin vanhassa paikassa, katsotaan nyt... :) ). Ja siis vaikka edelleen varmasti paras paikka lapselle olisi kotona, niin tällä hetkellä uskon, että tarhakin voi olla ihan kiva vaihtoehto, se koti kun ei oikeen oo mahdollinen jos aion joskus valmistua ja siirtyä työelämään (mikä taas on edellytys sille, että me voitais joskus harkita pikkusisaruksiakin tuolle lapselle..).

PS. Ja oikeastaanhan on ihan kiva suunnitella hömppäjuttuja tästäkin asiasta, kuten millainen tarhareppu hommataan, mitä kivaa ompelen tarhavaatteiksi, jne. ;) Ehkä tällä positiivisella ajattelulla koitan työntää taka-alalle sitä harmitusta mikä kuitenkin tulee siitä, että tosiaan laitan alle 3-vuotiaan hoitoon, tai yleensäkin jotenki joudun luopumaan tuosta "vauvastani". :P

Pps. Poistin mahdollisuuden vain "tykätä" viestistä, olisi kiva joskus lukeakin jotain kommentteja, vaikka sitten vain se "tykkään", mutta kirjotettuna. Ei oo iso vaiva. ;)

Pettoaa pääkä ja muita sanomisia

2011-06-12T11:25:00.005+03:00

Täytyy vähän koittaa kirjoittaa Auran juttuja ylös, ne on niin mainioita nykyään. Auralla on selkeesti hirveän hyvä ilmaisukyky ja logiikka, jolla sellaisiakin asioita yritetään selittää, mihin ei varsinaisesti sanat riitä.

Pihalla näkyy huoltomiehen traktori.

"Tiinä pieni kakki, pym pym. Pym pym tanoo kakki."

(kakki=traktori)

Sisään lennähtää ampiainen.

"Ampii mene poisss! Tiinä ampii, pettoaa pääkä, mene poisss!"

(suom. Ampiainen, mene pois! Siinä ampiainen, pelottava kärpänen, mene pois!)

Juttelen Jarin kanssa Auran nukkumaanmenosta.

Jari: "Tyttö tarttis saada nukkumaan"

Aura (viereisestä huoneesta): "ei, ei tyttö taatte kukkuaam!"

Laitan Auralle hiukset ponnarille.

"Äiti taitti tämän iinon pimpaa pampuusz. Vaaaauuuu!"

(suom. Äiti laittoi tämän hienon prinsessakampauksen. Vau!)

Monasti jos vaikka keittiöstä halutaan jotain, äiti vedetään sinne sormesta paikanpäälle.

"Äiti, äiti tule. Tule tänne tattoaam... Äiti antaa tätä paakia ninua."

(paakia ninua= mansikkamehua, kuitenkin pelkkä mansikka on "paakitta")

Sellaisia. Monta juttua jäi vielä muistamatta, ehkä ne tulee mieleen myöhemmin... Pitäis aina olla kynä ja paperia käden ulottuvilla ku tuo muksu sanoo jotain. :)

Naantalin "Hollywoodin" edustalta, evästauko.

Pitihän sitä "nähtävyyksiä" käydä katsomassa. ;)

Ruttu-nuttu arpoo!

2011-06-05T11:32:00.003+03:00

Ruttu-nutussa on arvonta! Klikkaamalla kuvaa pääset Ruttu-nutun blogiin!

Juttuja elämästä parivuotiaan kanssa

2011-05-30T08:30:00.001+03:00

Voi tätä blogihiljaisuutta. Kovasti vielä lauantaihin asti kouluhommat paino, kun viulun kevättutkinto ahdisti takaraivossa, mutta nyt sekin on takana. Jos tässä pian ehtis jo ottaa ompelukonettakin esiin... :P (ja jos jotakuta kiinnostaa, niin soitin Wieniawskin 2. viulukonserton ekan osan ja sain kiitettävän arvosanan... jos ei biisiä tunne, mutta tykkää viulumusiikista, niin suosittelen kuuntelemaan vaikka Spotifysta, on aika ihana kymmenminuuttinen tykitys)

Meillä tapahtui vahdinvaihto 16. päivä, kun isäntä aloitti työt uudessa paikassa. Tällä hetkellä töitä on syyskuun loppuun asti, mutta kovasti toivomme, että samassa paikassa olisi mahdollista jatkaa tuon ajankohdan jälkeen. :) Haalarit ja hitsausmaski vaihtuivat isukilla kauluspaitaan ja suoriin housuihin, virka-aikaan ja lounaisiin kaupungilla. Ei harmita, ei sitten yhtään. :) Tai vähän se harmittaa, että parin viikon jokaisena arkipäivänä Aura on ehdottanut, että lähdetään hakemaan isiä töistä... Mut nyt siis on mun vuoro olla kotona, syyskuun alulle asti, jolloin aloitan näillä näkymin viimeisen vuoteni yliopistolla. Toivottavasti jaksan painaa ensi talven, mä niin haluaisin jo työelämään (tai siis vähäksi aikaa ja sitten ansiosidonnaiselle äitiyslomalle?). Tai siis ainakin pois yliopistosta.

Oon hakenu Auralle hoitopaikkaa syyskuusta alkaen siis. Jotenkin tällä hetkellä hoitoonlaittaminen ei tunnu edes harmittavalta. Mehän ei edes haeta täysaikaista hoitoa, vaan 16pv kuussa, 5h päivässä. Mulla kun syksylle olis kai jäämässä enää kolme kurssia matikkaa ja gradu ja siihen liittyvä seminaari. Katotaan. ;) Mut siis itse kuvittelen, että tyttö olis neljä päivää viikosta hoidossa, joiden aikana kävisin yliopistolla (ehkä vain kolmena päivänä viikosta?) ja tekisin itsenäisiä opiskelujuttuja (=kirjoittaisin gradua), katon jos saisin AMK-opintoja myös etenemään... Ja sit olis pitkät viikonloput yhdessä.

Ja siis on se tyttö nyt jo niin iso ja pärjäävä. Sanoo kaikki asiat, mitä sillä on sydämellä, ja selkeesti kaipais leikkiseuraa.

Itselle muistiin Auran tän hetken juttuja:

Kaksivuotiaana Auran sanavarasto on uskomaton. Juuri mikään sana ei tule oikeassa muodossa, mutta juttua riittää ja sehän on pääasia, että tahtoa saadaan ilmaistua ja isi ja äiti ymmärtää. Aura tykkää mm. luetella kaikenlaisia asioita. Kirjoista Aura osoittelee kuvia "Tämä kiija, tämä kooja, tämä vauva, tämä..." Omasta mielestään hauskoja juttuja on "Mää tyän käkää", joka sanotaan kauheella ärinä-äänellä, se kun on jokseenkin tunnistettu "pahanteoksi". ;) Aika hienosti Aura sanoo välillä myös kaikenlaisia kohteliaisuuksia. "Heihei yttäät" (hei hei ystävät) ja "hei hei, tavataan pian!" on myös kuultu useamman kerran. Paljon typy leikkii puhelimella, painaa korvalle ja sanoo "mitä kuuluu?". Nyt viimeisimmäksi puheeseen on tullut "S" lisää, ja se mikä kuukausi sitten oli "kiitti" tai "kiitot" on nyt "kiitossss". Kaikki sanat missä on "r" lausutaan edelleen niin, että r korvataan "w":ksi (Siis semmoseks miten se englannin kielessä ääntyy), tai jätetään vaan pois. Meidän perheen nimiä luetellessa siis Aura on "Äywä", isi Jari on "issssi Ja-i" ja äiti Saara on "äiti Ssssaa-a". Jos jotain ei osata sanoa, tai sille ei tiedetä sanaa, niin se kyllä osataan hienosti kiertää ja kuvailla. "mää haluan tätä kookealla kaakkia", sanoi neiti eilen, kun halusi hunajaa keittiön yläkaapista... Ai niin ja lisäksi sija- ja aikamuodot ovat tuleet puheeseen, vähän omanlaisinaan, mutta kuitenkin. "Äiti pukee tämä iino kekko" on muuttunut muotoon "Äiti pukee tämän iinon kekon" ja kun ruokalautanen on tyhjentynyt, Aura toteaa "mää töitin kaikki kuukan".

Tyttöjutut on kovia tällä hetkellä. "Äywä on tyttö, Äywä-tyttö. Ei poika, tyttö. Tyttö Äywä." Muukin tyttömäisyys nostaa kovasti jo päätään, "iino pinkki" on usein väritoivomuksena päivävaatteita miettiessä. Toisaalta myös musta tuntuu olevan Auran suosikkiväreissä, sitä kuvaillaan monesti myös "on vä-i, iino" lausahduksella.

Vessatreenit on vaihtelevasti päällä ja jäähyllä. Eräänä päivänä haimme Auralle 7kpl paketin pikkuhousuja H&M:ltä, ja ekan treenipäivän saldo olikin hienosti yksi pisu pönttöön ja yksi kakka pönttöön, mistä kerrottiinkin koko ilta "mää ito kakka, mää pikku kakka, tein pönttöön ITE". :D Seuraavana päivänä puoleenpäivään mennessä pikkareihin oli tullu neljät pissat, mutta kakka tuli jälleen pönttöön... Siltä päivältä treenit olikin sitten siinä. Auraa ei tunnu häiritsevän jos pisu tulee housuun, mutta sen sijaan kakkahätä on niin tunnistettava, että se aika mielellään tehdään nykyään pönttöön, jos vain äiti ehtii varoituksen saatuaan viemään riittävän nopeesti. Jotain edistystä siis.

Musiikkijuttuja: nää on kova juttu nyt meidän perheessä. Siinä missä Aura vuosi sitten ei antanut mun juuri koskea viuluun, voi hän nykyään kuunnella useamman tunnin harjoittelua päivässä. Saattaa leikkiä vieressä ja katsoa kun äiti soittaa, tai sitten tehdä jotain ihan muuta, mut koskaan vielä mun soittohetkiä ei oo käytetty pahantekoon. Kun sitten parinkin tunnin treenin jälkeen äiti laittaa viulua koteloon, Aura sanoo "ei viiu kukkuaam, äiti toittaa viiua". Tai "Äywä toittaa viiua", jolloin äiti laittaa sitten viulun Auran olkapäälle, jousesta otetaan kiinni yhdessä ja Aura saa sitten vähän soittaa vapaakieliä. Voi sitä riemua! :D

Viime perjantaina oli vielä viimeinen viulutunti, tai oikeastaan puolikas. Aura oli mukana, kuunteli koko ajan kun äiti ja "viulusetä" (mun viuluopettaja) treenaili, suusta ei lähtenyt yhtään pihaustakaan koko aikana, vaan kun lopetettiin, niin Aura sanoi "äiti toittaa kiva viiua" ja perään "Mää hauan OMAN pikku viiun". Sitten äidin pyynnöstä (kerrankin!!) laulettiin viulusedälle, joka oli sitä mieltä, että syksyllä viimeistään oman viulun hankintaan. Tuiki tuiki tähtönen tulee useimmiten täysin puhtaasti, jopa se alun vaikea kvintti. Ja jos äiti laulaa edellä, niin Aura jatkaa samasta sävellajista.

Meidän tekniikkanörtti osaa käyttää iPadia, mitä kotona kutsutaankin pelikoneeksi. Valitettavasti sama nainen osaa käyttää myös äidin kännykkää, avata näppäinlukon ja ostaa sovelluksia androidmarketista, jos vaan nettiyhteys on jäänyt päälle. Niinpä siis mun kännykästä löytyy kaikki puhuvat siilit, kissat, t-rexit, ym mitä saatavilla vaan on. Onneksi iPad vaatii salasanan... Sillä jaksetaankin sitten pelata pelejä (mm. palapeli, josta kuvan valmistuttua tulee se sana englanniksi, Aura osaa sanoa jo sujuvasti joitain eläintennimiä enkuksi), katsoa kuvia, videoita.. "Pelikone" onkin tosi hyvä viihdyke pidemmille automatkoille, joilla neiti muuten pitkästyisi tosi nopeasti.

Ja sitten vielä muistutus itselle, että markkinoinnissa sen salaisuus. :P Oon tässä mm. Anniinan blogiin jo monet kerrat ihmetellyt, että miten ihmeessä se pieni suostuu pitämään ponnareita ja saparoita ja siis yleensäkin nyt vaan hiukset kiinni. Ja mua muistutettiin siedätyksestä. Aloin sitten "siedättämään" Auraa hiustenlaittoon, ja markkinoin ponnarin prinsessakampauksena. Lisähoukutteeksi ostin pari Hello Kitty -hiuslenkkiä. Ja siis multahan tullaan nykyään toisinaan jo pyytämään "pinteä kampausta". Ja kyllä muuten tulee heti tytöstä ison neidin näköinen! ;)

Kattokaa vaikka.

Ps. Neuvolassa oltiin 12. päivä ja mitoiksi saatiin 89cm/13,6kg (ja pää 50,5cm)... Joista kyllä tuo pituusmitta ei vaan millään voi olla oikein. En usko. Sen mittauksen ajan itkettiin, karjuttiin, raivottiin, rimpuiltiin ja potkittiin vaan niin paljon, että neuvolantäti otti todeksi ensimmäisen mitan mikä nyt mitenkään suostui olemaan edellistä mittausta "sopivasti" isompi. :P Muutenkin kyllä "hienosti" esiteltiin, miten sitä ollaan niin uhmaikäistä.... Ja muutenkin hienosti oikeassa kehitysvaiheessa olevaa. ;) "Reipas tyttö. Kasvaa ja kehittyy hienosti."

Kaksivuotiskuva

2011-05-06T18:51:00.005+03:00

Tämä olkoot meidän pikkurokkarin virallinen kaksvuotiskuva.

On niin asennekin kohdallaan! (suurenee muuten klikkaamalla)

ps. lupaan kyllä kirjoittaa joku päivä ihan oikeestikin, tuolla on varastossa yks tekstinraakile, ja muutakin sanottavaa olis, mutta koulu...kouluu...... (ja viimeistään ensviikolla, kun on neuvola)

pps. Lisätään vielä toinen foto, nää on kaikki niin kivoja (paitsi mun "upee" taustanmuokkaus). ;)

Kaksi vuotta sitten...

2011-05-05T22:01:00.001+03:00

Kenkiä!

2011-04-23T19:22:00.004+03:00

Mennään nyt ihan hetki hömppälinjalla, kun mun on ihan pakko saada esitellä Auran tän kevään kengät! :)

Ekat on tämmöset ulkoilukengät. Itse pihalla oloa varten saatan viel harkita jotain rumempia, mut siis nää oli pakko saada, ku näin nää! Tilasin Brandokselta. :) Koko 25 näistä tuntui olevan juuri hyvä tytölle.

Sitten kesää odottamaan piti tilata tämmöset vähän juhlavammat. Aivan ihanat käsintehdyt (ainakin näin väittivät) Livie&Lucan nahkakengät, tilasin Lasten Metsolalta. :) Näistä tuli koko 24 ja ihan sopiva käynti/kasvuvara näissäkin. :)

Mitään vaatteita kesäksi en oo viel tytölle edes miettiny, mutta kun lähdin Hullareille metsästämään Tickettiä, en sitten tykännytkään enää niistä (ne kuviolliset oli musta kamalia ja ruskee/vihree vaan tuntui liian epätytöltä tuolle villikolle). Sinä päivänä oli kuitenkin puku saatava, kun olin henkisesti valmistautunu ulkoilupuvun ostamaan, joten suuntasin Stockalta mietintätauon jälkeen suoraan Oz babyyn, josta hain Auralle sitten Minymon puvun. :) Ihanan räväkkää pinkkiä!

Tänään ulkoiltiin ilman ulkopuvun housuja jo tosin, kun oli niin lämmintä auringossa. :) Farkkumekolla oli kiva mennä. Joku kevätpipo ehkä pitäis vielä keksiä, ettei tarvii tytön pelkässä silkkimyssyssä kulkea! (silkkimyssy on muuten ihana pyöräilykypärän alle!)

Kuvahaaste

2011-04-12T08:42:00.002+03:00

Maiju haastoi minutkin kuvahaasteeseen mukaan. Riittävän kauan vitkuteltuani saan ehkä minäkin vastattua haasteeseen... :P Tässä säännöt:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Kuvassa olemme Auran kanssa Cafe Brahessa (Hansakorttelissa), Auralla on pieni osuus äidin salaatista (ja lohesta), ja oma ihana tuoremehunsa. ;) Näin me herkutellaan joskus. :) Oon hirveen iloinen, että Aura tykkää vihanneksista, erityisesti kurkku ja tomaatti on hänelle mieluisia. :)

Haastan mukaan... en ketään. :P Koska niin monella on tää jo ollut, oikeastaan melkeen kaikissa seuraamissani blogeissa. :)

Kevään merkkejä vol 1: "Te on pääkä!"

2011-03-31T21:38:00.004+03:00

Auran kanssa on luettu pitkin talvea kirjoja missä on erilaisia pieniä ja isompia eläimiä. Nyt kevään korvalla saatiin kärpänen päivän riemuksi keittiön ikkunaan. Sitä ihmeteltiin ihastellen ja kiljahdellen. Ja nyt illan kuluessa sama kärpänen löytyi olohuoneen lattialta! Ja voi mikä riemu siitä taas tuli.

Valitettavasti äiti oli taas hidas ja suurin riemu ja kiljahtelu aiheesta ehti jo laantua ennen kuin äiti tajusi etsiä kameraansa. Tässä vähän kuitenkin makua siitä, millaisen riemun pieni luontokappale sai Aurassa aikaan. Osa puheesta on ihan suomea, mutta ihmeen suuri osa jotain omaa kieltä, mitä meillä ei ole pitkään aikaan harrastettu, ilmeisesti ihastuksesta oli enemmän kerrottavaa kuin mihin sanat riitti.

Ps. Videoidun episodin jälkeen isi ja Aura tarjoili kärpäselle millilitran drinkin hedelmämehua, koska kärpänen oli selvästi janoinen... xD

Täydellinen sunnuntaikävely

2011-03-30T09:00:00.002+03:00

Joskus kun joku sanoo asuvansa lähiössä, saattaa mieleen tulla kuva alueesta korkeine kerrostaloineen, alueen yleisvärityksenä ollen betoninharmaa, ulkoilureittien ollessa vain haave. Vaan niin ei ole täällä. Punaisen kolmikerroksisen kerrostalomme ylimmässä kerroksessa asuessamme parvekkeelta näkyy kyllä keltaisia kerrostaloja mutta myös peltoa ja iltaisin auringonlasku. Makuuhuoneen ikkunasta näen pienen metsän, joka on juuri sopiva pienen tutkittavaksi, mutta äidin valvottavaksi. :)

Entäs ne ulkoilureitit sitten. Pieni esimerkki olkoot viime sunnuntain ihana, täydellinen kävely keväisellä kelillä. Meidän ihan lähellä vitaa Aurajoki. Kävelymatkan verran on katsomaan Halistenkosken kuohuja. Ja voi sitä riemua, kun mennään "kattoaam tettä". Sunnuntaina sillalta katsottiin Halistenkoskea suojakaiteen raoista.

Sitten heitettiin vähän jääpaloja koskeen ja katsottiin miten ne molskahtaa!

Sitten käytiin vielä vähän lähempänä, lohiportailla ihmettelemässä kosken kuohuja. Se oli ihan kiljututtavan riemastuttavaa!

Meidän lähellä asuu myös yksi hevonen, jonka näimme kävelyreitillä. Ihan ei uskallettu mennä silittämään, mutta katsottiin kun se käveli ohi.

Lähellä olevalla pellolla isi ja Aura kävi vielä kokeilemassa hankikantoa ja kirjoittamassa viestejä lentokoneille.

Tämän jälkeen neiti alkoi väsymään kävelemiseen (tai äiti neidin odotteluun...), ja typy pakattiin rattaisiin. Kierrettiin vielä meidän talon takana oleva "puolen hehtaarin metsä". En oikeesti tiedä minkä kokoinen alue se on, mutta aika pieni, siitä tämä meidän lempinimi. ;) Aurinko paistoi ja lämmitti. Ihana kevät. :)

Odotan jo niin innolla, että toukokuun tullessa vapaa-aika lisääntyy ja ehditään enemmän perheenä tekemään tämmösiä ihan tavallisia kiireettömiä päiväkävelyitä ja nauttimaan meidän lähiympäristöstä. :)

Valivali vinkuvonku

2011-03-23T09:49:00.005+02:00

Valivali-varoitus.

Mä jotenkin muistin, että tykkään tästä vuodenajasta. Että on ihanaa kun aurinko paistaa ja kun tietää että opiskelua on ihan muutama viikko enää jäljellä.... (itse asiassa alle 6 ennen tenttejä)

Mut ei tää nyt olekaan kivaa. Mua väsyttää ihan koko ajan. Nukun hyviä yöunia mutta aamuisin olen vihainen kun herään. Joku ihmeen kevätväsymys ja totaalikyllästyminen kouluun.. Asiaa ei auta yhtään se, että reputin tenttiviikon neljästä tentistä kolme. Johan tää vuosi liian hyvin tähän asti menikin kun syksyllä pääsin kaikki läpi mitä yritinkin. Tuntuu vähän että en varmaan valmistu vielä ensi vuonnakaan. Pitäis ehkä hakea jotain sijaisuutta vaikka ens talveksi, jos se nappais enemmän.

Lisäks oon saanu taas todeta, että hormonaalinen ehkäisy ei ole todellakaan mua varten. Sitähän ei sais määrätä migreenipotilaille, mutta kun mulla ei oo viimiseen viiteen vuoteen ollu muistaakseni yhtään migreenikohtausta (vaikka käytinkin ehkäisylaastaria ennen Auraa), niin se lääkäri silloin määräsi mulle niitä Diane novia mitä oon nyt syöny kolmatta liuskaa... Nyt olen pienen ajan sisällä saanu useamman sellasen migreenikohtauksen, mihin on liittyny tosi voimakas auraoire, pahimmalla kertaa toisen silmän näkökentästä käytännössä yli puolet oli pelkkää suhrua ja sahalaitaa. Tosi miellyttävästi jouduin silloin vielä esittämään yhden laskuharjoitustehtävän taululle yliopistolla ja meinasin alkaa itkemään siel luokan edessä ku en saanu omista muistiinpanoistani mitään selvää (ja laskarien vetäjä naljaili niskan takana jotain kaverilta kopioinnista, mitä en todellakaan harrasta).. :/ No mutta se ehkäsy on siis siinä. Noin niinkuin ilmeisesti hormonaalinen ehkäisy mun osaltani loppuiäksi.

Lisäks on aika pahoja huono äiti -fiiliksiä, kun aamuisin lähden kouluun ja jätän isin kanssa lapsen joka itkee "ei äiti kooluun". Ja usein kotiin tullessani saan kuulla, että ulko-ovea on käyty päivän mittaan availemassa monta kertaa jos äiti vaikka olis tullu koulusta.. Ja sit ku tulen, niin oon usein niin väsyny että en jaksa oikeesti tehdä mitään lapsen kanssa. Saati tän kodin eteen. Viikonloppuna pesin pari ikkunaa ja Aura kovasti "auttoi" oman rätin kanssa, mut se onki sit kaikki.

Omaa huonomutsi-fiilistäni lieventääkseni käytiin eilen ekaa kertaa Auran kanssa tuossa meidän takametsässä. Aura tykkäs ihan hirveesti. Yritän kannustaa että isukkikin tekis jotain tommosia ulkoiluja tytön kanssa... kun tuntuu että meillä ulkoilu on käytännössä aina sitä että Aura vaan istuu rattaissa. Hyi. :(

Kyl mä koitan jotain positiivistakin lähiaikoina kirjoittaa, mutta nyt tämmönen purkaus. Sori.

Äiti on ihan sekaisin

2011-03-09T23:50:00.005+02:00

Musta tuntuu että mä olen seonnut pahemman kerran...

Mehän ollaan Auran kanssa käyty muskarissa puoltoista vuotta. Lisäksi oon ostanu kotiin lähes kaikki rytmisoittimet mitä muskarissa on tullut vastaan, ja lisäksi neidillä on jo oma huuliharppu ja nokkahuilukin... Kodin soittimista kokeiltu on pianoa (jota soitetaan aika makeesti nykyään kahdella sormella) ja sähkökitaraa. Ja pari kertaa äidin sylissä viulua sellaisella "sello-otteella".

Jännittävää on ollut huomata, että Aura laulaa tosi hienosti jo Tuiki tuiki tähtöstä, toisinaan menee alku jo ihan nuotilleen (mikä ei todellakaan ole mielestäni itsestäänselvyys alle 2-vuotiaan kanssa)... Ja aina kun Aura muistaa äidin viulun olemassaolon, hän pyytää että äiti soittaa. Ja äitihän soittaa.

Parin viikon päästä pitäs soittaa kevättutkinnossa Wieniawskin d-molli viulukonsertto (no siis eka osa vain), ja vaikka tuo kymmenminuuttinen upea teoksen osa ei olekaan mitään lastenmusiikkia, Aura kuuntelee pää kallellaan, hiljaa paikallaan istuen ja huokaillen "iana piulu" (ja äiti on ihan samaa mieltä). Ainoo juttu vaan, että nyt viime aikoina (erityisesti tänään) Aura on haaveillut "mää haua oma piulu". "Mun viiu".

Ja tämä äiti on niin sekaisin, että on tänään selaillut käytettyjen pikkupikkuviulujen hintoja. Ensin kyllä täytyy vähän kysellä, voiko moisen saada jostain lainaan... Tiedän ettei tässä ole mitään järkeä, mutta itekin ilmoitin kaksivuotiaana haluavani soittaa viulua, miksei 1v10kk -ikäisen mielipide voisi olla yhtä vahva? Khöm.

Niin ja siis mähän tässä opiskelen viuluopettajaks parhaillaan myös, että kyllä ihan asiantuntevaa valmennusta pystyisin pienelle antamaan yhdessä "leikkien"... Löytyisköhän jostain tietoja miten ne 2-vuotiaina aloittaneet oikeesti on aloittanu...?

Sanokaa että mä olen ihan sekasin. :P

Kuulumisia

2011-02-12T13:54:00.004+02:00

Jos nyt sais vihdoinkin jotain tekstiä aikaiseksi blogiinkin, kun kaikkea ei oo valmiiks luettu facebookista. ;) Aiemmin oli vähän semmonen olo, että mitäs mä blogiin enää semmosia juttuja kirjoitan, mitä kaikki tätä blogia mahdollisesti seuraavat on jo lukenu facesta... Nyt tulee sit tuhottoman pitkä viesti, ei kukaan jaksa varmaan loppuunkaan, mutta jos omaksi muistiksi...

Jos ens vähän yhteenvetoa 1v9kk-ikäisen elämästä.

En tiedä missä vaiheessa Aura alkoi toden teolla puhumaan, mutta kun hanat aukes, niin puhetta alko tulee tulvimalla. Nykyään neiti puhuu jo tosi ymmärrettäviä juttuja, kokonaisia lauseita, osaa kertoa perusteluita ja selittää logiikkaansa. Juttelee koko ajan ja selostaa mitä tekee. :) Moni sana on vähän keksityn kuuloinen, mutta kyllä me sitä puhetta tajutaan. Esimerkkejä:

"äiti antaa tujama" - äiti antaa rusinoita. (tujam, tujama -rusina, rusinoita)

"mää haua kikki tuuta" - mä haluan leikkiä lumella.

"iino koila meni poi" - hieno koira meni pois.

Nyt ihan viime aikoina juttuihin on tullut paljon verbejä mukaan, kuten "auttaa", "antaa", "haluaa", kun aiemmin jutut oli esim "mää tätä", nyt sama asia on "mää hauan tätä", tai "äiti antaa tätä". Lisäksi keskeisiä asioita on nykyään kaikki mun ja ite -jutut. "Mun pallo, ei Kallan, MUN pallo" (ja sitten aina katsotaan äitiä, äidin pitää sanoa tähän, että joo, se on Auran pallo, ei ole Karla-serkun). Tai ite-jutuista "mää hauan kälee ite! ITTE KÄLEE!" jos äiti ei tajua päästää lasta kävelemään itse omilla jaloillaan...

Lisäksi Aura tykkää laskea monia juttuja, "ykki, kakki koilaa", "kooe tähteä". Laskemisenkin tajusin vasta, kun kerran näytin Auralle kahta kirjaa ja kysyin kumpi osteaan. Aura katsoi kirjoja hetken, otti molemmista kiinni ja sanoi "kakki kiijaa", ja katsoi mua kiitollisena... Joitain kirjaimia Aura tunnistaa myös kirjoitettuina, samoin kuin joitain yleisimpiä kirjoitettuja sanoja, ISI, ÄITI, AURA. Pari kertaa Aura on itse myös onnistunut kirjoittamaan joitain yksittäisiä kirjaimia (tai ne on varmaan tullut oikeesti ensin vahingossa kirjainten näköisiksi, kun tuon hienomotoriikka nyt on tietty viel mitä on), ja sitten tullut esittelemään, mitä paperiin on tullut "mää piitää UU". Hauskasti Aura myös osaa kuvailla havaintojaan: "Oo o ympää" tuli kommentiksi äidin paidassa lukenutta Benetton-tekstiä tutkittuaan...

Juttelun lisäksi tyttö tykkää laulaa paljon. Saattaa lauleskella kaikenlaista höpöä omissa touhuissaan, ja mielellään myös laulaa äidin kanssa. Tosi hienosti tulee jo välillä myös esimerkiksi Tuiki tuiki tähtösen alku, vaikka sanat kappaleessa meneekin: "kuiki kuiki tättii, kuiki kuiki kuiki kuiki...." Ja asiaankuuluvat käsieleet. ;) Tähän lauleluun kun yhdistetään se, että tyttö on alkanut oikeesti keskittymään ohjattuun toimintaan muskarissa, eikä vain juoksentele enää pitkin muskariluokkaa, niin meillä kotona leikitään monia muskarin laulujakin, ja pyydetään muskarileikkejä. Tästä suuntauksesta oon ite erityisen iloinen, musiikki kun on niin lähellä omaa sydäntäni, tai siis oikeastaan sydämessäni. Ihanaa, kun lapsi saa myös laulamisen ja soittamisen iloa!

Kuten aiemmissa jutuissa ilmenneistä "ite"-jutuista voi arvata, pikkuneidin tahto on voimakas, ja oikeastaan uskaltaudun jo varovaisesti sanomaan, että meillä on uhma asettunut taloksi. Yhteenotto on varma lähes joka kerta kun puetaan ulkovaatteita (vaikka sinne ulos menemistä on ensin saatettu pyytää ihan yhtä lailla itkun ja raivon kanssa), vaihdetaan vaippaa tai yritetään mennä päiväunille. Ikäviin tilanteisiin liittyy lisäksi myös aina se, että sopivasti tyttö osaa vetästä itsensä totaalisen makarooniksi tai vaihtoehtoisesti kaareksi ja vaihtelee mukavasti näitä olomuotojaan, niin että esim pukeminen tai vaipanvaihto on suorastaan operaatio äidille. Sit kuitenkin kun esim ulkovaatteet on päällä, neiti rauhoittuu ja voidaan mennä pihalle... Ei siinä paljoo tunnu olevan järkeä tai logiikkaa, että mistä se raivo sit lopultakin johtuu.

Vaikka päivät saattaa olla välillä äidin kannalta rankkoja, kun ensin on pitkä koulupäivä ja sitten voi olla vielä vähän duuninpoikasta ja sitten yks neiti voi koko illan vaan kiukutella, niin kuitenkin kun illan lopuks yleensä pitää vähän "hyppiä", eli Aura hyppii ja kaatuilee meidän sängyllä ja muutenki höpsöttelee ja jakaa suukkoja ja haleja, niin kyllä ne päivän kurjuudet kummasti unohtuu. :) Lopuks aina isi tai äiti menee pikkuisen viereen hetkeks pötköttämään, ja tyttö nukahtaa onnellisena unilleen omaan sänkyyn.

Oikeesti siis se "nukutus" tapahtuu niin, että Aura pyytää että "iti kukkuaam" tai "äiti kukkuaam" ja sit se kumman tyttö haluaa, menee hänen huoneeseen, laittaa Auran sänkyyn ja pötköttää ite vieressä ja näyttelee nukkuvaa... Typystä ei tarvii pitää kiinni, tai mitään viihdykettä ei tarvii antaa, vaan juttu on vaan siinä, että Aura ei halua mennä nukkumaan yksin. Eikä tarviikaan. Yöllä sitten jos Aura herää, hän osaa itse tulla meidän väliin, sipsuttaa pienen lenkin asunnossa ja lopulta kömpii jalkopäästä meidän väliin ja tulee jompaan kumpaan ihan kiinni nukkumaan. Se on aika ihanaa.

Joku sitä kuitenkin kysyis, niin sanotaan vielä, että mitään edistystä ei ole potta-asioissa tullut. Yks päivä Aura pyysi että saa pikkuhousut jalkaan. Isi oli sitte vaihtanu vaipan pois ja laittanu pikkarit tytölle ja hetken päästä me tajuttiin, että tyttö oli samantien pissannu pikkarit märiks ja sen jälkeen jatkanu ihan muita touhujaan, eli ei kyllä todellakaan tajua tätä hommaa edelleenkään vaikka muuten selkeitä merkkejä pidätyskyvystä on...

Sit vähän perään omia kuulumisia...

Sain nimittäin vihdoinkin läpi sen roikkumaan jääneen pedagogisten tentin, ja nyt mulla on opettajan pedagogisten opintojen opintokokonaisuus (60op) tehtynä. Sain siitä kokonaisarvosanaksi kolmosen, mikä on mielestäni ihan ok, varsinkin kun muistaa että tuota yhtä tenttiä ja seminaaria lukuunottamatta tein käytännössä koko opintokokonaisuuden Auran odotusaikana, harjoittelukoulullahan mä kävin vielä viikkoa ennen Auran syntymää.

Muutenkin nyt tää vuosi on tähän asti menny ihan mukavasti, ja vaikka tämä kevään eka periodi on itelläni aina jotenki vaikein (on pimeintä ja opiskeluvuotta on vielä masentavan paljon jäljellä ennen seuraavaa lomaa), oon jotenki saanu nyt tsempattua itseäni, ja tajunnu, että vaikka kevät ei menis yhtä hyvin kuin syksy, niin mä kyllä valmistun vielä (ens talvena?!)! Helpottavaa oli muistaa, että kun oon suunnitellu ottavani, ja ottanutkin, itelleni niitä kamalan vaikeita fysiikankursseja (siis mulle vaikeita, kun siitä lukiofysiikasta on sen seitsemän vuotta, ylikin), niin vaikka niitä reputtaisinki, niin mun valmistuminen ei oo enää niistä kii, voin ihan yhtä hyvin ottaa ens talvena paperini ulos yliopistolta ja hakea sijaisuuksia ja virkojakin, mut fysiikka tietty vaan auttais työllistymisessä (ja mä ehdin siis kolme vuotta valmistumisenkin jälkeen täydentämään sitä fysiikan kokonaisuutta kokonaisuudeks, jos en sitä ens syksynä saa...). Kevään viimeisessä periodissa on toki vielä pari kurssia jotka on pakollisia saada nyt läpi, mutta ei ne tunnu enää ainakaan ajatustasolla yhtään vaikeilta. :)

Sit tällä viikolla kävi semmonen hassu juttu, että koulusta kotiin tullessani isäntä ilmoitti, että "oot niin hyvin saanu tehtyä opintoja tänä talvena, että ostin sulle uuden tietokoneen". Aika kiva ylläri! Just hyvään saumaan ku on se yks aine kirjotettavana ja sen jälkeen alan keskittyy näihin eriasteisiin lopputöihin (ens kandiin, sit graduun). Mullahan oli läppäri tähän asti käytössä, mut nyt on pöytäkone. En mä sitä läppäriä tarviikaan, kun en ikinä raahaa sitä mihinkään. Ainoo vaan, että just tällä hetkellä tää pöytäkone sijaitsee meidän ruokapöydällä. Mut ehkä se löytää paikkansa tuolta mun ompelupöydäksi tarkoitetusta paikasta. ;)

Yritän myös opintojen ohella edelleen ryhdistäytyä terveellisempien elämäntapojen kanssa. Tai siis suomeks sanottuna lisätä liikuntaa. Nyt ollaanki kahden viikon aikana käyty neljä kertaa yhden ystävän kanssa lenkillä, eli siis kahdesti viikossa. :) Lenkkikaveri asuu tossa kadun toisella puolella, ja meillä tuntuu joka kerta olevan tosi kivaa ja hyvät jutut, joten lenkkeilyn jatkumiselle on hyvät ennusteet (on siis vielä niin helppo lähteä, että ei oo mitään tekosyytä jättää menemättä). Ja siis juttelusta huolimatta matkaa kertyy, pisin lenkki oli kahdeksan kilometriä, ja muillakin kerroilla ollaan kävelty ihan reipasta vauhtia toista tuntia! Lisäks viime lauantaina olin avannossa ja tänään olis tarkoitus mennä jälleen. Nyt hommasin semmoset neljän euron avantotossutkin (ja jos tästä tulee harrastus, niin voin myöhemmin sit panostaa niihin yli kahenkympin tossuihin.. hah), kun on helpompi mennä jäästä läpi jos laiturilla kävellessä ei viel tuu jalanpohjiin katumusmielialaa. Koitan myös muistaa ottaa nyt pipon mukaan. Se pulahtamisen jälkeinen olotila on jotain ihan mahtavaa ja illalla on ihanan raukee fiilis!

Tämmösiä. :) Hihkaiskaa, jos jaksoitte lukea. ;)

Elämä on tässä ja nyt

2011-02-03T22:33:00.003+02:00

Mulla on monena päivänä ollut paha mieli. Ihan omasta syystäni. Aura leikkii vieressä, äiti lukee blogeja. Aura haluais syliin, mutta äiti on facebookissa. Äiti vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa, joita ei oikeastaan tunne. Ei me mennä kavereille naapuriin, kun äiti vielä katsoo pari juttua netistä...

Ei se asia ole aivan näin pahasti, miltä se kuulostaa, mutta musta tuntuu siltä. Kuitenkin mun elämä ja mun lapsi on tässä ja nyt. Saan paljon blogien lukemisesta, on kiva kirjoittaa omia muistoja ylös yhteiseenkin muistiin, ja on erityisesti kivaa, kun joskus joku kommentoi (erityisen kiitollinen oon aina kun tulee hyviä vinkkejä, kuten viime postaukseen)... Mutta mun elämä ei oo pelkkiä bittejä.

Tein siksi radikaalin operaation ja poistin lähes puolet seuraamistani blogeista. Poistin myös facebookin kaverilistoilta kaikki bloggarit, vanhat koulukaverit, foorumitutut.... Jätin jäljelle vain ne, joiden kanssa voin sopia päiväkahvittelua tai jotain muuta "oikeeta näkemistä". Älkää tunteko siis oloanne loukatuiksi, mulla ei oo teitä vastaan mitään. :) Seurattavaksi jäi vielä kuitenkin 19 blogia, joten kaikki mitä oon säännöllisesti seurannu ja lähiaikoina kommentoinu on vielä ihan listoilla...

Kyllä varmaan jatkossa tuun edelleenkin seuraamaan siis blogeja, ja kommentoinkin, mutta en halua enää pitää tästä jokapäiväisestä "käyn läpi 40 blogia, jos niihin olisi tullut uutta viestiä" -rutiinistani. Vie ihan liikaa aikaa. Eikä se kuitenkaan ole mun elämää. Ja ne joiden kanssa en voisi yhtä hyvin vaihtaa kuulumisia puhelimitse tai kasvoikkain voi sitten vapaasti halutessaan lukea meidän elämän suurimmat tapahtumat täältä.

Olo on samaan aikaan vähän haikea, mut toisaalta keventynyt. Ymmärrätte varmaan.

Äidin ihokriisiä

2011-01-30T20:31:00.003+02:00

Ne jotka on nähneet mut kuvissa tai livenä, tietää että mulla ei oo mikään kovin persikkainen iho. Siedin tätä seikkaa monta vuotta ja lykkäsin ihotautilääkärille menoa, koska ajattelin ensin, että aika parantaa, ja sitten, että en halua lääkitystä, jonka aikana ei saa tulla raskaaksi tai imettää...

Nyt päätin vihdoinkin ottaa härkää sarvista. Koska tällä hetkellä en ole raskaana, enkä imetä, totesin, että samalla vaivalla voisin pitää huolen, että saan varmasti opiskeluni tehtyä loppuun, ja hoitaa ihoni kuntoon. Marssin siis ihotautilääkärille. Sanoin, että haluan jotain oikeeta hoitoa tähän naamaan, enkä mitään apteekin perusvoiteita. Ihotautilääkäri katsoi kirkkaan lampun valossa naamaani ja totes, että saamani pitää.

Mitä sitten sainkaan? Sain kolmen kuukauden antibiootin, ja Diane nova-merkkisiä e-pillereitä, joilla on myös aknea parantava vaikutus. Lisäksi sain sellaista ulkoista myrkkyä tohon ihoon, joka jotenkin tukee tuota parantumista. Kuulosti alkuun tosi hyvältä, ja lähdin apteekin kautta tosi toiveikkaalla mielellä, mutta, mutta.... Jokin mättää.

Ensinnäkin, tetrasykliinihoidon aikana ei saa hankkiutua raskaaksi, koska kyseinen aine aiheuttaa jotain muutoksia kehittyvissä luissa. No, senhän luulis hoituvan niillä Diane nova pillereillä (tai siis apteekista ne myi mulle rinnakkaisvalmisteen, Cypretyliä), ainoo vaan, että kukaan ei sanonut mulle, että tetrasykliini poistaa Cypretylin (tai Diane novan) ehkäisytehon. Nyt mulla on siis lääkitys, jolla ei saa hankkiutua raskaaksi, mutta todennäköisesti ei toimivaa ehkäisyä... Eikä kukaan viitsinyt sanoa mulle moisesta, itse piti sattumalta huomata kyseinen seikka!

Lisäksi jompi kumpi syömistäni napeista, antibiootti tai e-pillerit, aiheuttaa ilmeisesti pahoinvointia sivuvaikutuksena. Seurailen tätä seikkaa nyt muutaman päivän vielä, mutta tänään on ollut olo koko iltapäivän aivan kamala ja parina aiempanakin päivänä on ollut etomista ilmassa. Mitään mahatautiinkaan viittaavaa ei kuitenkaan ole sen enempää.

Tällä hetkellä lähinnä harmittaa. Ensinnäkin ihmetyttää, että lääkäri tai farmaseutti eivät kumpikaan sanoneet, että tetrasykliini heikentää e-pillereiden vaikutusta, vaikka moinen kyllä lukee molempien valmisteiden pakkausselosteessa. Lisäksi siis harmittaa tämä karsea olo, tällä hetkellä olo on sellainen, että jos tää ei tästä helpota, niin oon rupikonna lopun ikääni. :/

Vielä kerran imetyksestä

2011-01-23T00:01:00.001+02:00

Siitä on nyt vajaat kolme viikkoa, kun Aura sai viimeisen kerran äidinmaitoa iltapalaksi. Olin jotenkin onnistunut vaan lykkäämään ja lykkäämään ajatusta imetyksen lopettamisesta, kunnes muutamana päivänä Aura rupesi leikkimään maidolla ja sylkemään sitä lattialle. Jotenkin siinä vaiheessa alkoi akuutisti tuntumaan siltä, että ei se imetys taida tuolle lapselle enää olla niin tärkeetä, leikkimistä vain.

Ihan alunperin toivoin, että voisin täysimettää sen puol vuotta ja sitten osittaisimettää vuoden ikään asti. Imetysura menikin sitten paljon mahtavammin kuin uskalsin edes toivoa! Kun Aura tuli vuoden, ja aloin tarjoamaan hapanmaitotuotteita, mikään ei kelvannut, ja sekin vähä mitä maistoi, pisti aina mahan sekaisin. Tuntui myös, että rinnalla olo oli erityisen tärkeää Auralle. Päätettiin jatkaa imetystä. Ainakin Norjan-matkan ajan. Ehkä se oli imetyksestä kiinni, että Aura unohti kesäkuussa itsestään tutinkin, imetys täytti kaiken imuttelun tarpeen.

Heinäkuussa pidimme jonkinlaisen unikoulun Auralle, ja Aura oppi nukahtamaan omaan sänkyyn ilman uneenimetystä, ja nukkuikin jonkin aikaa yöimetyksittä. Aamuyöstä nostimme kyllä tytön aina meidän väliin, kun halusi. Eräänä aamuna sitten huomasin, että Aura on mun rinnassa kiinni. Mitään muistikuvaa ei yöstä ollut, että olisin sitä meidän sänkyyn nostanut, saati päästänyt rinnalle. Pari kertaa myöhemminkin kävi jotain vastaavaa "mystistä", kunnes tajusin, että Aura hoiti asian itsepalveluna mun edes heräämättä. Taistelu yöimetyksiä vastaan siltä erää oli hävitty, onneksi edes omaan sänkyyn nukahtaminen säilyi.

Kalkin saanti arvelutti. Aura ei juonut lehmänmaitoa, mutta olin täysin varma, että rintamaitokaan ei täytä kalkin tarvetta. Ystävämme alkusyksystä sitten neuvoi, että heidän pikkumiehelle oli neuvottu annettavan Calcichew-tabletteja. Ostin niitä, ja Aura on siitä lähtien itse pitänyt huolen siitä, että joka päivä saa kalkkinsa.

Syksy kului, ja imettelin Auraa kerrasta kolmeen kertaan päivässä. Sanoin, että lopetan kun Aura tulee puolentoista. Pari viikkoa ennen 18 kuukauden ikää isänsä eräänä iltana katseli imetyspuuhia ja sanoi, että "et sä kyllä voi tuota imetystä vielä lopettaa, kyllähän sen kuka vaan näkee miten tärkeetä se vielä tytölle on". Enkä lopettanut. Mietin jo, että jos vaan imetän "lapsentahtisesti", niin kauan kuin Aura haluaa, mutta vähän kaihersi ystävän arvelu, että imetän vielä viisivuotiaana sitä, jos näin ajattelen. Toisaaltahan arvostaisin tiettyä lapsentahtista ajattelua, mut toisaalta maailma ei ole lapsentahtinen, en voi tuudittaa Auraa siihen, että hän tässäkään iässä saa määrätä marssijärjestyksen.

Vuodenvaihteen tietämillä meno alkoi mennä villiksi. Uusi asunto ja uusi ison tytön sänky pistivät nukutussysteemit taas uusiksi. Aura saattoi illalla roikkua rinnassa kiinni parikin tuntia, ja juuri kun luulin, että hän onkin nukahtanut, hän nosti päätään ja ilmoitti "kiitti" ja hyppäsi pirteänä lattialle unentokkuraisen äidin kainalosta. Muutenkin siis imetystuokiot loppui kiitoksiin. Tuntui vähän hassulta imettää tuommosta isoa. Mut silti niin rakkaalta. Imetyksen lopettamisesta oli puhuttu jo pitkään, olin miettinyt ja märehtinyt ajatusta mielessäni, enkä oikein tuntunut pääsevän mihinkään järkevään lopputulokseen. Tuntui jo vähän hassultakin imettää tuommosta isoa taaperoa. Vihdoin sylkeminen ja viimeisen illan roikkuminen (4.1.) katkaisivat kamelin selän. Sanoin illalla Auran nukahdettua, että se oli siinä.

Ekana yönä tuli kriisi, kun Aura heräsi. Aura huusi lohduttomana "Ei oo tittiä! EII OO TITTIÄÄÄÄÄ!" Isi toi vettä. Aura joi veden hotkien ja kääriytyi nukkumaan mun pään ympärille. Läheisyyden tarve oli ihan valtava. Tuskin sain happea. Olinkin ihmetellyt, miksi tytöllä ei ole mitään eroahdistuksia, läheisyydentankkauksia tai muita, mutta imetys olikin ilmeisesti täyttänyt kaikki läheisyystankkauksen tarpeet. Seuraavana aamuna toiveikkaasti Aura katsoi silmiin ja pyysi taas "tittiä", silloin vähän kirpaisi. Tuntui kuitenkin että hetki oli ollut molemmille oikea, musta ei sen enempää tuntunut pahalle, eikä Aurakaan kahden yön jälkeen enää muistanut öisin syöneensäkään. Vettäkin juotiin siis vain kahtena yönä, sitten sitäkään ei tarvittu.

Uskomatonta on ollut nyt imetyksen päättymisen jälkeen tajuta, miten paljon paremmin Aura syö ja juo. Ihan eri tavalla! Aamulla laskee iso kipollinen puuroa, sitä oikeen kurkotellaan! Ja vettä pyydetään puuron kanssa, ja muutenkin! Toisaalta Auran läheisyyden kaipuu on konkretisoitunut eri tavalla. Aura tulee syliin, antaa pusuja ja halii niin että ihan tärisee. Parina päivänä hän on käynyt tutkimassa äidin rintoja ja maistanutkin, mutta sitten päristänyt huuliaan, "yhh, ei oo tittiä" ja jatkanut leikkejään.

Mulle jäi tosi hyvä kaunis muisto tästä imetyksestä. Oikeesti on ollut yksi elämäni hienoimmista kokemuksista saada kokea näin hieno, pitkä, onnistunut imetystaival, joka kaiken lisäksi vielä loppui lopulta molemmin puolin tosi kivuttomasti. Toki haaveilen ainakin toisesta samanlaisesta vielä, mutta toisaalta tiedän, kaikki imetystaipaleet on erilaisia, samallakin äidillä, ...ja että äitiys ei ole pelkkää imetystä. ;)

Imetyshetki vuoren huipulla heinäkuussa 2010.

Uusi asunto vs. vanha

2011-01-04T17:39:00.013+02:00

Nyt kun pääsin uusien asioiden hehkuttamisen makuun, niin jatketaan samalla linjalla. ;) En varmaan voi riittävästi kertoa miten paljon vihasin jo vanhaa asuntoa. Joku saattaisi kysyä että miksi me edes muutettiin sinne, jos se on niin kamala. Valotanpa ensin joitain syitä. Ensinnäkin naimisiin mennessämme (muutimme yhteen siis vasta "aamenen jälkeen", vanhanaikaiset ;) ) olimme molemmat opiskelijoita, eikä meillä ollut kummallakaan mitään työtä opiskelun ohessa. Tulomme olivat opintotuki ja asumislisä, molempien tulot yhteenlaskettuina aika tarkalleen 800€/kk. Tärkeätä oli siis hyvä sijainti yliopiston kannalta, halpa vuokra ja läheinen sijainti Jarin isovanhempiin (joiden asioita ollaan viimeks tänään juostu, eli ihan aktiivisesti autetaan heitä). Ei me myöskään ajateltu, että me asuttais oikeesti melkein viittä vuotta siinä asunnossa... Ja hei, kaks opiskelijaa, 21- ja 23-vuotiaat, arvatkaas kuin moni meidät halus vuokralaisikseen!? Haettiin ties kuin montaa asuntoa eri paikoista, ja toi satuttiin saamaan (kukaan muu ei varmaan ollut hakenu sitä?).

Nyt me sitten vaan satuttiin jumittamaan kyseisessä asunnossa sen viis vuotta, joista pari viimeistä on ollut erityisesti omalta kannaltani lähes sietämättömiä, kun en tykännyt asunnossa mistään. Aiemmin edes koko oli riittävä ja hinta halpa, mutta kun vuokranantaja korotti vuokraa kertaheitolla reilut 12% ja tilakin loppui lapsen tultua kesken, niin ei muuta kuin uutta katsomaan. Pitkään ei oltu valmiita muuttamaan tähän kaupunginosaan mihin nyt muutettiin, ja haettiinkin/katseltiin asuntoja ihan eri alueelta, mutta meidän ystävät tässä jokin aika sitten sattuivat muuttamaan tähän, alkoivat kertoa kuinka rauhallinen tämä "kulma" tästä alueesta on, ja itse asiassa kolmio tästä talosta oli vapaana... Loppu onkin historiaa. Ja hei, toistaiseksi täällä on tosiaankin ollut todella rauhallista, vaikka uusvuoskin meni jo!

No mutta, itse pääteemaan. Kuvia sekä vanhasta asunnosta, että uudesta. Lopuksi voitte heittää arvauksia, että hypinkö riemusta tässä kämpässä vai en. ;) Huomautukseksi alkuun sanottakoon, että tästä asunnosta puuttuu vielä mm. verhoja, mattoja ym sisustusta, vaikka huonekalut jo ovatkin paikallaan. En halunnut enää mitään mikä muistuttaa vanhan asunnon ankeudesta, nimittäin mitään sinistä olkkariin, vihreää keittiöön tai Jarin sukulaismummoilta ilmaiseksi perittyjä kirjahyllyjä yms. Kirjat olkoot laatikoissa, kunnes keksin mihin ne asetan, ja naapurit meitä tirkistelkööt niin kauan kuin verhot on työn alla.

Aloitetaan vanhan asunnon suurimmasta inhokistani, keittiöstä:

Ekassa kuvassa mies "tarkistaa" keittiötä, toisessa visiota "ihanista" retrokaapeista. Ylimmästä kaapista tuli avohyllykkö pari vuotta sitten, kun repäisin 59-vuodelta olevan kaapinoven halki. Vuokraisäntä luovutuspäivänä harmitteli tapahtunutta ja mietti, mahtaisiko löytää vielä vastaavaa. Mä meinasin kuolla nauruun. Se mikä näistä kuvista ei välity, on se ärsytys, mikä tuli niistä kaapinovissa olevista ikitahroista ja rispaantuneista alareunoista. Ja sinisistä linoleumeista...

VALKOISTA.
Tarviiks mun muuta sanoa? Jälkimmäisestä kuvasta näkyy, miten keittiön ruokatila on auki olkkariin. Luo ihanaa tilan tuntua, ja mikä parasta, keittiössäkin oon samassa tilassa olkkarissa olijoiden kanssa. :)

Olohuone:

Vanha olkkari oli ehkä siedettävin huone vanhassa asunnossa (huolimatta siitä, että lattiamateriaali oli kulunut karheaksi ja pysyi karheana vaikka vahasin sitä) siihen asti, että sieltä katonrajasta löytyi sitä hometta... Tässä Aura tarkistaa luovutukseen siivottua olkkaria.

Aura katsoo Tom & Jerrya uudessa asunnossa. Olkkarissa on tällä hetkellä kyllä jo yksi verho roikkumassa, mut ehkä laitan uutta kuvaa sitten kun verhot on kaikki paikallaan ja matto lattialla. Myös matto siis työn alla.... ;) Sohvan takana on piano vielä, ja pianon vieressä on paikka sähkökitaralle ja vahvarille, kunhan ne muuttaa säilytyksestä tänne ja saan kitaralle telineen.

Makuuhuone:

Mummotapettia ja ruskeeksi maalattuja kaappeja.... Joo, ei ole ihan mun juttu. Vanhan asunnon käytännössä kaikki kaappitila sijaitsi tässä jälkimmäisessä kuvassa (keittiöön menevän oven oikealla puolella oli viel yks kaappi..)

Kuvausassistentti Aura kävi järjestelemssä pehmot kuvaa varten ennen ku ehdin painaa liipasinta... Makuuhuone on tässä asunnossa se huone, jonka sisustuksesta olen ehkä vähiten kiinnostunut, verhot tuli suoraan vanhalta kämpältä, huonekalut on ne, mitkä ei sovi mihinkään muualle... Mut hei, mullakin on nyt oma työnurkkaus..

Loput..

Vanha vessa on jo lähes legendaarinen väritykseltään, turkoosit seinät ja luonnollisestikin TUMMANPUNAINEN lattia. Lattiasta muuten lähti aina esim märkiin jalkoihin väriä, se oli maalattu jollain ihan muulla kuin kosteiden tilojen maalilla.

Valitettavasti uudesta vessasta ei ole tarjota kuvaa (kun tarjolla on pelkästään rakeisia otoksia ennestään ja parhaillaan on pyykit kuivumassa ko. huoneessa..), mutta jos sanon että tilaa AINAKIN tuplat, lattia vaaleenharmaa ja seinät valkoharmaat, niin saatte ehkä käsitystä miten paljon käytännöllisemmästä tilasta noin lapsiperheelle puhutaan.

Ja tämä tilahan on pelkkää ekstraa, nimittäin Auran pikkuinen huone. Tähänkin huoneeseen on tulossa vielä ainakin matto (itse kuvittelen tänne valkoisen räsymaton?) ja verhot. Tilkkutäkin aion tehdä päiväpeitoksi sänkyyn, kunhan riittävän inspiroivat kankaat löytyy. ;) lelulaatikosto vaihtuu jossain vaiheessa IKEAn koivunväriseen Expedit-hyllyyn ja sopiviin laatikoihin... Suunnitelmia, suunnitelmia. ;)

Ratastarina

2011-01-03T19:24:00.005+02:00

Ennen kuin pääsen käsittelemään Auran puhejuttuja (joita oon suunnitellu kirjoittavani viimisen kuukauden ainakin) ja imetysjuttuja (joita tilailtiin aiemmin), pitää käsitellä vähän asioita rattaista.

Kun odotin Auraa, meillä oli minipieni auto, Toyota Aygo. Olisin ihan hirveesti tykänny pitää kyseisen auton, mutta raskauden puolivälin jälkeen vaihdettiin perheautomaisempaan Avensikseen. Rattaat olin kuitenkin valinnut jo sen perusteella, että niiden runko oli ainoa, joka meni Aygon takaluukkuun, joten olimme päätyneet Brio Singeihin.

Singeissä oli odottajan näkökulmasta monia kivoja ominaisuuksia: kesävauvalle ohut koppa olisi mukavan vilpoisa, kevyt runko olisi helppo tarvittaessa kantaa vaikka neljänteen kerrokseen, kääntyvät etupyörät helpottaa ohjailua (tasamaalla, huom!), ja tietysti isona asiana painoi se, että ne olivat edullinen hankinta, samassa paketissa vaunut ja rattaat, vain 400€!

Käytön aikana huomasin sitten ominaisuuksia, joista en ollut kovin tyytyväinen: Takarenkaat olivat liian leveät, rattailla ei päässyt läheskään kaikkiin liikkeisiin Turun keskustassa, Helsingin vanhanmallisista raitiovaunuista puhumattakaan! Suojakuomu kääntyi ratasistuimen mukana, eli ei suojaa nukkuma-asennossa olevaa lasta sateelta tai tuulelta tai auringolta. Ja sitten rattaat alkoivat vielä nitisemään ihan hulluna aika vähäisen käytön jälkeen. Viimeaikoina rattaista oli myös löystynyt joku systeemi niin, että millään ei meinannut ratasistuin pysyä pystyasennossa, tai oikeastaan missään muussa asennossa kuin makuasennossa. Pienet (kapeammalla olevat) etupyörät myös teki työntämisen lumessa karmeaksi, mikä on iso miinus kun ottaa huomioon, että Auran tähänastisen elämän molemmat talvet on ollu erityisen lumisia...

Nyt viimeisimpänä sitten isännän laittaessa tyttöä päiväunille parvekkeelle rungosta katkesi jalkaosion tuki nivelten kohdalta! Kyllähän rattaita voi käyttää, mutta ei niillä oikeen päikkäreitä mukavasti nukuta kun jalat roikkuis ihan alhaalla (meillä tyttö aina ite potki sen jalkatuen ylös, kun tykkäs siitä että se tukee jalkojen mukavaa asentoa)... Ja kun ei muuton jäljiltä löydy kuittia enää mistään... Ja aiemmin mainitut puutteet jo hiersi mielessä ikävästi...

Niin päädyimme sitten tänään ostamaan uudet rattaat. Kävimme OzBabyssa katsomassa Brio Raceja, mutta kun kaupassa ei ollut tarjolla kuin "ei oota", niin suuntasimme seuraavaksi Vauvatalo Johannaan, josta mukaamme tarttui Emmaljungan Scooter 2.0 rattaat. Aikamoisella inspiraatiolla kyllä tehtiin tuo ostos, mutta pitkään oli jo häirinny monet tuommoiset pikkuhässäkät ja nyt tuo isompikin tuossa Singissä...

...Ja millaista Emmaljungia olikaan työntää lumisella tiellä! Oon ihan in löööv! NE liikkui eteenpäin kevyesti työntämällä, vaikka lunta olikin reippaasti kävelyteillä! Ja oih ne ei nitissy yhtään! Ja sen istuinosan selkänojan saa paaaaaljon pystympään kuin Singien (Auraa tuntui tosi usein ärsyttävän se, miten se pystyinkin asento on vähän liian makaava)... Ja KUOMU, oooooh, Aura oli ihan kuin luolassa kun oli kuomu päällä ja selkänoja makuuasennossa! <3

Muutenkin Emmaljungien mekaniikka vaikuttaa paljon luotettavammalta kuin noiden Singien! Näistä rattaista tuli nyt semmonen olo, että haluan pitää niistä oikein hyvää huolta, vois mennä mahdolliselle pikkusisaruksellekin sitten myöhemmin (no siis 6kk iästä lähtien).... :) Värikin valkattiin niin, että menee tarvittaessa pojalle. :)

Sen verran vielä Singeistä on selvitystyö menossa, että ei tiedetä saadaanko jotain sieltä Briolta, vaikka ei nyt kuittia olekaan, niin voi olla että tuommonen vika menee korvaukseen siltikin, katotaan. Jos me saadaan ne kuntoon, niin niille olis kyllä vielä käyttöä parvekkeella päikkärirattaina, Aura nukkuu tosi hyvin päikkäreitä tän uuden kodin parvekkeella, kun laitan sen sinne "katsomaan autoja". Täällä on nimittäin parvekkeessa toises reunas semmonen lasitusjuttu, että Auran rattaistakin näkee oikeesti tielle. Lisäks tääl saa parvekkeen oven halutessaan silleen yläreunasta vaan auki, niin voi jättää talvellakin auki, jos laitan Auran partsille, niin kuulen jos se herää. :)

Itsepäinen vaippaihminen

2010-12-27T21:00:00.001+02:00

Paljon olis taas kirjoitettavaa, mutta jos toteutan vaikka vaihteeksi noita aihetoiveita...
Maiju pyysi aiemmassa postauksessa, että kertoisin vähän miten meidän vaipattomuustreenit sujuu. Ensin ajattelin että mitäs tuosta kirjoitettavaa kun ei suju, mut sitten toisaalta tajusin että onhan kaikenlaista edistystä tapahtunut, vaikka ei nyt suoranaisesti ihan hetkeen olla vaipoista pääsemässä.

Ensinnäkin joskus elo-syyskuussa vähän treenailtiin vaipatta oloa, ja aika hienosti menikin muutama päivä, vain yhdellä-kahdella vahingolla per päivä. Sitten alkoi tulee niin paljon kaikkea koulukiirettä mulla, että en ollut enää Auran kanssa päivisin kotona ja isillä oli sopeutumista uuteen koti-isän rooliinsa jo muutenkin, joten treenit sitten vähän jäi..

Muutenkin meidän vaipattomuus/potta/pönttötreenit oli täysin nollassa lopun ajan vanhassa kämpässä, kun mua vaan ärsytti tilan vähyys, vessaanhan vaan ei mahtunut kahta ihmistä samaan aikaan, oli se toinen ihminen sitten kuin pieni pottailija vain... Ja nyt kun ollaan uuteen kotiin oltu vasta kotiutumassa, ja tytöllä on selkeesti ollu vähän sopeutumista tässä muutoksessa (siitäkin tulossa lisää myöhemmin)...

Tietyllä tapaa edistystä on kuitenkin tapahtunut, Aura kertoo useimmiten etukäteen "piu", "kakka", jos joku hätä on. Toisinaan tyttö myös riisuu itse vaipan jos siellä on pisu. Eräänä aamuna täällä uudessa kämpässä on sellainenkin tapahtunut, että Aura lähti sängystä meidän välistä aamulla menemään ja tuli kohta takaisin, ja kun ite mentiin perässä laittaa aamupalaa sun muuta, niin eteisen lattialta löytyi pissainen vaippa, tyttö oli omatoimisena naisena vaihtanut itse vaippansa! Sen jälkeen typy on muutenkin kyllä pukenut itelle uuden vaipan itse, kun on tultu vaikka kylvystä. Kyl näitä asioita siis tiedostetaan ainakin!

Sen sijaan pöntölläkäyntiyhteistyössä on pahaa rakoilua. Asioita ei vaan haluta tehdä pöntölle, tiedä sitten mistä johtuu, pöntölle "pakottamista" kun ollaan ainakin pyritty tietoisesti välttämään... Uudessa kodissa olis ihanasti vessassa tilaa vaikka koko perheen osallistua pienen vessaharjoituksiin, mutta kun ei niin ei. Useempana päivänä on käynyt niin, että Aura on ilmoittanut "kakka", ja kun olen vienyt häntä pöntölle, niin sanookin saman tien että "eioo" ja "pois" ja alkaa itkemään pöntöllä. Oon sitte laittanu uuden vaipan tilalle, ja joka kerralla nyt on ollut muutaman minuutin sisällä kakka vaipassa. Samaa on tapahtunut myös harkkahousujen kanssa...

Uusimpana yrityksenä vein yhden hänen lempikirjoistaan vessaan ja sanoin että sitä luetaan vain pöntöllä. Eilen sitten kaksi kertaa pyydettiin vessaan ja haluttiin pöntölle lukemaan kirjaa, mut kummallakaan kerralla mitään saalista ei olla saatu. Tiedä sitten onko tuo edistystä, että ees kirjan kanssa suostutaan pöntöllä istumaan...

Mulla on itelläni viel tämä ja ens viikko lomaa yliopistolta (tai no "lomaa", oikeestihan kaikki aika mun pitäis kirjoittaa tutkielmaa ja vääntää erinäisiä harkkatöitä, mut en varmana tuhlaa lomaani niihin, itketään sit arkiviikonloppuina), ja aikomus on kokeilla vielä vähän aktiivisempia harjoituspäiviä tässä, jos tuo isäkin pääsisi treeniin kiinni, niin että vois sit jatkaa Auran kanssa treeniä kun mä en ole paikalla.

Eihän tässä kai kiirettä olis, kun laps tulee seuraavaks vasta vuoden ja kahdeksan kuukauden ikään, mutta vähän harmittaa tietysti, kun tuntuis että valmiuksia on (päiväunilta herää yleensä kuivana ja osaa tosiaan sanoa hädästä etukäteen), mutta niitä ei hyödynnetä...

Puolitoista

2010-12-04T20:20:00.004+02:00

Mun piti oikeastaan kirjoittaa tästä aiheesta jo kuukausi sitten... Ei vaan saa aikaiseksi kun tuntuu että asiat pitäs jäsennellä jotenkin ja pitäis kirjoittaa loogisesti ja kattavasti... Mutta sehän on ihan mahdoton ajatuskin. Nyt tulee siis jotain vain tajunnanvirralla...

AuRuska, äidin ilo(na), perheen oma velmu pipana on jo yli puolentoista. Aika liitää, ja yhä enemmän huomaan pikkuiseni muistuttavan leikki-ikäistä, eikä enää vauvaa. Uusia taitoja löytyy joka päivä, ja päivä toisensa jälkeen saan ihmetellä tytön mahtavaa kehittyvää persoonallisuutta. <3Äidin viulua päästiin kerran kokeilemaan "sellona".

Puhetreenit on Auralla edistyneet ihan hurjasti! Koko ajan tulisi juttuja, kirjoja luetaan, että niistä etsitään kuvista kaikki pienetkin asiat, mitkä osataan sanoa! Paljon Aura vielä juttelee semmosta omaa "kroatiaansa" ja "sloveniaa", hyvin artikuloitua mutta täysin päätöntä juttua. Sen rinnalle tämä suomen kieli on alkanut kasvaa yhä vahvempana. Kun asiaa on, Aura juttelee jo kokonaisia lauseitakin. "Eioo ii täällä" (ei oo isi täällä), "pappa anna kaakki", "mennään uii, tuua" (mennään ulos, lunta) jne.. Monesta sanasta Aura jättää vain tyynesti vaikeat kirjaimet pois, siis r:t ja s:t. Kirja on "kiia" ja kissa on "kia", vähän saa äiti tekstiyhteydestä miettiä, kumpaa milloinkin tarkoitetaan. Hienosti Aura osaa kertoa ruumiinosiaan, "papa", "tuu", "koova" (ja läjä muita, jotka tulee ihan oikein, nehän ei oo niin kiinnostavia. ;) )

Päivärytmiä olemme yrittäneet aikaistaa, ja se tuntuukin toimineen, iltaisin Auran saa jopa pienten lasten uniaikaan unille. Tai ainakin tällä viikolla on saanut. Tänään aamulla viimeksi Aura heti vähän ennen kahdeksaa herättyään muisti pomppukirahvin ja ilmoitti että "yppiä", ja poistui sängystä suoraan olohuoneeseen pomppimaan. Meillä siis julmasti herätetään lapsi aamulla, ja itse asiassa myös päiväunilta. Ei pysy muuten tämä rytmi.

Jonkinlaista alkavaa uhmaa on ilmassa neitokaisella. Omia rajoja kokeillaan joka päivä, ja jostain turhasta asiasta vedetään lähes joka päivä itkupotkuraivarit. Oon nyt vaan ottanut sitten semmosen toimintasuunnitelman, että raivarissa tyttö otetaan syliin ja vaikka se kuin rimpuilis ja raivois ja puris ja ties mitä, holdaan sitä sylissäni niin kauan että on rauhassa. Muuten se menee ja hakkaa päätään lattiaan. Yök mikä tapa.

Syömisestä pitää mainita, että tuo tyttö on kyllä totaalisen kaikkiruokainen. Tai siis selkeitä maitotuotteitahan se ei suostu syömään, maito, piimä, jugurtit, viilit on yök ja niihin ei edes kosketa, mutta sen sijaan kaikki juustot (myös Aura, toim. huom. ;) ) on nam. Luulen, että osaltaan tuohon maidon vastenmielisyyteen vaikuttaa se, että Aura saa selkeitä mahaoireita maidosta. Osaltaan tämä maito-ongelma on kannustanut mua jatkamaan imetystä edelleen, mutta toisaalta myös se, kun huomaa miten tärkeitä imetystuokiot pienelle on... Lisäksi nykyään annan Auralle kalkkilisää (en todellakaan kuvittele että se sais rintamaidosta kaikkea kalkintarvettaan). Aura saa ruuassa kuitenkin vähän maitoa, mutta maha onkin useampana päivänä viikosta löysällä.... Mutta noin muuten, mitään inhokkiruokaa tytöllä ei ole, kaikki mausteisetkin ruuat Aura ainakin maistaa, ja esimerkiksi riisistä on tullu sellainen suosikki, että jos on riisiä, niin sitä syödään sellaisenaankin vaikka miten! Muoviset IKEAn aterimet ovat kovassa käytössä, haarukalla on helpompi metsästää ruuan palasia. Ja nimenomaan palaset on semmosia mistä Aura tykkää. Soseet on Auran mielestä vauvoille, isot tytöt syö lihan palasina haarukasta! :D

Jännää seurata miten meno muuttuu kun siirrytään uuteen osoitteeseen. Idealistisesti suunnittelen Auran siirtymistä samalla omaan huoneeseen ja isojen tyttöjen sänkyyn, mutta oikeesti veikkaan, että se tulee nukkumaan viel hetken meidän välissä. Nythän se iltaisin nukahtaa omaan sänkyyn, mistä sitten yöllä herätessään pääsee loppuyöksi meidän viereen. Leikkitilan lisääntyminen on tosi kiva juttu, ja hiukan myös äidin sisustuskärpänen on puraissut, joten tän kuun lopulla voi tulla jo ensimmäisiä sisustuskuvia uudesta asunnosta... ;)

Oikeesti kaikenlaista sekavaa on mielessä, mutta niitä juttuja ehkä enemmän omiin postauksiinsa. Saa kysyä jos jokin kiinnostaa! Myös ihan postaustoiveita otetaan vastaan ja koitetaan toteuttaa. ;)

Ekat saparot jotka pysyi päässä sen aikaa, että äiti sai kuvan otettua...

ps. 18kk neuvolassa Auran mitat oli 86cm ja 11,6kg.

Hyväntuulisuuspostaus

2010-11-06T16:35:00.004+02:00

Mä olen nyt niiiin hyväntuulinen. Oikeastaan suorastaan onnellinen. Asiat järjestyy. :)

Isäntä sai päätöksen ansiosidonnaisesta, ja itse asiassa ensimmäisen maksunkin tilille jo, vaikka pelättiin että ne käsittelyajat venyy monien kuukausien mittaisiksi. Itsellä on syksyn opiskelut lähteneet käyntiin yllättävän hienosti, molemmat fysiikan tentit (no okei, toinen niistä oli fysiikan matemaattiset menetelmät, eli ei käytännössä fysiikkaa) meni läpi kertaheitolla, ja vieläpä ihan hyvällä arvosanalla. :)

Lisäksi isukki pääsee koulutukseen tekemään hitsausluokkia, mikä on tulevaisuuden työllistymisen kannalta varmasti ihan vain hyvä asia (ammattitaidosta on sitten myös paperit), ja viimeisimpänä vaan ei todellakaan vähäisimpänä asiana meille tuli asuntotarjous 17 neliötä isommasta ja 30 vuotta uudemmasta vuokra-asunnosta (yhteensä siis 69 neliöö)! JEE! Tekis mieli hyppiä! Ja hypinki! :)

Maanantaina mennään katsomaan sitä asuntoa (ja mä otan kameran mukaan!!) ja sit soitellaan ja irtisanotaan tätä luukkua. :) Katsotaan nyt vaan sitten, että muutetaanko me joulukuun alku- vai loppupuolella. Toisaalta haluaisin uuteen kotiin mahdollisimman pian, mutta toisaalta mulla on tenttiviikko jouluviikolla, eli oikeastaan vasta sitten olisi aikaa paremmin siivota ja muuttaa... No mutta ei se ole pääasia, pääasia on, että me päästään isompaan asuntoon, ja Aura saa oman huoneen ja mä pääsen sisustamaan! :D JEE!

ps. Ihan pian koitan kirjoittaa vähän tuosta puolitoistavuotiaastakin... ;)

Pihalla

2010-10-19T12:06:00.005+03:00

Hertat ja Tertut

ja Maijat ja muut,
karuselli pyörii,
lapset siinä hyörii.
Silmät ne vilkkuu
ja naurussa suut,
kaikki vaan, kaikki vaan,
ylös ohjailemaan!

Hah-hah-haa,
näin sitä saa
viiden pennin hevosella ratsastaa!
(trad.)

Meidän pihalla on karuselli. Siinä pitää pyöriä ainakin yhden laulun verran joka päivä. Pyöriminen on tosi kivaa. Myös hiekkalaatikolla oleminen on mukavaa, vaikka oikeasti hiekkalaatikossa on parasta, jos äiti tekee Auralle "kuapan".
Pihalla on vaahteran alla liukumäki, siihen osataan kiivetä itse ja liukuakin itse (eikä mihinkään muuhun suostutakaan kuin että saa mennä ITSE). Äiti vain vahtii vieressä, että "mimä" ei mene pää edellä alas.

Lisäksi pihalla on keinu, jossa voi mennä kiikaa vaikka miten paljon. Toinen kiikaa on keinulauta, ja siinäkin äiti antaa niin kovia vauhteja, että pylly irtoaa laudasta. Hurjia me ollaan! Täytyy vain kovin pitää kiinni, tai muuten äiti ei anna vauhtia.

Viimeisimpänä löytyi pihalta sellainen kiipeilyteline, mikä oli tuotu toiselta pihalta kun joku lapsi oli pudonnut siitä. Se on kuulemma joku neuvostoliitonaikainen teline, eikä täytä mitään nykyisiä turvallisuuskriteereitä, mutta Aura kiipeää senkin ylös asti. Äiti pitää vain käsiä lähellä, turvakaiteina. Jos äiti olisi vanhempi ja viisaampi, se ei varmaan antaisi Auran kiivetä moiseen.

Auran kirjoja ja vähän äidinkin

2010-10-02T19:13:00.000+03:00

Aura on alkanut ihanasti osoittamaan kiinnostusta kirjoja kohtaan, siis muutenkin kuin syömis- ja repimismielessä. Yllättävän hyvin tytön keskittymiskykykin riittää pienten tarinoiden lukemiseen, ja tutut suosikkikirjat pitäisi lukea läpi peräkkäin vaikka kuinka monta kertaa.

Auran suosikkikirjoja tällä hetkellä ovat...

-Pienten oma sanakirja. Tätä jaksetaan tutkia pitkiä aikoja, ja sitten osoitellaan kuvia ja kysytään äidiltä mikä kuvassa on ja sitten ite kovin toistetaan perässä. Kannen lempikuva on "kiaii", eli kimalainen. Kovin karkkien kuvat myös kirjasta aina etsitään ja sitten aletaan äidille osoittelemaan sitä ja sanomaan "anna anna". :D

- Elsa Beskowin Satu pikku pikku eukosta. Ensimmäinen satukirja, joka jaksettiin (ja edelleen jaksetaan) kuunnella kannesta kanteen ja yhä uudestaan ja uudestaan. Voi oikeastaan jo sanoa, että tästä kirjasta taisi lähteä Auran ystävyys kirjojen ja satujen kanssa. :) Äidin mielestä tämä on parin lukukerran jälkeen jo tosi ärsyttävä ja jankkaava, mutta pienestä ihan paras!

- Kaninpoikanen. Vaikka Aura onkin todella lahjakas tuhoamaan mm. kirjoja, niin tätä ollaan luettu ihan nätisti. Kirjan kurja kunto johtuu siitä, että se on saatu käytettynä, äidin vanhalta liikunnanopettajalta. ;) Kivojen valokuvien lisäksi kirjassa on siis myös pieni tarina, joka on kirjoitettu pupujen näkökannalta. Tämä jaksetaan myös kuunnella kokonaisuudessaan.

-Yrren avaruusmuodot. Tämä on uusin tulokas Auran kirjavarastoon, mutta heti varman paikkansa lunastanut. Tämän lorut jaksetaan kuunnella myös kaikki ja moneen kertaan, ja geometrisia muotoja ihailla. :)

Lisäksi Auralla on kirjastosta lainassa tällä hetkellä muutama kirja, joista suosikki on Elsa Beskowin Pikkuveljen purjevene, hauskan vanhanaikaisia loruja. :D

Tasapuolisuuden nimissä täytyy vähän mainostaa äidin uusimpia kirjaprojekteja. Ensin opiskeluun kiinteästi liittyvä uusin rakkauteni, 3,3 -kiloinen fysiikan kirja (siskonpoika painoi saman verran syntyessään, kuin tämä kirja...)

Ja sitten äidin viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä äidin uusi "harrastus", Wreck this journal. Jos et tiedä mistä on kyse, kannattaa käyttää googlen kuvahakua. :D

Mitäs teillä muilla luetaan?

Tältä näyttää syksy

2010-09-18T00:46:00.003+03:00

Nyt on vihdoin lähtenyt syksy käyntiin, meidän perheen systeemit lienee selkiintyneet ja on aika vähän päivittää, mitä kuuluu.

Oon siis käyny kaks viikkoa yliopistolla jälleen, ja oon ihan tosissani ekaa kertaa elämässäni kiinnostunu kaikesta, mitä siellä opiskelen, opiskelumotivaatiotakin löytyy ja taistelutahtoa niiden vaikeampienkin kurssien suhteen! Oli oikea aika palata koulunpenkille! Hyvä on myös sen puolesta olla koulussa, kun pikkuinen on isänsä kanssa, eli ei tarvitse mun pelätä, että onko se jossain ihan vieraiden ihmisten armoilla (ihan vain lievästi kärjistettynä). ;) Mukavaa tulla iltapäivisin kotiin, kun kaks hyväntuulista on puuhannu mukavia, ja hyvällä lykyllä juuri heränneet päiväunilta..

Lisäksi oon palannut myös ammattikorkeakoulun opiskelijoiden iloisiin riveihin (hah!) ja käytännössä tämä tarkoittaa, että maanantaisin on oma viulutuntini ja oppilaan toinen tunti ja perjantaisin (mun ainoana yliopistolta vapaana päivänä) joudun käymään 30 minuutin tunnin takia Konsalla. Ihan vain jokseenkin hajottaa, että pikkuoppilaan äiti oli sitä mieltä, että mulle pitää sopia juuri se aika minkä hän haluaa toiseksi viulutunniksi. :/ Yritin tänään vielä nätisti selittää, että mulla on itelläni yksivuotias kotona, ja että sillä on aika kova eroahdistus iskeny mun opiskeleman paluusta, että haluaisin "pitkät viikonloput" meidän perheelle... Sen sijaan, että esim torstai-iltaa olis sopinu harkita, he halusivatkin tunnin ajankohdan vielä pölömmin keskelle perjantai-iltapäivää. Ei auta kuin sopia. Eipä kyse nyt onneksi ole välttämättä kuin tästä ja ensi kuusta, sitten vaihtuu yliopistollakin aikataulu ja voin ehkä siihen vedoten siirtää oppilaan tunnin ajankohtaa (ärsyttävintä tässä on se, että mä en edes saa noista tunneista palkkaa, vaan jotain kämäsiä opintopisteitä...). Ihan jännä haaste tuossa oppilaassa sentään on, erikoinen metodi, millä häntä on opetettu, ja minkä itsekin joudun opettelemaan tässä samalla, ja sitten opetuskieli, mikä on englanti.... Tän talven jälkeen oon suorittanu puolet opetusharjoitteluistani englanniksi, sekä matikanopena että viulunsoiton opettajana. :)

Sitten takas kotiin, pikkuneitiin. On ihan jännä, miten ite huomaan nyt paremmin tytön kehittymisen, kun en ole hänen kanssaan 24/7. Toisaalta myös isi on päässyt ihan eri tavalla tytön päiviin kiinni, meille molemmille tuntuu olevan tosi rikastuttava kokemus tää vahtivuoron vaihto. :) Isi ja tytär ovat tosi tärkeitä toisilleen, ja on aina hauskaa kuulla, mitä he ovat päivän aikana keksineet. On myös jännä huomata, että meillä on kotona siistimpää, nyt kun mies on kotona enkä minä. Tosin kyllähän mä jo seurusteluaikana tiesin, että hän on mua parempi siivoomaan ja pitämään yllä järjestystä. Lisäks Jari on osoittanut osaavansa laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä... Vielä kun sen sais tajuamaan, että muskaripäivinä haluan, että typyseni on puhtaissa vaatteissa vielä siinäkin vaiheessa, kuin saan hänet ja auton (eikä juuri syönyt appelsiinia aamulla valmiiksi laittamieni koneesta tulleiden vaatteiden kanssa...). Mut se on onneks vaan pientä viilausta....

Auralla on selkeesti vaan nyt iskenyt tosiaan eroahdistusta. Aamuisin on helpompi lähteä kouluun, jos muu perhe ei ole herännyt, tai muussa tapauksessa saan lähes aina kuulla itkua oven takaa... Myös iltapäivisin, jos isä ja Aura katsovat parvekkeelta tai ikkunasta kotiintuloani, niin saatan rappukäytävään kuulla hätääntynyttä "äiti äiti" huutelua. Lähtiessäkin Aura saattaa vilkuttaa ihan iloisesti ja sanoa moimoi, mutta moi:n jälkeen alkaa itku ja mukaan lähdettäisiin vaikka väkisin. Kotiin palattuani tyttö olis vaan sylissä ja yrittää kaivaa paidan sisältä lohtutissiä... Läheisyyden tarve on valtava. Onneksi päivät isin kanssa menee kuitenkin aina ihan mukavasti, eikä äitiä pitkin päivää sentään itkeskellä...

Auran ja isin yhteiseloa helpottaakin Auran hurjassa vauhdissa oleva puheen ja viestinnän kehitys. Sellaista asiaa ei arjessa taida ollakaan, mitä typy ei osaisi itse ilmaista. Kaikenlaiset asiat ksylitolitoiveista paukkuhätään osataan kertoa, jos ei sanoin, niin sitten ilmein ja elein. Sanoja tulee myös jos jonkinlaisia. Suurin osa sanoista on tosin vain ensimmäinen tavu sanasta, joten hyvää kontekstin tulkintaa vanhemmilta edellyttää asian selville tuleminen.

Aura myös selkeästi jo yhdistää tietyt asiat toisiinsa. Iltaisin yöpukua pukiessa aletaan jo toivomaan "paappo, kiia" eli piippolan vaaria ja niin, että se hoitelee kissojansa.. ;) Hyvin osataan myös pyytää, että päästään pupun viereen nukkumaan. Aamuisin taasen heräämiseen yhdistetään tiettyjä asioita, ja useampana aamuna Aura on herättänyt meidät sanomalla hellästi MOOOOIII (naama isin/äidin naamassa lähes kiinni) ja sitten kun isä ja äiti ovat heränneet liian hitaasti, on Aura lopulta hakenut keittiöstä/olkkarista/muualta isille silmälasit, kännykän ja t-paidan, ja mm. eilen viimeksi tyttö lopulta seisoi keittiön lattialla ja selitti "kah, kah", eli aamukahvia hän odotti...

Kova itse tekemisen halu on myös pinnalla nykyään. Ruokailut ovat aikamoista sotkua, kun Auran suuhun ei oikein muut saisi laittaa ruokaa, kuin Aura itse. Hienosti lusikkaa suuhun viedäänkin, mutta usein ruoka on tippunut matkalla jo rinnuksille. Eikä puhettakaan siitä, että ruokalappua sopisi laittaa neitiä "kuristamaan". Itse tekemisen halu on myös ulkoillessa, kaikkialle pitäisi kävellä itse, ja siis kohteetkin pitäisi saada päättää itse.

Erityisen kivoja juttuja (äidin mielestä) on mm. se, että Aura on alkanut tykkäämään siitä, että hänelle luetaan. Tällä hetkellä on kaksi kirjaa, jotka Auralle pystyy lukemaan jopa ihan kokonaan, ja toista niistä jaksettaisiin kuunnella vaikka kymmenen kertaa putkeen. Äiti tykkää myös siitä, että pikku muskarilainen on alkanut laulamaan yksinkertaisia melodioita äidin perässä (ja vähemmän yksinkertaisia ihan omasta päästä kaikenlaista puuhastellessa), ja että viulunsoittoa kestetään jopa kuunnella nykyään, itse asiassa viulunsoitolle itkeminen on vaihtunut soiton kuunteluun, ei se kai sit niin hirveetä olekaan. ;) Pianonsoittoon on edelleen pakko joka kerta osallistua, naapurit varmaan rakastaa meidän aleatorista postmodernia sovitusta Rachmaninovin cis- ja g-molli preludeista... Tai mitä nyt äiti milloinkin kertailee pitääkseen pianonsoittotaitoa yllä.

Yleensäkin syksy on siis lähtenyt kivasti käyntiin, meidän kuvio näyttäisi tällä hetkellä juuri siltä, miltä toivoinkin sen näyttävän (tietty talouspuolta lukuunottamatta, siitä en tiedä viel mitään, miksi muotoutuu), kotona häärää pieni tättähäärä, joka käärii isiä pikkusormensa ympärille, ja mä olen tyytyväinen opinnoissani (vielä ainakin ekaan tenttiviikkoon asti..), ei kai sitä enempää juuri nyt osais toivoa. :)

Niin ne tilanteet muuttuu

2010-09-08T19:58:00.003+03:00

Jari päätti ottaa maanantaina palkattoman vapaapäivän töistä, kun ei Auran hoitoasioista ollut kuulunut mitään, ja mulla alkoi yliopistolla kurssit. Aamupäivästä hän soitteli sinne päivähoitojuttuihin, ja sai kuulla ensin, että meidän hakemus oli jäänyt vähän huomiotta, kun olin ensin laittanut vahingossa ykkösvaihtoehdoksi ruotsinkielisen päiväkodin, ja vaikka olin soittanut perään ja korjannut, niin tieto ei ollut mennyt eteenpäin. Tämän Jari sitten selvitti, ja ykköskohteeksi vaihdettiin eräs idyllinen päiväkoti.

Puolen tunnin päästä Jarin puhelin oli soinut taas, ja nyt oli soitettu aivan eri päiväkodista. Auralle olisi paikka juuri uudestaan avatusta, YO-talon alakerrassa olevasta tarhasta, mikä sijainniltaan olisi siis paras mahdollinen. Sovittiin, että mennään tiistaina tutustumaan.

Olin päivän koulussa, tein neuvonta-assarin kanssa HOPSin (jonka mukaan jos suoritan, tän vuoden jälkeen ei olis kuin gradu ja graduseminaari jäljellä, pitäkää siis peukkuja, että kaikki menee putkeen!), ja olin innostunut vihdoinkin tästä, miten kaikki menee niin kuin pitääkin. Loputal iltapäivästä Jari haki minut viulutunnilta kotiin (suoraan yliopistolta AMK:lle, se on tätä mun elämää), ja kun ehdittiin tietokoneelle, niin odottamassa oli viesti työkaverilta: kaikki ovat saaneet lomautuslapun. Alkaen 20. päivä (tai että sen jälkeen katsotaan päivä kerrallaan, kelle vielä jotain duunia riittää). Tarkoitus myös on, että ensi viikko on pakollinen talvilomaviikko.

Parahiksi Jari sai vielä jonkun ihmeflunssan (sillä on VAIHTEEKS antibioottikuuri menossa), joten loppuviikko onkin saikkua. Huomenna menee töihin käymään ja kysymään, miltä hänen lähiviikot näyttää. Näin ollen siis tämän ja ensi viikon ainakin Aura on isin kanssa kotona. Hoitopaikan kanssa sovittiin, että 20. päivään mennessä me myös tiedämme, otetaanko Auralle jotain hoitopaikkaa joksikin aikaa (eli saimme sinne asti "harkinta-aikaa"), mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että ne vähäiset hoitopäivät, mitä Aura tarvitsisi, järjestyisivät sukulaisten ja ystävien avulla. Ehkä jo huomenna tiedämme jotain lisää?

Tavallaan hirvittää, että lomautuksen alkaminen on todellisuutta, ihan ovella... Mutta toisaalta, onko mulla parempaa saumaa tehdä opintojani (lähes) valmiiksi, kuin se, että Jarilla on mahdollisuus olla Auran kanssa kotona? Mä en näin siis usko vähäisimmässäkään määrin, että töitä Turusta juuri Jarille löytyis, noita telakan miehiä on jäämässä muutama tuhat muukin töitä vaille.

Isin ja tyttären yhteisiä päiviä on nyt kolme takana, ja voi miten hyvin niillä menee. <3 Oon tässä muutenkin naurellu, että nyt on meillä työnjako oikein, Jari on paljon parempi "kotiäiti" kuin mä, täällä on joka päivä siivottu jotain, pyykkiä on koneessa parhaillaankin ja tiskit on kaikki tiskattu. Alkuinnostusta, sanon minä. ;) Tyttären kanssa olivat molemmat nukkuneet tänään päikkäreitä, Aura peräti kolme tuntia! Oli kiva tulla kotiin, kun kaksi hyväntuulista ja virkeää on vastaanottamassa.

Näin ainakin vielä ens viikko, sitten tosiaan katotaan onko vielä muunlaisia viikkoja välissä. Tosi hyvällä mielellä voin nyt olla koulussa, kun tiedän, että Auralla on paras mahdollinen hoitaja, ja iltapäivisin on ihana tulla kotiin, suorastaan on ikävä kullanmurujani. <3 Ai niin, ja mikä myös kivaa, mua ihan tosissaan kiinnostaa jokainen kurssi, mitä yliopistolla tällä hetkellä istun! Eka kerta tällaista fiilistä!

Nyt se kesäloma jää oikeesti taakse

2010-09-05T22:10:00.004+03:00

Mulla alkaa huomenna koulu. Tai siis koulut. Enkä nyt tarkoita jotain itsenäisesti opiskeltavia kahta kurssia, vaan ihan oikeesti luennoilla istumista ja tehtävien tekoa. Päätin näin yliopisto-opintojen loppu(?)vaiheessa ottaa vielä sivuaineeksi fysiikan, kun tilaa sille tuntui olevan. Lähinnä siis juuri vapaavalintaisia opintoja kanditutkinnosta uupuu (maisteriopinnoista puuttuu sitten taas muutama matikan syventävä kurssi ja gradu..), ja päätin olla järkevä, ja ottaa jotain älyllistä "vapaavalintaisiin" japanin peruskurssien yms sijaan... ;) Nyt lähinnä jännittää, että kuinka vaikean palan aion haukata, mullahan on siitä lukiofysiikasta... no, vuosia.

Jännitystä syksyyn aiheuttaa (kertausta, kertausta) Auran hoitopaikka-asiat, Jarin työjutut ja oman aikataulun jaksaminen. Auran hoitopaikasta ei ole kuulunut yhtään mitään, joten Jari on huomisen vapaalla ja huomenna koittaa hoitaa hoitoasioita, ja tarvittaessa pitää koko ensi viikon vapaata, talvilomansa. Jos hoitopaikasta ei ensiviikonkaan aikana kuulu mitään, alamme ahdistelemaan mammaa ja varamummua... Lisäksi Jarin töissä oli alettu nyt puhumaan taas lomautusten alkamisesta ja jotain palavereja jo pidettiinkin, tai ainakin nyt juuri ollaan pitämässä. Itseäni myös vähän jännittää jo valmiiksi oma jaksaminen. Tuntuu jotenkin ahdistavalta, että talven aikana pitäis saada ihan oikeesti käytännössä kaikki loput opinnot tehtyä. Ja jaksaa viel huolehtia perheestä ja vähän stressata raha-asioista. Viimeisen jätän noista kyllä Jarille. :P

Kesän viimeistä koulustressivapaata viikonvaihdetta olen viettänyt leipomalla ja ompelemalla. Eilen pidin leivontapäivän, tein muffineja ja karjalanpiirakoita. Leivoin jo ihan siitäkin ilosta, että meillä vihdoin kävi torstaina huoltoäijät korjaamassa uunin, joka tähän asti on suostunut lämpiämään vain n.200 asteeseen, jonka jälkeen on katkaissu sähköt (ihan kiva, kun melkeen kaikki uunissa pitäs tehdä 225:ssä, ja uuni ei koskaan saavuttanut ees tuota lämpötilaa)... no mut nyt onneks lämpis ihanasti sinne 275:n asti ja pysyikin siellä! :) Karjalanpiirakoista tuli täydellisiä, ja niitä syötiin kaks päivää hyvällä halulla. Aurakin tykkäs. Muffinit sen sijaan jäi vähän mataliksi, mitäs menin jokaseen laittamaan suklaapalan keskustaksi... No, maku se on tärkein.

Tänään sitten ompelin vielä pari juttua hyvällä omatunnolla. Tottahan käsityöt jatkaa matkassani harrastuksena mukana, mutta varmaan syksyn mittaan joudun vähän rauhoittamaankin sillä rintamalla. Tai ainakin täytyy sijoittaa ompeleminen viikonlopuille... Ajattelin motivoida itseäni opiskelemaan sillä, että sitten kun valmistun (JA saan töitä), ostan itselleni sitten upouuden ompelukoneen "valmistujaislahjaksi"... ;)

Ja kun kahvit juodaan kunnolla rauhallisena lauantaipäivänä, niin se on iso kahvi ja muffini, eikä siitä tingitä. ;)

Hoitoajatuksia ja -ratkaisuja

2010-08-29T18:05:00.006+03:00

Kun lapsi oli vasta suunnitelmissa, olin jo täysin varma siitä, että haluan olla lapsen kanssa kotona vähintään ensimmäiset kolme vuotta. Oikeastaan olin tästä aiheesta lähes ninamikkosvarma: Aura on kotona ensimmäiset kolme vuotta ja sitten katsotaan asiaa uudestaan, piste. Nyt olen muutaman päivän joutunut nieleksimään sanojani. Ja kyyneliä.

Olen käytännössä koko viimeisen vuoden odottanut, että Jarin työt loppuu, lomautus alkaa, ja voin palata "hyvillä mielin" koulunpenkille isän jäädessä tytön seuraan. Jari itse arveli, että työt loppuu kesän jälkeen... Mutta työt eivät ole loppuneet, vielä. Sen sijaan minulla alkaa yliopistolla opinnot 7. päivä, ja koska Jari on edelleen telakalla, olen nyt joutunut laittamaan kiireellisen päivähoitohakemuksen Auralle. Niin paljon kuin haluaisinkin olla Auran kanssa kotona, minun on ajateltava meidän koko perheen tulevaisuutta, myös taloudellisesti.

Jos yritän saada mahdollisimman tehokkaasti opintoja tehdyksi, en voi enää jäädä odottamaan Jarin lomautusta (joka viimeisimpien arvioiden mukaan alkaa viimeistään marraskuussa), ja aloittaa vasta sitten opintoja. Osa opinnoista on myös sen luonteisia, että jos kuvittelen aloittavani kursseilla käymisen vasta marraskuussa, olen auttamattomasti kaksi kuukautta myöhässä. Vaikka ensimmäinen periodi onkin siis ohi lokakuun lopussa, marraskuisten kurssien aihe jatkuu siitä mihin edellisessä jäätiin.

Olin etukäteen myös kuvitellut, että kun Auran hoitoonlaittamisen hetki tulee, voin laittaa hänet jollekin tutulle perhepäivähoitajalle, itse asiassa eräs ystäväni ehdottikin vuosi sitten että voisin laittaa Auran hänelle hoitoon, hänellä kun oli suunnitelmissa ottaa hoitolapsia. Sen sijaan ystäväni perhe kasvoi yllättäin yhdellä jäsenellä, joten sekin ajatus piti haudata. Nyt olen hakenut kaupungilta hoitopaikkaa, enkä tiedä mitä kaikkia asioita vielä pitäis hoitaa (muutta jotenkin KELAn hoitotuen hakemusta? Mitä muuta?). En tiedä yhtään, millainen tarha on se meidän lähin päiväkotimme, minkä laitoimme ykköstoiveeksi. En edes tiedä laitetaanko Turussa tämän ikäisiä lapsia päiväkotiin...

Luulin, että voisin suunnitella tätä asiaa paremmin, punnita vaihtoehtoja, miettiä "hienosäätöä" (ajatuksissani oli mm. kielirikasteinen päiväkoti, montessorityyppinen ratkaisu ym, mistä olisin halunnut ottaa selvää..), mutta nyt olemme hyppäämässä kahden viikon varoitusajalla täysin tuntemattomaan, ja minulla ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa vastaan se, mitä meille armollisesti annetaan. Ainoa lohtu tässä asiassa on se, että emme ole hakeneet Auralle kuin osapäivähoitoa, eli enintään 5h päivässä (josta hän itse asiassa luultavimmin nukkuu pari tuntia, joten erossa ollaan oikeastaan vain 3tuntia päivittäin...), ja tietysti se, että tämän ei ole tarkoitus olla pysyvä järjestely. Kovat huono äiti -fiilikset tästä kyllä saa. :( Laitan oman (epävarman) urani ja valmistumiseni lapseni edelle. :(

Ps. Mieluiten laittaisin Auran sukulaiselle tai edes Varamummulle hoitoon, mutta omat sukulaiseni asuvat 15km päässä, ja Jarin sukulaisia en edes suostu harkitsemaan. Ja sori vaan, Varamummu, sulla on muutakin elämää.

Pps. Hienon valmistautumiseni koulun alkuun huomaa mm. siitä, että huomenna on ammattikorkean alkuinfopäivä, ja tajusin tämän asian vasta tänään. Aura pääsee huomenna siis AMK-opiskelijuutta harjoittelemaan. Tiistaina olen TÖISSÄ, joten Auralla on mamma-päivä, äitini tulee Turkuun ja hänen ja Auran yhteinen aamu alkaa muskarilla.

Alelöytö!

2010-08-28T19:34:00.007+03:00

Meidän talvivaatepuutos ratkesi ainakin yhden haalarin verran yllättäin! Tämän viikon alusta olin vaihteeksi Eurokankaasta hakemassa kankaita, kun päätin että tsekataanpas Wiklundin lastenosasto samalla (Turun Eurokangashan sijaitsee itselleni petollisesti Wiklundin 3. kerroksen tiloissa nykyään). Siinä heti osaston kulmassa oli löytörekki, missä oli erinäisiä ulkovaatteita 70% alennuksella. Sattuipa siinä sitten olemaan myös kaksi kirkkaanpunaista Reimatecin talvihaalaria, ovh 100€ (haalari oli sitä pienten mallistoa, kun on aina vähän halvempi, eli vyötärökuminauha on vain lyhyellä pätkällä selässä). Pikainen laskutoimitus kertoi, että haalarin hinnaksi jää vain 30€! Ei tarvinnut kahta kertaa harkita ostosta, varsinkaan kun kirkkaanpunainen värikin oli juuri makuni mukainen.

Tässä kuvausassistentin kanssa otettu kuva ostoksesta. Kuvausassistentti hoki "hieo hieo" jälleen kuvaa otettaessa, kelpaa siis varmaan käyttöönkin asti. ;)
ps. Kuvausassistentilla kuvassa pikkuhousut, eikä vaippaa, meillä harjoitellaan kotioloissa vaipattomuutta! ;) ...ja harkkahousut oli pesussa....

pps. Tämä haalari oli kokoa 92, rekkiin jäi vielä koko 86. Soitin kaverilleni, joka lähetti äitinsä hakemaan kaverini pikkuneidille sen 86-koon sieltä pois. Aiheesta hehkutettuani facebookissa eräs toinen kaverini intoutui myös lähtemään Wikkelle, ja löysi pojalleen musta-harmaan vastaavan koossa 74. :)

Tunnustus. :)

2010-08-28T16:00:00.003+03:00

Sain ihanan tunnustuksen Pikku perhosen Tiinalta.

Tunnustuksen saajan tulee kertoa seitsemän asiaa itsestään ja jakaa tunnustus seitsemälle bloggaajalle eteenpäin. Koska moni ihana blogi on tämän jo saanut, niin laitan nyt tämän eteenpäin vain kahdelle...

1. Katalan kasvatus -blogin Piipalle.
2. Pikku prinssin kotona -blogin Iirikselle.

oikeesti viisi blogia tähän lisää olis esim. Lintulaakso, Pieni tytön tylleröinen, Meillä, Vinkeä Väkkyrä ja Mammana, näin alkajaisiksi. Mutta oikeesti nää viis on saanu jo tunnustuksen ja itse seuraan n. 30 eri blogia ja kaikki on omalla tavallaan tosi hyviä ja ihania ja valloittavia... :P

Ja sitten ne seitsemän asiaa itsestäni.

1. Odotan tosi innolla opiskelujen jatkumista, mutta samalla jännitän aika paljon, että miten hyvin pärjään enää matikan opinnoissa, kahden vuoden tauon jälkeen (siis kaksi vuotta taukoa matikasta, ei opiskelusta).

2. Poden huonoa omatuntoa siitä, että laitoin kiireellisen päivähoitohakemuksen menemään Auraa varten. En todellakaan halua laittaa häntä hoitoon, mutta ilmeisesti pakko on, ainakin joksikin aikaa. (Tästä aiheesta tulossa oma postauksensa myöhemmin...)

3. En muutenkaan pidä tästä elämästä "kahden viikon varoitusajalla", eli siis miehen lomautuslapun odotuksesta. Olis kiva kun tulis tieto hyvissä ajoin etukäteen tai sitten tieto että lomautusta ei tule. Odottaminen on ärsyttävää.

4. Inhoan epäjärjestystä, mutta olen tosi laiska tekemään mitään perussiivousta kotona. Näin ollen olen lähinnä aina epämääräisen ahdistunut meidän siivosta, paitsi sitten kun saan kunnon suursiivousraivon päälle (tapahtuu onneksi silloin tällöin).

5. Rakastan asioiden suunnittelua, toteutus vaan jää vähän liian usein väliin...

6. Toisinaan yllätän itseäni(kin) osaamalla asioita, joita en tiennyt hallitsevani. Toisaalta olen jostain keksinyt yhdeksi elämänasenteekseni, että opin mitä vain mitä haluan oppia. Toistaiseksi en ole joutunut pettymään. ;)

7. Olen tosi innoissani kaikenlaisista oman alani töistä, mitä pääsen tekemään, mutta toisaalta nytkin edessä oleva yhden päivän sijaisuus eräässä koulussa saa jo ajatuksena mahani kääntymään ylösalaisin (joka on yksi syy sille, miksi haluan tehdä jonkin verran sijaisuuksia: ettei aina jännittäisi näin paljon).

Tämähän oli kivaa. :D Voisin muutenkin kirjoittaa tajunnanvirralla epämääräisiä asioita itsestäni vaikka kuinka. Sen sijaan kokonainen postaus jostain loogisesti etenevästä aiheesta onkin vaikeampi juttu. :P

Loman loppu

2010-08-23T14:42:00.000+03:00

Mulla on joku ihme blokki tässä kirjoittamisessa. On liikaa asioita mielessä, mitä tekis mieli kirjoittaa, mutta sit ei oo kuitenkaan kivaa kirjoittaa kaikkea samaan postaukseen, ja sit ei tiedä mistä aloittaisi. Ja lopulta sitä miettii, että oliko mulla edes sitä asiaakaan.

No tänään joka tapauksessa Jarilla koitti paluu työmaalle, luultavasti enää vain muutamaksi viikoksi. Itseäni vähän häiritsee, kun en tiedä, miten syksyyn pitäisi valmistautua. Olen suunnitellut itselleni lukujärjestystä, mitä opiskelen yliopistolla, ja olen myös ilmoittautunut läsnäolevaksi ammattikorkean puolelle, joten kiirettä tulee pitämään. Auralle emme ole kuitenkaan varanneet hoitopaikkaa, koska emme aio laittaa Auraa hoitoon, vaan ajatus on, että Auran kotona hoitaminen on ykkösasia, mun opiskelut tulee kakkosena. Ehdin vielä valmistua ennen kolmeakymppiä moneen kertaan (tällä hetkellä tuntuu, että mahdollisesti kuitenkin 28-vuotiaana?)... ;)

Suunnitelmat on siis tehty, mutta toteutus on avoin. Toisaalta ei haittaa, vaikka Jarin työt loppu(isi)vatkin, sillä se tarkoittaa isin hoitovuoroa ensi talveksi, mutta toisaalta taas meillä tulee olemaan todella tiukkaa taloudellisesti, ja mun on ihan pakko saada opiskelut lähes kokonaan tehtyä ensi talvena, jos isi jää kotiin, jo ihan opintotukikuukausienkin määrän takia. Toisaalta siis stressaa, toisaalta odotan ihan innoissanikin!

Syksyyn kuuluu myös harrastuksien alkaminen, viime viikolla olikin ensimmäinen muskarikerta tältä syksyltä. Ohjelmani yliopistolla olen myös laatinut sillä tavalla, että tiistaisin klo 10-11 voin hyvillä mielin olla typyni kanssa konservatoriolla, ja arki-iltaisin parina iltana voin käydä antamassa soittotunteja. Vielä kun selviäis aikataulu AMK:n puolella...

Unikoulu ja juhlamieltä

2010-08-08T17:08:00.007+03:00

Kolme viikkoa sitten havahduin tosiasiaan, että aikaa ystävän häihin (ja näin ollen Auran ensimmäiseen yökyläilyyn) oli enää kolme viikkoa, ja että Aura edelleen nukahti rinnalle iltaisin, nukkui meidän välissä ja satunnaisesti söi myös yöllä. Totesin, että on aika saada ryhtiä meidän yöelämään.

Muodostin Auralle tunnistettavat iltarituaalit, päätin imetyksen tapahtuvan enää kahdesti päivässä (aamuin ja illoin, ne tärkeimmät siis), ja päätin, että rinnalle ei nukahdeta. Olin jo kokeillut aiemmin tassuttelua, mutta sehän ei toimi, jos lapsi on noin aktiivinen kuin meidän neiti. Päätin siis, että katson kellosta aikaa, minkä ajan kestän vaikka huutoa, kunhan se ei ole paniikinomaista (vaan lähinnä palvelua vaativaa tai tylsistynyttä), ja sitten toimiin.

Iltarutiinit muodostuivat seuraaviksi:

Kun Aura vaikuttaa sopivasti väsyneeltä (eli nyt yleensä klo 20.30-21 välillä), syödään iltapala, jonka jälkeen vaihdetaan vaippa, peseydytään ja mennään hämärään makuuhuoneeseen. Makuuhuoneessa imetän Auran, pesen hampaat (hammasharja odottaa imetyksen ajan vieressä valmiina), lauletaan pari laulua, pidän iltarukouksen ja laitan lapsen sänkyyn ja toivotan hyvää yötä. Tässä vaiheessa katson kelloa ja päätän, että jos huuto ei lakkaa viidessä minuutissa, palaan huoneeseen, otan tytön syliin ja laulan laulun ja laitan takaisin sänkyyn. Vastaavasti myös siinä tapauksessa palaan huoneeseen jos itku muuttuu paniikinomaiseksi, tai jos huoneesta kuuluu kovaa pauketta (jolloin neidin tai meidän tavaroiden turvallisuus on uhattuna).

Yöllä jos Aura herää eikä nukahda itsekseen uudestaan, koitan ensin parantaa hänen asentoaan ja jos se ei riitä, otan syliin ja hytkytän hetken, ja laitan takaisin sänkyyn. Aamuimetykselle otan meidän viereen pötköttelemään aikaisintaan kuudelta, joka on sellainen aika, jolloin mielestäni saa vaikka nousta jos siltä tuntuu. Aamutissiä saakin sitten nautiskella niin kauan kuin haluaa... ;)

Ensimmäinen ilta oli aika tuskaisa, Aura huusi ja valitti eritasoisesti yhteensä tunnin ajan (lähinnä suurimman osan ajasta sylissä kun olis halunnu nukahtaa tissille, eikä isän nukutukseen), mutta nukahti lopulta ja nyyhkytti vielä unissaankin. Yöllä hän heräsi kahdesti, joista jälkimmäinen herätys tarkoitti tunnin itkua mun sylissä tissin perään.

Seuraava yö oli jo helpompi, mutta yöherätykset olivat aika tuskaisia... Vaan sittenpä ei oo enää taisteltu. Illat on sellaisia, että suoritetaan iltarutiinit, ja parin laulun jälkeen Aura alkaa jo huitomaan kohti sänkyä. Siinä vaiheessa kysyn, että haluaako pieni jo omaan sänkyyn nukkumaan ja yleensä vastaus on päättäväinen "JOO". :) Sitten vaan omaan petiin. Yleensä Aura alkaakin samantien hakemaan mukavaa uniasentoa ja halailemaan Nöpö-pupuaan. Poistun huoneesta taatakseni nukahtamisrauhan, ja yleensä parin minuutin jälkeen kuuluu yksittäinen huokaus, ja Aura on unessa. Helppoa kuin mikä. Yleensä Aura herääkin sitten seuraavan kerran siinä kuuden-seitsemän maissa ja aamuimetyksen jälkeen pötköttelemme vielä yhdeksäänkin asti. Sanoisin, että unikoulutus oli sangen onnistunutta.

Alkuun mielessä olleet ystävän häät olivatkin sitten eilen, ja jännitinkin, miten yökyläily isovanhempien luona menisi. Jätin Auran iltapäivästä vanhempieni luokse, ja tuntia myöhemmin soitin, että oliko tullut itku, kun olin lähtenyt. Ei ollut. Iltakin oli mennyt hyvin, Aura oli syönyt kaiken mitä hänelle oli tarjottu ja unikin oli tullut jo puoli kymmenen aikaan (tuntia aiemmin oli yritetty, mutta mamma oli suosiolla lykännyt operaatiota myöhemmäksi, kun typy ei ollut ollut riittävän väsyneen oloinen). Aamulla Aura oli herännyt 8.45, ja kun menin hakemaan häntä 9.30 maissa, niin aamupalakin oli jo syöty, taaskin kaikki mitä oli tarjottu. Uskomatonta.

Itselläni ja miehellä oli ollut ihana ilta. Upea tunnelma häissä, hyvin mietityt pöytäseurueet, hyvä ruoka ja hyvät juomat. Ohjelmaakin oli sopivasti ja se oli viihdyttävää. Taksilla hääpaikalle, kävellen kotiin. Hetkittäin ikävöin Auraa, mutta enimmäkseen nautin muusikkokavereideni seurasta. Tuli vähän kaipuu kouluunkin (jonne olenkin menossa taas syyskuun alusta.. iik!). Kaikki oli käytännössä täydellistä. Ainoa harmi, että söin jotain mille olen allerginen (ilmeisesti kesäkurpitsaa), ja heräilin yöllä mahakipuun... Mutta aamulla jaksoi herätä virkeänä ja lähteä hakemaan pikkuprinsessa taas kotiin. :) Näistä juhlista alkoikin sitten meidän yhteinen kahden viikon loppukesän loma. Ei pöllömpää. :)

Äidin shoppailupäivä ja sekalaista vaatejuttua

2010-07-30T22:14:00.005+03:00

Jos joku on seurannut mun selityksiä facebookissa, niin tietää, että tulevana talvena Aura aikoo käyttää äidin tekemiä farkkuja. Innostuin käsitöistä, koska ajattelin, että ajan kanssa voin oppia tekemään vaatteita sekä tytölle että itselleni. Itsellenihän vaatteiden tekeminen olisi siitä hyvä idea, että tällaiselle 182-senttiselle naiselle ei ihan joka vaateliikkeestä löydykään sopivia vaatteita. Vaikka mielestäni olen sopusuhtainen, tai en ainakaan tippaakaan lihava, vaatteeni ovat viimeaikoina löytyneet "big is beautiful", "great girls" ym. osastoilta. Silti edelleenkään suuri osa vaatteista ei riitä hihojen, lahkeiden ja vaikkapa paitojen pituuden osalta. Itse tekemään opettelemalla voisin ehkä jonain päivänä saada itselleni istuvia vaatteita, myös pituuden puolesta..

Sama vamma omalla kohdallani on kenkien kohdalla. Jos pituutta on yli 180 senttiä, on turha luulla, että kengännumero alkaa kolmosella. Itse asiassa erityisesti raskauden jälkeen (kenkä)kokoni näyttää olevan (masentava) 42. Tuota kokoa ei ihan joka kengässä edes valmisteta, ja mitä valmistetaan, niitä tulee kenkäliikkeeseen tasan yksi pari (jos sitäkään). Useimmat kengistä muistuttaa myös ulkonäöltään lähinnä terveyskenkää, mikä ei todellakaan ole toistaiseksi se "mun juttu".

Koska rakkaat, ehkä kolme vuotta palvelleet (tai ainakin kaksi) nahkaiset ballerinani päättivät irtisanoa työsopimuksensa, jouduin etsimään itselleni niiden seuraajia. Useammassa kenkäliikkeessä kävin, ja lopulta "eioo"hon kyllästyneenä päätin tilata kengät brandos.fi-nettikaupasta. Hyvä puoli ko. kaupassa on, nopean toimituksen lisäksi, erityisesti se, että voin selata kenkiä koon perusteella, enkä näin ollen joudu kokemaan yhtä montaa pettymystä kuin normaalissa kenkäkaupassa kauniit kengät nähdessäni, "ai ei näitä ookaan isompana kuin 40..."

Tänään oli sitten tarkoitus käydä hakemassa työn alla oleviin Auran farkkuihin tummansinistä resoria, mitä Ottobren ohjeissa neuvottiin laittamaan lahkeensuihin. Vaan koko Turussa ei ollut tarkoituksiini sopivaa resoria, joten resorishoppailu vaihtui sitten muuhun shoppailuun. Resorin toivossa kävin muun muassa Riemulissa, josta mukaan tarttuikin ihana Villervallan paita (-30% ale).

Tää on ihan just sitä mistä tykkään Auralle!

Sitten yritimme kaverin kanssa kävellä erääseen kangasliikkeeseen, joka olikin heinäkuun suljettu. Vaan matkalla törmäsimme Kipinkapin -lasten kenkäkauppaan, jonka alekorista nappasin Auralle ihanat nahkakengät juhlakengiksi (meillä oli semmosille jopa tarvetta) jopa 40%:n alennuksella. Mun mielestä reilu kolmekymppiä on nahkakengästä erittäin kohtuullinen hinta! Päivän lähes kruunasi omien kenkieni saapuminen Brandosilta, kokokin oli juuri täydellinen ja malli ihan juuri mun juttu.

Auran kengät Primigi, mun kengät Dr.Martens.

Auran kenkien koko 20 vähemmän kuin mun....

Ihanaa, että kerrankin shoppailupäivä oli näin hyvä! Viimeaikoina kun on mulle niiiiiin usein käynyt sillä tavalla, että en osta mitään ja ainoastaan tulen ärtyneeksi! Musta tuntuu, että mikään vaate ei ole "täydellinen", niin että viitseisin ostaa sitä itselleni tai Auralle, ja lopulta ainakin itse kuljen sitte jossain "ihan mitä sattuu" -kuteissa, kun en viitsi ostaa uusia...

Auran vaatteista täytyy sanoa, että suurin innostus retroon on osaltani jotenkin ohi, ja tykkään pukea typyläistä aika paljon vaan sellaisiin "reippaisiin" vaatteisiin. Syksyyn onkin varauduttu kahdella pitkähihaisella Benettonin peruspaidalla (oranssi ja punainen) ja tummansinisillä Popin housuilla (alesta). Lisäksi odottamassa on Australiasta lähetetty ihana farkkumekko (ja siis onhan mulla varastot täynnä noita Auran vaatteita, epäilen vaan, että suurin osa niistä ei mene ens talvea, kokoa 80 kun ovat). Vielä on mulla myös suunnitelmissa ommella Auralle ainakin jotain perushousuja ihan olovaatteiksi, Lindexin viimeisimmät velourhousut kun tuntuu nekin olevan jo aika lyhyitä...

Semmosta vaatehömppää täällä. Asiathan on aika hyvin, kun suurimmat valituksen aiheet on vääränlaiset vaatekoot. ;) Oikeasti mulla olis kerrottavaa vielä Auran viikko sitten olleesta unikoulusta, mutta taidan vielä pari yötä kerätä aineistoa mahtavista tuloksista ja sitten vasta hehkuttaa meidän uutta rytmiä. ;)

Ei se olekaan allergiaa?!

2010-07-27T10:28:00.003+03:00

Käytiin sunnuntaina näyttämässä pientä lääkärillä, kun ei se ihottuma poistunutkaan mihinkään, paheni vain. Kyllä, kyseessä on nokkosihottuma, mutta vastoin omia luulojani se harvoin on allergista. Nokkosihottuma johtuu kyllä histamiinireaktiosta elimistössä ja sitä hoidetaan, kuinkas muutenkaan, antihistamiinilla! Mutta aiheuttaja tuskin on mikään allergeeni, kun oire jää päälle. Sen sijaan syy voi olla viruspohjainen tai autoimmuuninen. Tai sitten muuten vain selittämätön. Näillä siis mennään. Antihistamiinia annetaan pienelle aamuin illoin ja hoitoa jatketaan niin kauan kuin ihottumaa löytyy. Lääkäri puhui jopa parista kuukaudesta. Huoh. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole tarttuvaa, joten missään eristyksessä ei tarvitse olla.

Allergiaa?!

2010-07-24T21:49:00.005+03:00

Oikeasti mulla piti olla ihan muuta kirjoitettavaa tänään, mutta jostain kumman syystä muut aiheet siirtyivät takavasemmalle siinä vaiheessa, kun Auralle alkoi nousemaan punaisia paukuroita, jotka enimmäkseen muistuttavat hyttysenpuremia. Ainoa vain, että me ei olla nähty ainuttakaan hyttystä, tai muutakaan mäkärää sen puoleen. Pienen iho on siis raajoista punaisilla paukuroilla. Selässä tai mahassa oireita ei ole, vain raajoissa.

Nyt olen listannut, mitä Aura on syönyt iltapäivän aikana.

-mandariineja, viinirypäleitä

-appelsiinimehua, monihedelmämehua (täysmehuja, Brasil ja Pirkka)

-makaronia ja lihapullia tomaattikastikkeessa (öö Piltti, Bona?)

-leipää, juustoa

-ruissnackseja (hyi paha äiti)

-xylitol-pastilleja.

Vahvasti nyt epäilykset kohdistuu sitrushedelmiin, tosin Aura on ennenkin syönyt sitrushedelmiä, eikä koskaan ole tullut mitään reaktiota. Ärsyttävää. Nyt alkaa tuntumaan jo hyvältä idealta se, että ollaan maksettu Auralle lapsivakuutusta, koska erikoislääkärille käy lähitulevaisuudessa tiemme, jos tällaisia reaktioita alkaa pukkaamaan.

Sen sijaan päivystykseen on turha itseään tunkea. Kaupungin terveysneuvontaan soitin, ja sieltä sanottiin, että "Voithan sä tulla näyttämään sitä tänne, mutta täällä on sitten semmoinen neljän tunnin jono..." Oireiden ilmaantuessa Mehiläinenkään ei ollut enää auki, ja TYKS ei vastaanota turkulaisia, vaan Turussa asuvat ohjataan TYKSin ovelta kaupunginsairaalan päivystykseen, sinne neljän tunnin jonoon pulsujen/narkkien keskelle. Toivotaan ettei tuo lapsi siis kuole yön aikana mihinkään allergiareaktion aiheuttamaan kurkun turpoamiseen tms...

Ja tältä Aura siis näyttää...

Alempi kuva on otettu ehkä tuntia myöhemmin, eli ei ainakaan oo oire mihinkään helpottanu...

Aika paljon harmittaa jo, että pakko tuon lapsenkin on olla allerginen, mutta mitäpä muuta omalta lapseltani voin odottaa. Johan se ehti vuoden olemaan täysin perusterve. Höh.

Kesämatkoja

2010-07-17T01:05:00.002+03:00

Miehen kesäloman ensimmäinen pätkä (elokuussa lomaa on toiset 2 viikkoa) alkaa olemaan loppusuoralla, maanantaina koittaa paluu arkeen. Nyt onkin siis hyvä hetki kerrata, mitä me ollaankaan ehditty kahden viikon aikana tekemään.

Ensimmäinen lomaviikko meni Norjan maisemissa. Lähdimme aamulla, 1.7. ajamaan kohti Grovfjordia (vuono Harstadin ja Narvikin välimaastossa, reilusti napapiirin pohjoispuolella). Kahden päivän ajon ja lähes 1400 kilometrin jälkeen saavuimme väsyneinä mutta tyytyväisinä majapaikkaamme Elvegårdiin. Majoituimme 1838 rakennettuun, tänä vuonna kunnostettuun ihanaan vanhaan taloon mahtavien vuonomaisemien äärelle. Jännitin ajomatkoja etukäteen aika paljon, mutta ne menivät uskomattoman hyvin, Aura nukkui menomatkalla pitkät päiväunet ja muuten oli erittäin hyvällä tuulella.

Maisema mökin ikkunasta

Viikon aikana kävimme Narvikissa ja Harstadissa, ajelimme vuonolla veneellä, kiipesimme vuorelle ja saunoimme ja söimme hyvin. Matkassa mukana oli ammattikokki, jolta ei keittiövuoroa liiennyt muille, joten ruoka oli joka päivä ravintolatasoista, ja siis aivan mahtavan maukasta! Jokaisen päivän ohjelmaan kuului miesten aamuinen kalastusreissu (Jarin suurin kala oli 4,5-kiloinen ruijanpallas), ja näin ollen ruuaksi oli kalaa joka päivä. Enkä päässyt kyllästymään! :) Eräänä päivänä myös Harstadista ostimme tuoreita katkarapuja (ei siis pakastettuja, mitä katkaravut aina Suomessa taitavat olla). Olivat muuten sanoinkuvaamattoman hyviä!

Vuorelle kapuamisesta pitää kertoa, että kiipeilimme n.700metrin korkeuteen, joka on ihan saavutus, kun reitti lähti käytännössä meren pinnasta. Äitini pysyi mukana eräälle alemmalle tasanteelle asti, johon olimme varautuneet jättämään hänen kanssaan Auran, jos tarve vaatisi, tuon tasanteen jälkeen kun oli reitin ainoa kiipeämistä vaativa osuus. Mutta miehellä oli voimia ja tasapainoa, ja niin pääsi myös pikkuisemme huipulle asti. Reissun uupunein olikin lopulta koko matkan Ergossa kulkenut Aura, joka alas tullessa nukahti isänsä selkään.

Itse olen käynyt Norjassa neljä kertaa aiemminkin (joka kerran pohjoisosassa), ja rakastan jylhiä maisemia ja merta todella paljon. Sen sijaan Jari ei ole koskaan käynyt Norjassa, ja olin todella onnellinen, että meille avautui mahdollisuus jakaa kokemus tuosta upeasta maasta. Oli ihana nähdä, miten Jari nautti komeista maisemista, kalastuksesta ja luonnossa liikkumisesta. Myös Aura tuntui nauttivan, tosin enemmänkin isovanhempien (minun vanhempani) seurasta, pihan suihkulähteestä ja kaiken uuden ihmettelystä. Samalla matka oli myös Auran ensimmäinen ulkomaanmatka, ja oli todella helpottavaa, kuinka kaikki pelkoni osoittautuivat turhiksi.

Vaan kyllähän reissussakin rähjääntyy, ja mekään emme täysin säästyneet kommelluksilta. Siinä missä pelkäämäni asiat osoittautuivatkin turhiksi peloiksi, Auralle sattui pari haaveria joita emme osanneet odottaa (ja jotka olisivat voineet ihan yhtä hyvin tapahtua kotonakin). Matkan puolivälissä Aura nimittäin kiipeili sängyssä ja löi naamansa, siis poskensa ja huulensa,sängynlaitaa vasten. Kun ensijärkytykseltä oli toivuttu ja suurimmat veret syljetty suusta ulos, totesimme onneksi, että hampaissa ei näy mitään, ja huulikin jäi ulkopuolelta ehjäksi, vaikka olikin sitten aika sininen ja turvonnut pari päivää. Poskeen tuli myös mustelma, mutta siinä kaikki.

Toisiksi viimeisenä päivänä olimme porukalla iltakahvilla, ja eräs muu porukastamme sai juuri laskettua täynnä höyryävää kahvia olevan kuksan keittiön pöydälle, ja kuinkas ollakaan, juuri samalla hetkellä pieni käsi kurkotti kohti kuksaa, ja samassa hetkessä kuuma kahvi oli pitkin pienen kasvoja ja rintakehää. Hirvittävän huudon saattelemana nappasin tytön kainalooni, kannoin hänet vessaan kylmän suihkun alle, jossa sitten samalla riisuin kahvisen unihaalarin pienen päältä. Tyttö oli palokohdista punainen kuin papu, ja hetken näytti siltä, että näinköhän jo Aura sai koko ikänsä kestävät vammat ihoonsa, vaan ihme kyllä pysyvämmiltä vammoilta säästyttiin. Liekö sitten apua ollut nopeassa suihkussa, runsaassa Bepanthen-voitelussa, vai hyvässä tuurissa, sen verran kuumaa kahvi kuitenkin oli. Onneksi mihinkään ei tarvinnut lähteä, emmehän olisi edes tienneet mistä avun saisi. Täytyy myös sanoa, että kyllä joku äidinvaisto on ihmeellinen, aiemmin menin paniikkiin vastaavissa tilanteissa, Auran kanssa en ole mennyt kertaakaan. Sen sijaan jokin sisäinen ääni kertoo joka kerta hyvin nopeasti mitä tehdä. :)

Norjan-matkalta kotiuduimme vihdoin viime sunnuntaina. Koska matkakärpäsen purema ei täysin ollut parantunut, lähdimme seuraavana päivänä Raumalle ystävien mökille. Aura pääsi mökillä ensimmäisen kerran mereen uimaan, ja nautti aivan valtavasti! Mökiltä ajelimme tiistaina Laitilan kautta, jossa kävimme idyllisessä kahvilassa limulla ja munkilla. Keli olikin niin kuuma, että ei ilman juotavaa olisi selvinnytkään. Mutta meillehän kuuma kelpasi Norjan +17 kelien jälkeen. ;)

Reissujen jälkeen olemme nauttineet nyt Turun ihanista keleistä, Seikkailupuistosta ja mansikoista. Nyt on kolme viikkoa edessä töitä meillä molemmilla ja sitten lomailemme toiset kaksi viikkoa.

Sekalaisia juttuja

2010-06-22T13:33:00.003+03:00

Täytyy tässä vähän päivitellä erinäisiä juttuja!

Meillä on kaikenlaista mukavaa luvassa, 2. heinäkuuta nimittäin starttaa auto viikoksi kohti Pohjois-Norjaa, joka tarkoittaa siis alkukuussa blogin hiljenemistä entisestään (hetkeksi). Matkaamme Narvikin ja Harstadin välille vuononpohjukkaan kalastamaan ja samoilemaan ja ihan vaan nauttimaan mökkeilystä. Auran ensimmäinen ulkomaanmatka!

Lisäksi miehellä on kesälomaa matkan jälkeen viikko, sitten kolme viikkoa töitä ja sitten taas kaksi viikkoa lomaa elokuussa! :) Itse olen menossa Norjan-matkan jälkeen neljäksi viikoksi töihin, joten elokuun loma on sitten erittäin hyvin ansaittu, kunhan sinne asti päästään... ;)

Elokuussa on luvassa myös Auran ensimmäinen yökyläily. Lapsuudenystäväni menee naimisiin, ja häät ovat "aikuisten iltatilaisuus". Tämä tarjoaa meille ihanan mahdollisuuden nauttia aikuisten ja toistemme seurasta ilman lasta, ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Täällä tosin jo veikkailemme että a) osaammeko olla koko yön ilman Auraa, b) osaammeko me enää puhuakaan mitään small talkia, mikä ei sisällä vaipan sisältöjä, tissijuttuja tai päivärytmejä! Toisaalta mietin myös, pärjäävätkö vanhempani Auran kanssa koko yön, ja miten Aura itse kokee moisen, mutta koska vanhempani selviytyivät minunkin kanssani yli 20 vuotta, niin en oikeastaan epäile sitä osuutta tässä asiassa. Mielenkiintoinen ilta tiedossa siis! Ja jos en vielä rivien välissä osannut informoida: odotan noita juhlia jo aivan täysillä!

Ja viimeisin juttu. Siskoni Australiassa hurahti myös ompelemiseen (ja hurahdutti mua entisestään), ja nyt me kaksi aika erilaista siskoa aiomme yhdessä opetella oikeasti ompelemaan. Tästä projektista (ja tietenkin niistä monista aiheeseen kuuluvista osaprojekteista, nimittäin ompelutekeleistä) aloimme kirjoittamaan blogia Pitkä lanka. Käsityöjuttuni siirtyvät sinne kokonaisuudessaan (niinkuin niitä tähänkään asti olisin riesaksi asti täällä esitellyt).. Käykää tutustumassa, kaipaamme varmasti vielä monia ompeluvinkkejä! ;)

Appilan pappilan apupapin papupata....

2010-06-12T01:05:00.004+03:00

...on vissiin meidän tyttö. Sellainen puhekone nykyään, että ei mitään järkeä (paitsi kun sitä yrittää videoida, jutteluttaa puhelimessa tai näyttää tädille skypessä). Mieluiten se juttelisi koko ajan, ja jos äiti kunnolla jututtaa, niin vielä mielummin. Paljon Auran juttelusta on "sloveniaa", eli puheen kuuloista älämölöä, joka ei kuitenkaan tarkoita mitään. Tai ehkä tarkoittaa, mutta mä en vaan ymmärrä.

Kun kuukausi sitten esittelin Auran sanavarastoa, olin tunnistanut siitä noin kymmenen sanaa. Sen jälkeen Aura onkin laittanut puheen opettelussa ison vaihteen päälle. Kuukaudessa tuo sanojen määrä on nimittäin kasvanut uskomatonta vauhtia. Tuntuu, että joka päivä tulee jotain uutta. Jos ei varsinaisesti sanoja, niin sitten muuten esimerkiksi ihanaa selostusta, joka koko ajan kuulostaa enemmän ja enemmän oikealta puheelta. Aivan mahtavaa seurattavaa! Tässä Auran sanavarastoa, sisältää myös ne vanhat sanat, osasta "päivitetty" lausumistapa... (koitan laittaa kattavasti, mutta jotain saattaa puuttua):

Alkuhuomautus: *r* tarkoittaa sitten kunnolla särähtävää kurkku-"r"ää, joka Auralta tulee joihinkin sanoihin. Sitten esim kissa-sanan lausumismuoto "kihha" tarkoittaa, että Aura sen s-suhinan tekee myös kitalaessa...

-koia, koi*r*a (koira)

-kihha (kissa)

-ihi (isi)

-äiti

-mamma

-pappa

-kiva

-kewwo (kello)

-pawwo (pallo)

-jäätiä (jäätelö, -ä)

-maaka, manka (mansikka)

-Au*r*a (Aura)

-Keke (Kerttu, Auran eräs leikkikaveri)

-Kaala (Karla, Auran serkku)

-tihhi, tii-ä (tissi)

-hyäätä (Hyvää yötä)

-leyvä (Ole hyvä, jonka Aura muuten sanoo paljon mielummin kuin sanan kiitos, vaikka kiitosta myös tapaillaan, mutta se on vain Kii)

-Joo

-Ee (Ei)

-aanen (aamen)

-kiija, ki*r*ja

-namnam (lasketaaks tää sanaksi? Siis niinku ruoka on "namnam")

-keekä (kenkä...)

-apa (napa)

-hevo (hevonen)

-eipää (leipää)

-hei (yleensä hei on pelkkä vilkutus, mutta nyt useamman kerran siihen on myös sanottu "hei" ihan kunnolla)

Lisäksi Aura osaa matkia joitain eläimiä:
Koira sanoo Uh-uh (siis enemmän se juttu tossa on se äänenpaino...), kissa sanoo maaaaauuuuuuu (tässä taas intonaatio, ääni nousee loppua kohden niin kuin äidinkin sanomana) ja ankka ja joutsen sanovat kaak-kaak. Leijona myös satunnaisesti murisee. Ja keinu sanoo kii-kaa.

Yllä oli lähinnä nyt noita mistä oon varma... Paljon on myös sanoja, joita ollaan kuultu vain kerran, tai sellaisia, joita Aura kyllä tapailee, mutta ite sana kuulostaa joka päivä erilaiselta. Kännykkä oli eilen viimeksi Kää-ä-ä, eli sanasta tulee eka tavu ja sit lopusta vaan se rytmi/äänenpaino. Myös yhdestä kirjasta, josta katsomme yhdessä eläimiä, Aura saatta osoittaa eri eläimiä ja luetella niitä niiden alkutavuilla, esimerkiksi kirahvi on "kih", kala "ka" jne. Aura myös usein sanoo kaikenlaisia spontaanisti "valitsemiaan" sanoja perässä, josta saattaa tulla koomisiakin juttuja. Auralla oli tuossa keväällä mm. kausi, jolloin hän saattoi yhtäkkiä huudella että "kaljaa!" (ilman että hän oikeasti kuitenkaan ymmärsi, mitä huusi). Tämä jokseenkin nolostutti äitiä julkisilla paikoilla...

Jotain oli vielä, mitä olin ajatellut kirjoittaa, mutta kello alkaakin olemaan yksi yöllä, joten kerron vain eiliseltä söpön jutun. Oltiin Auran kanssa äitini seurassa. Kysyin Auralta, missä mamma on. Aura osoitti äitiäni, ja sanoi: "Mamma, kiva". Mielestäni se oli tosi herttaista. Kaksi uutta sanaa heti hienosti, lähes lauseeksi yhdistettyinä. ;) Mammaa ja kivaa käytettiinkin sitten useammassakin yhteydessä, joten tuli selväksi, että mitään sattumia nuo sanat yhdessä eivät olleet. Ja mamma tais olla aika onnellinen.

Oma tahto (se vasta vahva onkin!)

2010-06-01T22:33:00.005+03:00

Meidän neidissä asuu aikamoinen ärripurri! Pikkuihminen on suurimman osan ajasta kyllä erittäin hyväntuulinen ja aurinkoinen, mutta toisinaan oma tahto ja äidin tahto eivät ole samansuuntaiset ja silloin kyllä kipinöi ja isosti!

Viimeisin sattumus tapahtui eilen kaupassa. Oltiin Cittarissa oltu ruokaostoksilla, ja kassoilla neiti alkoi kiljahtelemaan sen suuntaisesti, että päätimme hänen kanssaan mennä kassoista ohi ja jättää isän suorittamaan maksamiset ja pakkaamiset (meillä kyllä yleensäkin isi hoitaa nää ruokaostoshommat, me saadaan kävellä omia tahtejamme, kunhan löydytään kassoihin mennessä). Kun sitten isi oli maksanut ja piti lähteä pois päin, Aura ei halunnut tulla syliin eikä rattaisiin, joten sanoin sitten että voi kävellä itse. Hetken kävelikin ihan nätisti vieressä, mutta sitten yhtäkkiä karkasi jonnekin ikkunalaudoille kiipeilemään, jolloin nostin hänet pois sieltä ja sanoin että saa kävellä sitte äidin kädestä pitäen. Tässä vaiheessa tyttö alkoi kiljumaan ihan hulluna ja veti itsensä ihan makarooniksi roikkumaan mun kädestä, niin että oli pakko päästää irti (kun alkoi tuntumaan siltä, että kohta mulla on pelkkä sen käsi jäljellä..). Sen sijaan, että oltais saatu jatkettua matkaa, Aura meni pitkäkseen lattialle ja alkoi hakkaamaan päätään lattiaan!!! Otin sit vaan päästä kiinni, että vähän rauhoittuu, ja sitten kun toinenkaan kävely-yritys ei onnistunut, niin kannoin hänet autoon, ja koko matkan typy kirkui ja veti selkää kaarelle, ihan sama miten yritin rauhoitella, silittää, tarjota tuttia ja jutella mukavia...

Eikä muuten oo ainoa tällainen oman tahdon ilmaisu... Auralle on tullut jostain aivan kummallinen tapa hakata päätään lattiaan jos häntä suututtaa tai tylsistyttää, ja jos hän ei pääse hakkaamaan päätä lattiaan, niin sitten hän saattaa hakata kädellään päätään. Mun mielestä tuo tapa on kamala ja täysin käsittämätön. Oon nyt vaan ottanu sitte "toimintaperiaatteeksi", että pidän tyttöä päästä kiinni, jotta ei hakkaisi. En vaan tajua, mistä ihmeestä se on tuollaisen keksinyt?! Ei kai uhmaikäkään vielä voi alkaa?! Tuon temperamentin kanssa odotankin siis kauhulla uhmista...

Toisaalta musta tuntuu, että tuo liittyy osittain myös siihen, että Auraa turhauttaa, kun meillä ei oikein löydy yhteistä kieltä. Kun hän ei osaa sanoinkaan ilmaista mitä haluaa tai mikä pännii, niin sitten hän osoittaa turhautumista satuttamalla itseään..(?) Toisaalta nimittäin Auran uusin oppima juttu tuntuu vähän nyt helpottaneen meidän päiviä, hän nimittäin osaa vastata "jaa" (eli "joo") kysymykseen, jos on samaa mieltä. Jos taas ei oo samaa mieltä niin hän katsoo vakavana, kääntää pään pois tai sanoo "e". Tämän taidon opittuaan Auran kanssa kommunikointi on helpottunut, ja olen myös tajunnut, miten paljon tyttö todellisuudessa meitä ymmärtääkään. Voin esimerkiksi kysyä tytöltä, että "mennäänkö ulos" tai "haluatko keinumaan", "lopetetaanko keinuminen" ja vaikka "onko nälkä" tai "mennäänkö nukkumaan", ja saan selviä vastauksia! Myös Auran käyttäytyminen tukee noita vastauksia, eli esim jos kysyn haluaako hän keinumaan, ja hän vastaa "jaa", niin samantien hän kävelee pihalla mun syliin kädet ojossa. :) Ainoo vaan, että äidin pitäis osata kysyä niitä oikeita kysymyksiä...

Vielä loppuun paljon kuvaava keskustelu (sunnuntailta autossa):
A: "Äitää"

S: "No, mitä?"

A: "Tii-ä!"

S: "Tissiäkö haluat?"
A: "Jaa!" (ja perään maiskutusta)
S: "Voi kulta, ei autossa voi tulla tissille..."
... jonka perään hetki lohdutonta itkua ja potkimista, kunnes äiti löysi hoitolaukusta tutin ja kirjan, mihin saatiin huomio ohjattua... Mut musta tää oli hieno, ihan oikea keskustelu, missä molemmat ymmärrettiin toisiamme, suomeksi. ;)

Että tällaisia päiviä pienen tulisen tytön kanssa. Kyllä Aurassa on paljon helliäkin puolia, mutta niistä toisella kertaa. :)

1-vuotiskuva

2010-05-11T23:32:00.002+03:00

Mä en yleensä ole laittanut tänne mitään kunnon kuvia Aurasta, mutta menkööt nyt tämän kerran. ;) Tältä meidän prinsessa näyttää yhden vuoden iässä:

Yksivuotias

2010-05-05T20:50:00.000+03:00

Nyt tulee lupaamaani juttua yksivuotiaasta. :) Osittain tää on omaksi iloksi/muistoksi, mutta osittain myös kuvatakseni jonkinlaista kuvaa tuosta meidän tytöstä. Koska asiaa on tulossa paljon, olen koittanut otsikoida juttuja pienten otsikoiden alle, niin voi sitten lukea mikä kiinnostaa, jos ei jaksa koko romaania lukea. ;)

Päivärytmi

Aura on ihana unikeko. Iltaisin on välillä vaikeuksia saada neitiä unille, mutta sitten kun hän vihdoinkin suostuu nukahtamaan (useimmiten klo 21-23 välillä, riippuen päiväunien ajoituksesta), hän nukkuu sikeästi jonnekin klo 4-5 välille, jolloin pitää vähän palauttaa tuttia suuhun.. Sitten kuuden jälkeen yleensä multa revitään jo paitaa sen verran pois päältä, että annan tytön siirtyä aamunautiskeluun. :D Aamutissin nautiskelulla yleensä unia saadaan jatkettua n. klo 9 asti. :) Usein itse nousen jo ennen sitä, mutta toisinaan nautiskelen itsekin raukeista aamuista tuhisijan vierellä. :) Aamupalaa Aura ei juurikaan syö, johtuen luultavasti ihan siitä aamuimetyksestä. Usein yritän kuitenkin jotain pientä tarjoilla, kuten vaikka palan leipää...

Päiväruoka (11-12 maissa) maistuukin usein sitten sitäkin paremmin. Aura syö yleensä tässä vaiheessa päivänsä suurimman aterian. Aura aloittaa aika pian joko tämän aterian tai välipalan jälkeen päiväunensa. Niiden ajoitus siis vaihtelee vähän, riippuen myös aamun ohjelmasta (jos ulkoillaan, niin uni tulee aiemmin). Päiväunia Aura nukkuu usein 1,5-2,5 tuntia. Usein käy niin, että kun Aura herää päiväunilta, niin äiti saattaa olla olohuoneessa puuhastelemassa omiaan, ja huomaa päiväunien päättymisen vasta siitä, että muikeasti hymyilevä unenpöpperöinen tyttö taapertaa makuuhuoneesta äidin luo olkkariin.

Päivän toinen lämmin ruoka syödäänkin sitten vasta isän tultua töistä kotiin. Isä tulee n. 15.40, ja jos vaan Aura on tuolloin hereillä, se on ehdottomasti yksi päivän huippuhetkistä! Isi on niin rakas! Isi käy kylvyssä usein työpäivän jälkeen, ja jos vaan Aura sen huomaa, niin hän vaatii kylpyyn pääsyä. Usein isi sitten saakin hihkuvan tytön kylpyseurakseen! Isän kylvyn/suihkun jälkeen onkin jo viimeistään ruoka valmiina, ja syömme yhdessä koko perheen voimin.

Iltaisin puuhailemme juttuja perheenä yhdessä. Käymme ruokaostoksilla, näemme tuttuja, touhuamme kotona jotain. Välillä myös ulkoilemme porukalla. Aura saa iltapalan yhdeksän maissa ja iltapesun jälkeen lämmin peti ja äidin kainaloon käpertyminen odottaakin.

Syöminen

Aura on päässyt jo aika paljon maistelemaan samoja ruokia meidän kanssamme. Useimmat "aikuisten" ruuat vaan tuntuu tökkivän liian suurirakeisen rakenteen takia, mutta toisaalta semmoiset ruuat maistuu, mitä voi syödä omasta kädestä. Sormiruokaa Auralle voi antaa isojakin paloja (jos vaan kestää siivon), kun kuudella hampaalla (4 ylhäällä, 2 alhaalla, ja lisää on tulossa!) saa jo aika mukavasti purtua paloja irti, ja tuntuu noilla etuhampailla pureksinta muutenkin sujuvan. Auran suosikeiksi on osoittautuneet erilaiset lihat. Lihapullat, grillattu liha, ja viimeisimmäksi mausteinen broileripala... Kasvikset ei vielä uppoa, mutta ennakkoluulottomasti Aura niitäkin suostuu joka kerta maistamaan, kun vaan tarjotaan (ja sitten sylkemään..). Iltapalaksi kelpaa kaurapuuro erittäin hyvin, kunhan seassa on mustikoita tai puolukoita. :)

Aura ei oppinut missään vaiheessa oikeasti juomaan tuttipullosta, joten siirryimme sitten suoraan nokkamukin käyttöön. Tarvittaessa Auraa voi juottaa tavallisellakin lasilla, mutta koska osallistumishalukkuus juomiseen on aika suurta, on siistimpi vaihtoehto nokkamukit, niissä on itsejuomista helpottavat kahvatkin. ;) Nokkamukin sisältö on useimmiten ihan vettä. Mahataudin jälkeen nokkamukista sai myös mehua, joka itse asiassa nopeutti nokkiksesta juonnin oppimista! Kauheasti Aura ei kuitenkaan edelleenkään mitään mukista juo, koska käytännössä joka ruokailun jälkeen hän vaatii "kiigiä" (=tissiä).

Taitoja, temppuja ja puhetta

Aurahan oppi kävelemään jo yli pari kuukautta sitten. Nyt etenemisvauhti on jo aika kovaa, lähes juoksua, mutta kummasti järki on alkanut kasvaa päähän, ja varovaisuus vielä vähän jarruttaa varsinaista juoksemaan lähtöä. Kävely kuitenkin sujuu tosi hyvin, enää ei ole kädet "varoasennossa" koko aikaa, vaan molemmissa käsissä voi olla leluja joita samalla kannetaan. Myös ulkona kävely on sujuvaa, ainoastaan korkeat kynnykset täytyy ottaa oikein hitaasti.

Kätevä taito meidän kotona olon kannalta on itse sohvalta/sängyltä laskeutuminen. Enää ei tarvitse pelätä, että Aura tippuisi sängystä, jos herää päiväunilta ennen kuin huomaan. Tämän taidon kääntöpuoli onkin sitten sen kiipeilytaito, nimittäin yhtä sujuvasti, kun Aura laskeutuu sohvalta lattialle, hän myös nousee sohvalle... ja sohvan selkänojalle! Sohvalla kävely ei ole kovin vakaata, eikä selkänojan päällä oleilu, joten sieltä hän kierähtää aina välillä alas. Siksi moista harrastusta ei meillä harrastetakaan, paitsi silloin, kun isi ja äiti istuu sohvalla (koppausvalmiudessa). Tämän touhun estäminen sitten viekin välillä aika hyvin äidin energioita!

Aura kiipeää sohvalle.

Aura ymmärtää puhetta jo tosi hyvin, ja erilaisia "temppuja" hän mielellään tekeekin pyynnöstä. Vilkuttaminen, halaaminen, pussaaminen ja taputtaminen onnistuu jo mainiosti. Halaamiseen liittyy myös ihana, hellä "aaaaa" -huokaus. Kiellot Aura ymmärtää, mutta ei aina ihan välitä. Aura myös juttelee tosi paljon kaikenlaista, enimmäkseen vaan ihan omalla suomen sukuisella kielellään. Paljon myös toistelee sanoja meidän perässä, ja monista sanoista tietää ensimmäisen tavun.

Aura on oppinut aika paljon kommunikoimaan meidän kanssa, vaikka täysin ei yhteistä kieltä vielä ole löytynytkään. Riittävän helppoihin kysymyksiin hän osaa vastata nyökyttämällä ("joo"), ja kysymyksiin, jotka liittyy ruokaan, hän vastaa maiskuttamalla, se tarkoittaa myönteistä vastausta. Ruokaan liittyviä kysymyksiä on siis "onko nälkä" ja "onko hyvää". Myös kylvyssä Aura ankoilla leikkiessä selittää "kaak kaak kaak", eli näin ne ankat juttelee (kvaak). Auran sanavarastoon sisältyy nyt tunnistettavasti: "keekä" (kenkä), "kiija" (kirja), "iwi" (isi), "äittä" (äiti), "kisss" (kissa), "kiigi" (tissi, myös muodossa "tiigi"), "neenen" (aamen), "ei". Olen koittanut vähentää Auran tutinkäyttöä, jotta puheeseen tulis myös suun etuosassa muodostettavia konsonantteja...

Leikeiksi käy kaikenlainen paikkojen tutkiminen. Ulkoleikeistä suosikkeja on keinuminen ja ihan vaan ihmettely. Kotona leikitään mieluiten kaikilla "aikuisten" tavaroilla. Kaiuttimista revitään etupaneeleita irti, keittiössä olis pakko saada tutkia veitsilaatikkoa... Toisaalta Aura tykkää myös lukemisesta ja kirjojen tutkimisesta. Myös pianon soittaminen ja välillä vähän laulaminenkin on Aurasta mukavaa, ja soittoharrastusta aletaan muistamaan erityisesti aina jos äiti yrittää soittaa jotain. Legoilla ollaan vähän leikitty, mutta niin että äiti (tai isi!) rakentaa ja Aura purkaa. "Palikkatornia" Aura on koittanut kerran rakentaa ja pari kerrosta saikin aikaiseksi, mutta sillä kertaa äidin oli pakko keskeyttää, koska perinteisten palikoiden sijaan Aura kokosi sitä auki jääneestä keittiön kaapista löytämillään lasisilla sosepurkeilla! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis rakastaa tämä tyttömme!

Aura ihastelee skeittaajia. Ihan paikoilleen nauliutuneena katseli ympärillä vilistäneitä teinipoikia, joita myös tuntui huvittavan pikkuinen faninsa!

1-vuotisneuvola

2010-05-03T22:52:00.009+03:00

Kirjoitan tässä lähipäivinä ihan kunnolla tuosta meidän (keskiviikkona) yksivuotiaasta... Mutta nyt vähän päivitystä neuvolasta.

Oltiin tänään siis 1-vuotisneuvolassa. Etukäteen mietin, että voinko viedä Auran neuvolaan, kun se on ollut vähän räkäinen, mutta totesin, että se on niin pitkään ollut jo räkäinen, että en voi sanoa milloin se loppuu jos loppuu... Ei neuvolatäti siitä sitten mitään sanonutkaan, ja rokotuksenkin sai Aura ihan normaalisti. Eikä edes itkenyt. Mahtoiko mitään huomatakaan? ;)

Pituutta Auralla on yhden vuoden iässä 79,5cm (olis nyt venyttäny itseään viel sen puol senttiä..), painoa 10 720 g, ja päänympäryskin oli 47,5cm. Neuvolakorttiin tuli merkintä: Terhakas tyttö. Kasvu hyvä. Kehitys hienosti edennyt.

Sitten tuli kysymys aiheesta imetys, ja kerroin, että imetän Auraa yhä, ja olen tämän asian ajatellut niin, että imetän häntä niin kauan, kuin Aura itse haluaa.... Johon sitten neuvolantäti yllättävästi totesikin, että oikeastaan olisi jo aika lopettaa koko imetys. Ja sitten sainkin kuulla toistakymmentä minuuttia siitä, miten alan nyt aktiivisesti tarjoamaan lehmänmaitoa päivällä ja jätän jäljelle vain iltaimetyksen, ja oikeastaan mielellään senkin saisi aika pian lopettaa.

Olin aika hämmentynyt, enkä saanut sitten sanottua mitään vastaankaan. Tiedä sitä sitten, minkä vaikutelman neuvolantäti sai, mutta mä en aio juuri nyt mitenkään lopettaa imetystä. Toki se koko ajan "itsestään" vähenee, mutta mitään aktiivista imetyksen lopetusta en ole suunnitellut, enkä tule myöskään näillä näkymin hetkeen toteuttamaan. Plus että mielestäni olis hyvä ennen tavallista lehmänmaitoa totuttaa Auraa vähän enemmän syömään noita hapanmaitotuotteita, kun ei sen maha tunnu olevan vielä niihinkään täysin sopeutunut.

Mielestäni on aika kummallista, miten voimakkaasti neuvolasta otetaan kantaa erilaisiin asioihin, minkä kuitenkin pitäisi olla perheen/äidin päätettävissä. Kuitenkin Suomessa imetyssuositus on pääsääntöisesti yhden vuoden ikään ja sen jälkeenkin "perheen niin halutessa", ja kansainvälinen imetyssuositus peräti kahden vuoden ikään asti! Tuntuu, että moni oudosti ajattelee, että rintamaito muuttuu 1-vuotispäivänä vedeksi, eikä imetyksestä ole mitään hyötyä sen jälkeen..

Muutenkin aloin sitten lukemaan niitä "valistuslehtisiä", mitä neuvolasta saatiin ruoan suhteen. Suurimmaksi osaksi niissä on erittäinkin järkevää tekstiä mutta jotkut jutut hieman ihmetyttää... Maitoa tulis antaa vain rasvatonta, levitteen tulis olla max 60-prosenttista kasvirasvalevitettä ja juustokin saa olla vain 17-prosenttista, mutta sitten esim marjoja saa tarjota sokeroituina, ja välipalalla voi juoda kaakaota... Hohhoi. Kuka edes syö 17-prosenttista juustoa? En minä ainakaan pistä suuhuni moista kumia. En myöskään aio lastani pakottaa moiseen. Itse henkilökohtaisesti uskon, että suuri osa näistä mainostetuista kevyttuotteista on peräti epäterveellisempiä, koska ne ovat pidemmälle käsiteltyjä, kuin alkuperäiset, rasvaiset tuotteet. Toki suosin "hyvien" rasvojen käyttöä ja muutenkin kohtuutta ruokatavoissa, mutta en suostu uskomaan, että terveys tulee siitä, että käsitellään alkuperäisiä aineksia keveämmiksi, vaan ennemminkin siitä, että osataan käyttää niitä aitoja aineksia kohtuudella. (Ja ei, ei meillä silti pistetä voita leivän päälle, vaan margariinia. Mutta kyllä meillä aina on sitä voitakin jääkaapissa, ellei muuhun, niin leipomiseen.)

Sitten kun pääsin miettimisissäni muutenkin neuvolasysteemin arvostelun makuun, niin aloin itsekseni ihmettelemään myös sitä, että kun Aura oli 2-viikkoinen, niin neuvolassa pidettiin meidän perhepetijärjestelyä hyvänä asiana... Vaan kun ikää oli 3 kuukautta, niin samainen neuvolantäti silloin ilmoitti, että lapsi pitää siirtää omaan sänkyyn. Kummasti se hieno perhepetijärjestely koki inflaatiota parissa kuukaudessa. Onneksi siitä ei ole sen jälkeen kyselty. Meillä nimittäin edelleen nukutaan perhepedissä. Vauvavuoden "pakollisista" hankinnoista pinnasänky onkin ollut tähän asti ehkä turhimmasta päästä. Tai no onhan se toiminut laitana meidän sängylle (kun se on siinä kiinni) ja tälläkin hetkellä taitaa toimia jonkinmoisena tavaransäilytyskorina... Mut kyllä sekin ehtii päästä siihen "oikeaan" käyttöön vielä. ;)

...Mutta kun siis suhtautuu noihin neuvolan ohjeisiin tietyllä varauksella, ja muistaa että omankin järjen käyttö on sallittua, niin ehkä me kuitenkin ihan kivasti osataan tuota tyttöä hoitaa ja ruokkia... Ja saanhan mä neuvolasta sen mitä sieltä lähdenkin tytön kanssa hakemaan, nimittäin rokotukset ja mitat. ;)

Ps. Lähipäivinä tosiaan vielä luvassa se "kunnon" postaus itse yksivuotiaasta. ;) Stay tuned.

Mä olen niin onnellinen!

2010-04-23T22:13:00.004+03:00

Välillä tuntuu, että en osaa tai uskalla kirjoittaa tunteistani. Tuntuu, että omat tunteet ja jotkut omat ajatukset on sellaisia, mitä pitää sensuroida. Että se on joltain muulta pois, jos olen onnellinen. Tai että on tyhmää kirjoittaa miltä tuntuu (ja sit kuitenkin ihailen kun joku osaa kirjoittaa tunteistaan)... Mutta haluan tämän asian muistiin, joten kirjoitan sen ylös nyt. Haluan, että huonompinakin hetkinä muistan, miten ihanaa elämä oikeasti voi olla.

Olen todella onnellinen tällä hetkellä. Aura on ihanassa iässä, meillä on päivisin kivaa kahdestaan ja iltaisin mukavaa koko perheenä. Musta tuntuu, että olen saanut kaiken, mistä olen ikinä uskaltanut unelmoida: rakastavan aviomiehen ja kauniin, älykkään lapsen sekä ihania ystäviä... Olen myös löytänyt tasapainon itseni kanssa. Osaan nähdä pienet, ihanat asiat arjessa, nauttia yksinkertaisista, ilmaisistakin asioista: kauniista auringonpaisteesta, lapsen hymystä, ystävien seurasta, siitä ihanasta tunteesta, kun tapahtumarikkaan päivän jälkeen nukahtaa lämpimän peiton alle...

Osaan olla kantamatta liikaa huolta huomisesta. Vaikka miehen työpaikalla on yt-neuvottelut meneillään, en pelkää että elämä loppuu mahdolliseen irtisanomiseen. Elämä jatkuu, rahoitus vaan muuttuu... Koitan opiskella, mutta en kanna huolta opintosuorituksista, ihanaa, kun ei nosta opintotukea! :)

Yhtäkkiä tajusin, että sen sijaan, että koko ajan odotan jotain (valmistumista, uuden asunnon saamista, miehen työkuvioiden selkenemistä tms), voin yhtä hyvin nauttia jokaisesta päivästä yksi kerrallaan! Sen sijaan, että pelkään Auran sairastuvan, vammautuvan tai kuolevan (oon liian paljon tuhlannut energiaa noidenkin vaihtoehtojen miettimiseen ja itkemiseen), voin nauttia siitä, että mulla on tällä hetkellä lähes täydellinen, terve, fiksu lapsi. Tyhmää tuhlata hyviä päiviä siihen, että murehtii asioita, mitkä on epätodennäköisiä, ja mihin ei edes voi vaikuttaa, ja mitä ehtii sit suremaan jos syytä on... Tällä hetkellä, en murehdi, vaan osaan nauttia siitä mitä mulla on nyt! Se on ihmeellistä!

Tuntuu, että tänä keväänä olen herännyt eloon vähän enemmän kuin aiemmin! Muistakaa ihmiset nauttia ihanista aurinkoisista päivistä ja nähkää elämän kauneus!

Yöäääääärgh!

2010-04-08T23:36:00.008+03:00

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä se alkoi. Puolen yön maissa revin Jarin hereille ja poistin lakanat meidän sängystä. Aura oli oksentanut iltapalan meidän väliin. Samantien, kun Jari nosti tytön syliinsä, Aura oksensi lattialle.

Aika nopeasti tajusimme, että kyse ei ole vain yhdestä tai kahdesta oksennuksesta, vaan raju mahatauti on tullut kylään. Koska kammoan mahatautia ja inhoan kaikenlaista oksennuksen siivoamista, aloimme heti minimoimaan sotkumahdollisuuksia. Rullasimme kaikki matot lattioilta, siivosimme lelut pois ja teimme Auralle pedin olohuoneen lattialle. Minä olin yöstä ensimmäisen osan Auran seurana ja Jari sitten loppuyön.

Seuraavana päivänä meillä molemmilla alkoi vääntämään mahaa, ja sunnuntain ja maanantain välisen yön jaoimme vuoroja toisillemme pönttöä halaamaan. Tietysti siinä samalla piti koko ajan hoitaa oksentavaa ja ripuloivaa pikkuihmistä. Tarkempia yksityiskohtia enempää kertomatta mahatauti alkoi tiistaiaamuna väistymään meidän vanhempien osalta, ja tiistai-iltapäivästä Aurakin oksensi viimeisen kerran. Sairastelu oli lyhyt mutta ärhäkkä. Jari joutui kuitenkin tiistaina käymään lääkärissä sairasloman saamiseksi, ja lääkäri totesi koko perheen sairastuneen norovirukseen. Antoi sairaslomaa koko viikon, tauti kun tarttuu vielä pari päivää oireiden loppumisenkin jälkeen. Koko perhe keveni mahataudin aikana yhteensä lähes kahdeksan kiloa...

Vaikka itse tauti onkin ohi, Aura on edelleen vaisu kopio itsestään. Tyttö saattaa mennä lattialle makaamaan ja painaa pään lattiaan kiinni, kuin nukkuakseen. Hän usein myös tulee syliin, ja painaa pään rintaa vasten ja on pitkään paikallaan, tuijottaen tyhjyyteen. Toisaalta ihanaa pitää pikkuihmistä lähellä, mutta toisaalta surullista katsoa, miten vähissä voimissa oma rakas pikkuinen on. Kovin koitetaan juottaa kuivunutta tyttöä. Floridralia yritettiin alkuun antaa, mutta se oli Auran mielestä ihan kamalaa, ja pelkkä makukin tuntui oksettavan vain lisää. Nyt olen koittanut tarjota sitten tissiä joka välissä, vettä ja mehuakin (mitä meillä ei todellakaan normaalisti juoda, mutta hätä ei lue lakia!), ja koitan vaan uskoa, että ehkä se olo siitä paranee.

Samassa sähinässä meillä loppui sitten yöimetys. Johtuen tosin siitä, että maanantai-iltana Auralla pysyi ruoka sisällä, mutta "iltatissi" lensi kaaressa lattialle, ja sama toistui vielä tiistainakin, joten en uskaltanut yöllä enää imettää. Jari taisi ekana yönä antaa vettä nokkamukista, minä olin liian zombi tajutakseni mitään. Mutta niinpä vain Aura nukkui molemmat yöt valittamatta, ja viime yönä ei enää edes herännyt ennen aamua. Mietin, että ei ehkä ollut paras aika lopettaa niitä yösyöttöjä, mutta ei ollut oikein vaihtoehtoja, kun maito yökättiin kaikki pois. Toisaalta, pitkäänhän olenkin niiden yösyömisten lopettamista jahkaillut.... Nyt vaan sitten tuntuu maitobaari ihan tyhjältä, kun ei ole kävijää kellon ympäri, mut toisaalta ihan tyytyväisenä typy jaksaa päivällä pitkäänki imutella, joten pakko sieltä kai jotain on tulla. Nyt mä kaipaisin sitä maitomittaria, mikä kertois miten paljon äidinmaitoa typy saa...

Toivottavasti ei tarttis moiseen pöpöön tutustua enää pahemmin, oli se semmoinen tauti. :/ Muistakaa ihmiset hyvä käsihygienia ja kunnon karanteeni, jos saatte mahataudin, vielä pari päivää oireiden loppumisenkin jälkeen!

Kesää odotellessa...

2010-03-27T16:00:00.000+02:00

Mulla on joku tympee vaihe nyt mennessä. Ei oo kauheasti tuntunut siltä että jaksaisi kirjoittaa, eikä oikeastaan tehdä mitään muutakaan. Odotan jo niin kovasti kesää ja kaikkea mitä meidän elämässä on nyt odotettavaa.

Ensinnäkin yritän tehdä tässä koulujuttuja. Alunperinhän ajattelin, että pidän hyvällä omallatunnolla välivuotta koko vauvavuoden, mutta sitten syksyn koittaessa ajattelin, että ei mulla paria opintopistettäkään vastaan ole mitään. Syksyllä tein vihdoinkin sen tutkintoni ainoan pakollisen ruotsin kurssin, ja nyt kevätpuolella kävin Auran kanssa yliopistolla istumassa (no aika vähän me oltiin luennoilla oikeesti) yhtä it-puolen kurssia. Sekin meni läpi, ja mielestäni ihan kelvollisella arvosanalla jopa. Nyt on hetken ollut ajankohtaista sen proseminaaritutkielman teko, mikä viime keväänä jäi tekemättä, kun alkoi vauvan tuloon keskittyminen/rauhoittuminen tuntumaan tärkeämmältä. Tiistaina olis työn alustava palautuspäivä, joten sen jälkeen taas viikon hengitän kevyemmin...

Vaikka en olekaan tehnyt koulujuttuja paljoakaan, niin ne jutut mitä olen tämän talven aikana saanut tehtyä, ovat olleet aika keskeisiä ajateltuna mun tutkinnon etenemistä, syksyyn asti luulin, että mun valmistuminen tulee olemaan ruotsista kiinni... On oikeastaan tosi kiva fiilis, kun oon noinkin vähällä keskittymisellä saanut tehtyä opintoja. Mutta nyt alkais kohta riittämään tältä keväältä.

Näiden lisäksi mä odotan tällä hetkellä, että saatais jotain tietoa mahdollisesta seuraavasta asunnosta. Syitä tuskin turha esitellä enää sen enempää. Mulla vaan on jo pinnan alla kytemässä kauhea sisustuskipinä, ja odotan hurjasti, että pääsen mm. sitä lastenhuonetta laittamaan. ;) Kesään tämäkin odote liittyy sillä tavalla, että kuulemani mukaan näin keväästä niitä asuntoja vapautuu eniten, ja toisaalta oon ajatellut, että jos sopivasti päästään muuttamaan ennen Jarin lomaa (tai vaikka sen aikana), niin meillä on parhaat mahdollisuudet vähän rempata (=maalata/tapetoida) sitä oman maun mukaiseksi Jarin lomalla.

Lomasta odotan myös kovasti sitä, että heinäkuun alusta olemme lähdössä viikoksi Norjaan! Mökki on varattu Harstadin suunnilta, vuonon rannalta, ja seuraavaksi pitäisi kai miettiä kalastustarpeita Jarille, ja mahdollisesti vähän pienempään tilaan meneviä rattaita matkalle mukaan (vinkkejä?). Oon tosi tosi iloinen, että Jari vihdoinkin pääsee Norjaan, itse olen ollut Pohjois-Norjassa neljä kertaa, ja kaikki kerrat ovat olleet ihania ja ikimuistoisia. Ja ne maisemat!!! Ne on jotain ihan uskomatonta, erityisesti kun on tottunut tähän Etelä-Suomen latteuteen. ;)

Kaikkea odotettavaa siis tiedossa! Pitäis nyt vaan jaksaa painaa sen seminaarityön kirjotushomman kanssa tiistaihin asti täysillä, niin pääsis kohta jo nauttimaan vähän stressittömämmästä arjesta vaihteeksi.

Haista home!

2010-03-16T00:30:00.004+02:00

Eräänä iltana Auran nukkumaanmenon jälkeen olin taas tavalliseen tapaani tietokoneen ääressä lukemassa facebookista kuulumisia, blogeista päivityksiä ja muuta vastaavaa. Katselin ympärilleni huoneessa, vilkaisin mitä tv:stä tulee, ja yhtäkkiä katse osui olohuoneen katonrajaan ja sanoin miehelle, että katos, mitä tuolla kulmassa on. Tumma läikkä pilkisti tapetin ja katonrajan välistä ja mua alkoi välittömästi kylmäämään. Hometta.

Otimme yhteyttä isännöitsijään, joka kävikin meillä toteamassa tilanteen, ja paria päivää myöhemmin saimme kirjeen, jossa meitä kehotettiin pesemään home pois ja lopettamaan pyykkien kuivatus sisätiloissa (?!?!), sekä osoittamaan seuraavat reklamaatiot vuokranantajalle taloyhtiön sijaan*. Mies sitten alkoi pesemään homeenpesuaineella hometta pois, ja lopputuloksena meillä on nyt betoniin asti revitty kulma olkkarissa katonrajassa.

Sen sijaan, että uskoisin kosteusvaurion syyn olevan meidän "virheellisissä asumistottumuksissa", uskoisin syyn löytyvän siitä havainnosta, jonka teimme kun hometta pestiin ja lopulta kaivettiin veitsellä irti tapetin takaa (ihan märkää kittiä ja lopulta tosiaan pehmeää betoniseinää raudoitukseen asti)... Katto on kulmasta kädellä kokeiltuna aivan kylmä ja nihkeä. Ihan erilainen kuin muualla asunnossa...

Kummasti sitten alkoi tulemaan mieleen, että löytyykö syy meidän sairasteluun omasta kodista. Meillähän on tälläkin hetkellä siis isäntä töistä sairaslomalla (eikä oo eka eikä toinen kerta tänä vuonna... :/ ), minä kipeenä ties miten monetta viikkoa ja Aurallakin on limainen yskä jatkunut nyt toista viikkoa putkeen...

Eilen käväisin sitten itse lääkärillä, joka totes että mulla on poskionteloissa kroonistunu tilanne, mikä nyt myös pitää mua kipeenä. Sain kolmen viikon kortisonitipat nenään, ja kehoituksen vaihtaa asuntoa mahdollisimman nopeasti. Lääkärin mielestä syy-seuraussuhde oli siis selvä. No, emme jää arpomaan. Mies soitti samantien vuokrayhtiöön mistä ollaan muutenkin (isompaa) asuntoa haettu, ja nyt olemme "kiireellisinä" jonossa. Nyt saa sitten vaan pitää peukkuja että a) sopiva asunto vapautuis pian ja pääsisimme muuttamaan, ja b) että me nyt yleisesti ottaen vaan parannuttais... Me ei aleta elämään minkään muutaman kuukauden katonkuivatusoperaation kanssa tässä kaksiossa.

*hyvä taktiikka meidän vuokranantajan tuntien, kun hänen tehtävänsä olisi hoitaa tämmöiset taloyhtiön kanssa, mutta koko vuokranantajaa ei meinaa ikinä saada kiinni... Ja jos edes vuosittaista sähkölaskua ei saada lähetettyä meille, niin miten sitten asunnon ongelmista ilmoittaminen isännöitsijälle?! En halua ottaa selvää!

10 kuukauden iässä

2010-03-06T11:25:00.001+02:00

10 kuukauden iässä Aura osaa:

-kävellä ilman tukea

-sanoa "keekä" (kenkä), "kiija" (kirja) ja "äiki" (äiti) ja toistaa perässä äidin sanomia sanoja. Toki vain silloin kun itseä huvittaa, eikä silloin kun pyydetään sanomaan jotain. ;) Eilenkin hienosti Aura laski äidin perässä, tosin perässä laskemiseksi sen saattoi tunnistaa ainoastaan äänenpainosta, joka oli täsmälleen saman kuin äidillä. Kaikki sanat ovat Auran mielestä hyviä, ja toistamisen arvoisia, missä on "k" tai mihin sen voi lisätä (kuten noista jo osatuista sanoista voi havaita).

-ymmärtää jo aimo joukon sanoja ja "ehdotuksia". Esim. "anna äidille suukko" -pyyntöä totellaan lähes joka kerta (ja äitiä nuolaistaan poskesta suu ammollaan).

-syödä itse jo montaa lajia sormiruokaa. Mm. appelsiinia syödään nätisti itse, kunhan äiti vain erottelee lohkoiksi.

-tunnistaa kylpyveden äänen ja suunnata toiveikkaana kylppärin suuntaan sen kuullessaan. ;)

-vaatia syliin ja vaatia tissiä, niin että tyhmempikin (=äiti) ymmärtää.

-laulaa perässä, kun äiti laulaa malliksi. :D

-ilmaista mielipidettä niin, että naapureillekaan ei jää epäselväksi...

-kiivetä mm. sohvalle. Taito, joka on äidistä aika pelottava, koska itse ei osata aina tulla alas oikein päin.

Yleisesti ottaen oon saanu nyt todeta, että Aura on tosi helppo vauva (on se vielä vauva, ihan varmana on!). Aura ei edelleenkään itke lähes yhtään, vaan päivät menee iloisesti touhutessa. Itku tulee ainoastaan jos käy jotain (kuten lyö päänsä tuolinjalkaan tms) tai jos on aivan yliväsynyt. Aura on iloinen touhuaja, joka osaa pitää äidin ja isän kiireisenä, mutta täysin neitiin lumoutuneina.

Auran puuhat on usein aika huvittavia, ja niissä näkyy kyllä semmosta fiksuutta takana, että me jäädään aina miettimään, että mitähän kaikkea siellä päässä jo oikein liikkuu. Jos Aura ei yllä johonkin, mihin hän haluaisi yltää, hän kyllä keksii keinot. Lelulaatikko käännetään nurinpäin, raahataan haluttuun paikkaan, ja sen päälle sitten vaikka kiivetään. Tai toisinaan Aura saattaa pitää lelulaatikkoa edessään ja hihkua sinne ja kuunnella kaikua. :) Myös kaikenlaiset pukemisleikit ovat tulleet jo osaksi joka päivää. Aura saattaa istua pitkään vaatelaatikostonsa edessä, tyhjentää sitä ja yrittää vetää vaatteita pään läpi. Lopputuloksena usein saattaa roikkua vaikka äidin sortsit kaulasta tai oma paita päässä. :D

Joskus Aura jää katsomaan tai tutkimaan juttuja ihan paikalleen nauliutuneena ja keskittyneenä. Sopivia keskittymisen kohteita on esim televisiosta tuleva lastenohjelma, äidin puuhat tai vaikka isin kirjat. Monia juttuja käsitellessä, mihin Aura on yrittänyt päästä käsiksi, katsotaan hyvin "analyyttisesti", ja seurataan, miten äiti esim avaa uuninluukun (jossa siis "lapsilukko") tai mihin isi laittaa kirjansa. Uuninluukun avaamista koitetaan sitten toisella kertaa, kun äiti on jo unohtanut että toimintoa on edes katsottu. Onneksi Aura edelleen kuitenkin yrittää painaa lapsilukkoa väärään suuntaan... ;)

Päivärytmi on nykyään myös hyvin miellyttävä. Aura menee iltaisin nukkumaan pääsääntöisesti noin yhdeksältä, ja herää aamuisin kahdeksan ja yhdeksän välillä. Päivisin Aura nukkuu jo lähes aina vain yhdet päiväunet, jotka sijoittuvat iltapäivään ja kestävät toisinaan parikin tuntia kerrallaan. :) Aamupala uppoaa aika huonosti, mutta muuten sitten meillä syödään aika mukavasti jo lämmintä ruokaa kahdesti päivässä ja sitten hedelmäsosetta iltapäivisin sekä puuroa tai muuta sopivaa illalla. Yöllä syödään edelleen, mutta en koe mitään hätää yösyöntien lopettamiseen, koko ajan ne tuntuvat harvenevan itsestään (nyt syödään enää kerran-kaks yöllä).

Ihanaa aikaa, kun kaikenlaista oppimista on ilmassa! Tosi hauskaa seurata pientä ihmistä, miten järki ja oma tahto jo löytyy pienestä päästä. Aura on todella suloinen ja rakastettava olento, jonka hassuttelu pelastaa harmaammankin päivän.

Loppuun pari kuvaa ison tytön parista uudesta hankinnasta:

Kevään auringon löydyttyä piti ostaa ensin aurinkolasit...

...ja kevätkengät kävelevälle tyttöselle. Ecco, koko 22.

(onneksi myyjä opasti, ite olisin ostanu varmaan kaksi kokoa liian pienet...)

Tuli taas ostettua...

2010-02-24T18:33:00.004+02:00

Olin kuolannut Polarn o Pyretin ihanaa kuumailmapallomekkoa Auralle ja Australian-serkulle, vaan "samanlaiset" -suunnitelman toteutus vähän hidastui, kun itse tässä alkuviikon oon sairastellu. Mutta nyt päästiin vihdoinkin tänään kotoa ulos neidin kanssa, yliopiston kautta mamman kanssa Skanssiin shoppailemaan. Ja mitäs me saatiinkaan aikaan?

Ensin, mamma oli yllättänyt, ja tuonut pitkään kuolaamani Brion lämpöpussin Auran rattaisiin (tuli heti käyttöön, ja on varmasti mukava aika pitkällekin kevääseen), kun löytyi puoleen hintaan! Ihan mahtava. Oon ollu ihan tyytyväinen kyllä rattaissa olleeseen lampaantaljaan ja karvapeittoon, mutta siis onhan tämä nyt huomattavasti "citympi", vai mitä!? (joku kokeneempi varmaan osaa kertoa että kai yli vuoden ikäinen viel tarvii myös lämpöpussia jos rattaissa kulkee?)

(tyylikäs blurraus neidin naamalla, kheh suuri yksityisyyden suoja ja silleen)

Kun pääsimme yliopistolta Skanssiin, vei reittimme ensin sinne kuolaamaani Po.Piin, ja mukaan tarttui suunnitelman mukaisesti kaksi vaaleanpunaista mekkoa, kokoa 86 ja 104. Valitettavasti ostoslistalla (toiselle Australian-serkulle) ollutta valkoista ihanaa autopaitaa ei ollut enää suunnitelmassa olleessa koossa, joten lohdutukseksi mamma osti sitten jotain muuta (eräästä toisesta liikkeestä) pakettiin, joka lähtee lähiaikoina maailman toiselle laidalle.

Lisäksi Po.pista lähti mukaan ihanat "peppipitkätossumaiset" sukkahousut, joita ajattelin yhdistää mm. farkkuhameen kanssa:

(Kuvat http://polarnopyret.se -sivustolta)

Po.Pin jälkeen vuorossa oli Lindex, josta olin jo kuolannut erästä ihan tiettyä, omalla tavallaan ihanan "vauvamaista", asua. Eikös olekin ihana? Tämän ostin Auralle koossa 86, ja iha passelilta vaikuttaa (ne Lindexin koot...)! Ja pehmeä kuin mikä! :)

(Kuva http://lindex.se -sivulta)

Nämä olivat siis vielä (ainakin jossain määrin) suunniteltuja ostoksia, mutta sitten tiemme vei H&M:n lastenosastolle... Ja olihan sen lapsen pakko saada kesää odottamaan hienostelutakki. Sehän on välttämättömyys, vai mitä? ;) Toivottavasti olen vielä kesällä yhtä rakastunut tähän söpöstelytakkiin, joka itse asias tais olla reissun halvin ostos... Niin ja myös kokoa 86.

Jotain hillittyäkin, värit valkoinen/beessi.

Mitäs tykkäsitte ostoksista? Mun täytyy pitää varmaan ainaki kuukauden tauko ostoksilla käymisestä.... :D

Ps. Pistin pystyyn (näin alustavasti) videoblogin Auran touhuista, johon tulee siis vain ja ainoastaan videoita (ja niihin liittyviä juttuja), ajatellen erityisesti sukulaisia siellä toisella puolella maailmaa. Blogi on kutsun takana, joten jos joku muukin sattumalta haluaisi nähdä Auran touhuja myös pieninä pätkinä (aika arkisia pätkiä, ja laadusta vielä vähemmän lupausta), niin kutsua voi kysyä multa. :)

Tulta!

2010-02-16T01:08:00.004+02:00

Meidän neidistä on kuoriutunut oikea tulisielu. Oma tahto on hyvin voimakas, ja sitä myös halutaan osoittaa äidille ja isälle harva se päivä. Aura on enimmäkseen erittäin iloinen ja hyväntuulinen tapaus, ja oikeastaan aika ovelakin toisinaan, mutta kun häntä kieltää tekemästä jotain, tai ottaa vaikka "luvattoman" esineen kädestä pois, niin hän ei todellakaan jää mitenkään surkeana itkemään sen perään tai muuten haikailemaan, vaan mielipide ilmaistaan HETI. Huuto yltyy sekunnin murto-osassa uskomattomaan voimaan, ja äänen korkeus lähentelee viisiviivaista c:tä. Samoin, jos tyttöämme täytyy jostain syystä pitää paikallaan, kirkuna kuulostaa lähinnä siltä, että joku yrittää irrottaa pikkuiselta päätä tai ainakin jotain raajaa.

Sattuipa hassu tapahtumakin tässä. Näin bussipysäkille mennessämme naapurin äidin lastensa (3½v ja 7kk) kanssa. Hänen kolmevuotiaansa kysyi meidän rattaissaistujasta "onko se naapurin Aura?" ja totesin, että onhan se. Ennen kuin mieleeni ehti juolahtaakaan, että miksi naapurissa on "naapurin Aura" tullut puheenaiheeksi, pojan äiti sanoi minulle "teidän Auralla taitaa olla aika mahtava temperamentti". Arvelun syyksi ilmeni "kun teiltä kuuluu toisinaan aika kivaa kiljahtelua". Niin ja joko ehdin sanoa, että kyseessä ei ole edes seinänaapuri.....

Jotta tätä asiaa ei tarvitsisi ihmetellä sen enempää, kerrottakoon, että oma äitini sanoo Auran kiljahtelusta huolimatta, että Aura on hiljainen (ja rauhallinen!) lapsi, ainakin minuun verrattuna. Tähän asti tutut ovat heittäneet Auran ulkonäön vuoksi vitsiä, että "isästä ei ole kahta kysymystä, mutta Auran äidistä ei olekaan ihan varmuutta", mutta eipä heitä enää, tyttären luonne, ja erityisesti äänivarannot, on perintöä minulta. Lapsiparka.

Jos Aura onkin tulinen persoona, sama pätee ehdottomasti hänen ruokamakuunsa. Vai mitä voi päätellä siitä, että Tabasco-pullon löydettyään hän tunki pullon (jossa myös ulkopuolella oli moista ainetta) suuhunsa, ja hetken irvisteltyään uudestaan..? Tai siitä tapauksesta, kun söimme maissilastuja ja valkosipulisalsaa ja hän löysi tiensä salsapurkille... Huuto tuli, kun salsapurkki vietiin pois pienen kulinaristin näköpiiristä.

On se sitten hassu pikkuihminen. ♥

Shoppailua ja muuta mukavaa!

2010-02-12T17:47:00.004+02:00

Mä olen heittäytyny melkeest villiksi! :)

Olin tänään Auran kanssa shoppailemassa. Aiemmin olin tilannut Ellokselta hameen ja paidan ja palauttanu ne bumerangina ku ei istunu, ei sit ollenkaan, vaan nyt tuli Elloksen "pettymys" kuitattua täysillä. Löysin ihanan hameen ja ihanan tunikan/mekon ja hintaakin oli noilla yhteensä vain puolet siitä mitä Ellokselle olin valmis tuhlaamaan! :D Tulipa taas todistettua itelle, että ei oo nettishoppailu (ainakaan omissa vaatteissa) mun juttu! Mä olen niin hankalan kokoinen (182cm pitkäki), että on vaikee tietää oikeita kokoja ees. Saatika et istuuko joku vaate päällä niinkuin kuvassa.

Kävin siis Indiskassa, kaupassa, josta en oo ikinä kuvitellu ostavani mitään, mut löysin silti niiiiin itseni näköisiä juttuja, että!! (kuvaa laitan ehkä jonain vuonna, jos saan itseni näyttää ihmiseltä)

Nyt saatoin lopettaa siis odotusfarkkuhameen käytön, kun löysin sille seuraajan, tosin mikään vaate ei voi olla niin mukava vyötäröltä kuin se edellinen farkkuhame, heh.

Sitten käytiin myös H&M:llä, josta mukaan tarttui Auralle kahden kappaleen paketti perushyviä leggareita, ja ihanan ihanan pupupaita, olin ihan myyty ku näin tän:

(Kuva H&M:n sivustolta)

Eiks oo ihana?! Niin keväinen ja tyttömäinen. Just ihana siis!

Huomenna on tiedossa ihanaa äidin aivojentuuletusta! Isi jää kotiin Auran kanssa, tämä äiti lähtee viihteelle! :) Kolmen muun vaimoihmisen (joista yks toinen myös äiti-ihminen) kanssa lähdetään kuuntelee Chisua Sykelle! :) Arvatkaas onko odotukset ikään kuin korkeella!!! Huhuh, mitenkähän sitä pärjää ilman Auraa missään?!

Se kävelee!

2010-02-09T22:21:00.003+02:00

Aura päätti yllättää meidät tänään illalla, ja otti ensiaskeleensa "kypsässä" 9kk ja 4päivän iässä! 8 askelta peräjälkeen ilman tukea. Se riittää ilmeisesti jo WHO:n viralliseen määritelmään kävelytaidosta (?). Tästä se lähtee! Voi meidän pientä, kohta se juoksee äitiä karkuun!

Tulispa jo...

2010-02-04T21:35:00.003+02:00

kesä! Mä täällä jo hiukan odotan kesää! Niin ihanaa kuin luminen talvi onkin ollut, alkaa mieli olemaan kohta jo kesässä, lämmössä ja ihanista pihaleikeistä. Nyt oli pakko jo hakea Auralle jotain kesää odottamaan... ;)

Frillafarkkuhame Hennesiltä, hihaton body Lindex, molemmat kokoa 86.

Hameen loistava puoli on, että siinä on frillojen sisällä farkkuiset "pikkupöksyt", eli pyllistellä saa rauhassa, eikä vaippa vilku! :)

Järki vs. Tunteet

2010-01-26T13:15:00.004+02:00

Isosisko aikoinaan varoitti, että vauvan ollessa noin puolivuotias, iskee uusintavauvakuume. Silloin mietin että höpön löpön, silloinhan mulla on vauva sylissä. Vaan isosisko oli oikeassa. Oon tässä viime viikot seurannut "Blogistanian" uutta vauvakuumeaaltoa, pikkukakkosten odotusuutisia ja muita vastaavia pähkäilyjä. Niiin tekis mieli lähteä "aaltoon" mukaan. Uusintakuume on vaivannut jo pari kuukautta Onneksi tästä ei päätä ainoastaan minä (=tunteet) vaan myös mies (=järki). Toisaalta, eipä juuri tällä hetkellä sisaruksen toivominen tuottais tuloksia, kun ei ole edelleenkään tietoa kuukautisista synnytyksen jäljiltä...

Äitiysloman viimeisenä päivänä muistutuksia itselle (ei tärkeys-, vaan tajunnanvirtajärjestyksessä), miksi alkaa toivomaan toista lasta vähän myöhemmin:

- OPISKELU. En halua enää toista äitiyslomaa, jonka aikana saan selvittää opiskeluasioita, istua kursseilla ja valvoa öitä koulun takia. Vauvan valvotukset on asia erikseen. Ei siinä mitään, kyllä tämä äitiysloma on näinkin menny, ja oon mielestäni pystynyt tekemään opiskeluja niin että se ei ole Auralta pois (=päivä- ja yöunien aikana). Kahden lapsen kanssa opiskelu kuulostaa silti liian extremeidealta. Sit alkais jo kärsii sekä lapset että opiskelu, nyt toivottavasti ainoastaan jälkimmäinen.

- Äitiyspäiväraha. Minimillä voi mielellään maksaa omia ja yhden lapsen menoja, mutta jos toisen lapsen aikana sais jo jonkinlaista ansiosidonnaista, niin ei tarttis miettiä rahaa joka ratkaisussa. On kurjaa, jos raha on ratkaisijan asemassa, kun mietitään vauvan kanssa harrastamista tai muita kivoja juttuja, mitkä toisaalta rytmittää arkea ja antaa äidinkin päiviin jotain vaihtelua. Tämän "harjoituskappaleen" jälkeen tiedän myös tarkemmin, mitä ominaisuuksia haluan eri lastenhoitotarvikkeilta (ja laatu maksaa...). Turha kuvitellakaan, että noita vaunuja esim säästettäis "kakkoselle"...

- Asunto. Mä en toista lasta hanki tähän asuntoon. Piste. Tämä asunto on kuitenkin tosi kätevä sijainniltaan niin kauan kuin opiskelen. Tiedän, että on isompiakin perheitä, jotka asuu kaksioissa, mutta ilmeisesti meillä on liikaa omaisuutta, kun yhden pinnasängyn sijoittaminen tähän asuntoon tuotti jo huomattavia vaikeuksia. Meidän on pakko häipyä täältä muutenkin jo siinä vaiheessa kun Aura siirtyy pois pinniksestä...

...Yleensäkin siis muu elämä vähän valmiimmaksi (milloin se sit on valmis, on toinen asia) ja äiti ulos koulusta. Se olis ehkä prioriteetti 1 ennen mahdollista seuraavaa lasta. Silti en hetkeäkään vaihtaisi pois tän hetkisestä elämästä, eikä Auraa ihanampaa ole! Halusin yhden lapsen opiskeluaikana, ja seuraavaksi haluan opiskelut loppuun. Joku viisas sanoi aiemmin myös, että lapsi on ehkä paras opiskelumotivaatio.

Toisaalta harmittaa, että olis ihana, kun olis lapset pienellä ikäerolla, ja mulla on ikävä jo sitä raskausmahaakin... Mut toisaalta, odotusaika on vielä kuitenki aika hyvin muistissa, ja eikös sekin ole kivaa, että on jotain vielä odotettavana... ;)

Järki voittakoon, vielä toistaiseksi.

ALE!

2010-01-19T12:33:00.007+02:00

Nyt on oiva aika esitellä alelöytöjä. :) En ookkaan pitkään aikaan kirjotellu mitään vaatteista, mut nyt on tullu jokunen hankittua, niin voi niitä esitellä. :P

Heti joulukuun lopulla käytiin tsekkaamassa mun äidin kanssa Polarn o. Pyretin ale. Sieltä tarttui mukaan muutama vaate:

Kokoa 80. Oli tarvetta vähän juhlavammalle valkoiselle bodylle.

Tää on kokoa 86. Ihastuin näihin jo silloin kun ne tuli liikkeisiin. Nyt tämä odottaa kesää! Uskon että tästä tulee meidän yks kesähitti!

Ja tämä myös kokoa 86. Ihana, pehmeä velourinen mekko menee varmasti ensi alkusyksystä kivasti mm. muskarissa! (kokeilin sitä Auralle, eikä se näytä ihan pölön isolta tälläkään hetkellä)

Koitin oikeasti etsiä Auralle ensiaskelkenkiä, joita olin vähän katsonut mm. Wiklundilla (Eccon vaal. pun nahkakenkä oli PUOLEEN HINTAAN), mut kun liian kauan jahkasin, niin kokoa 20 ei ollut eilen enää missään, joten ei tullut sitten kenkiä ostetuksi. Sen sijaan löysin kaikenlaista muuta hauskaa. :)

Nää oli ihana järjen ja tykkäämisen kohtaaminen, velourhousut Lindexistä, puoleen hintaan, koko 86.

Koska en löytänyt Auralle kenkiä, niin nää (ja sellaset Lindexin Bamsen kissamokkasiinit) sai nyt lohduttaa (ja hyvin lohduttavatkin, hih). Näiden lisäks H&M:stä lähti mukaan kullanväriset sukkikset eurolla.

Joo, myös tämä on Auralle! Farkkuminihame Lindexistä, kokoa 86 (ihan sopiva jo!). Aijai mun pikkupimua, kun laitan sille tämän, Popin bodyn ja ne kultaset sukkikset!!! :D

Kuten saattaa huomata, mä oon siirtyny jo ostamaan Auralle pääosin kokoo 86. Johtuu ihan siitä, että sillä on niin paljon vaatteita koossa 80, että toivon näille isommille pitkää käyttöikää! Ja kun nyt on talvivaatteet alennuksessa, niin käteväähän se on ostaa niin, että menee myös ensitalvena... Harmillista ku vauvan kasvu hidastuu, saa ostaa hauskoja vaatteita harvemmin! xD Tai ehkä ihan hyvä lompakon kannalta, mullahan on just loppumassa ruhtinaallinen äitiyspäivärahalla elo, tulot tippuu puoleen.

Mietin vielä, että pitäiskö mun olla järkevä ja ostaa nyt tässä keväällä jo alesta Auralle ens talveks joku haalari (Reimatec tai vastaava), vai odotanko ens syksyä ja ostan sille sit kauden "muodin" mukaisen haalarin. Järkevänä ostaisin nyt jo, mut kun tän talvikauden haalarit ei ainakaan miellyttäny mun silmää yhtään... Etten vaan olis nirso?

Kengät jäi edelleen ostamatta, mutta ehkä mä ehdin ostaa sellaiset tässä kevään aikana. Eipä tuo vielä ulkona kävele (tai ilman talutusta muutenkaan), ajattelin vaan että kengät olis kätevät julkisiin tiloihin, missä jonkun verran ollaan (kun Aura ei kuitenkaan halua olla hereillä ollessaan koko ajan rattaissa/sylissä), esim yliopistolla tepasteluun, kun muut kuitenkin liikkuu siellä ulkojalkineissa. Mut onneks keksin ostaa noi parit mokkasiinit, nehän käy ihan yhtä hyvin siellä menoon, kun nahkapohja varmaan vähän ainakin pitää kosteutta ulkona. Ja onhan nuo mukavammat jalassakin! :)

Luennolla oppii!

2010-01-12T22:51:00.005+02:00

Tänään alkoi uudenlainen arki. Nimittäin kolmena päivänä viikossa yritämme nyt kevään ajan käydä Auran kanssa yliopistolla. Tarkoitus olisi saada kevään aikana istuttua kaksi peräkkäisissä periodeissa olevaa tietojenkäsittelytieteen kurssia ja yksi okl:n seminaari (joka on loppukeväästä). Tänään oli ensimmäinen luento. Oikeasti piti olla kaksi luentoa, mutta arvata saattaa, että me olimme vain yhden luennon paikalla.

Olin suunnitellut, että nukutan Auran matkalla luennolle, niin että hän nukkuisi ensimmäisen luennon. Suunnitelma toimi muuten, mutta menin jo tuntia aiemmin yliopistolle, jotta ehtisin syödä, ja vaikka yritinkin pitää Auran matkan ajan hereillä, hän nukahti kuitenkin siis tuntia ennen luentoa. No, sainpahan syödä rauhassa. Samalla hetkellä kun luento alkoi, hän sitten heräsikin.

Alkuun Aura jaksoi istua hyvin sylissä, mutta pian piti päästä menemään, ja niinhän siinä kävi, että loppuluento kuunnteltiin salin takaosaa ees taas kävellen. Toisen luennon alkaessa Aura alkoi sitten kiljahtelemaan sen verran pahaenteisesti, että päätimme poistua. No, huomenna siis uusi yritys vähän erilaisella taktiikalla. :) Tarkoitus saada Aura siis nukkumaan ensimmäisen luennon ajaksi.

Jos olikin levoton luento, niin jotain uutta hauskaa siellä opittiin. Aura nimittäin seisoi itse ilman tukea pitkän ajan siellä (no siis ehkä minuutin parhaimmillaan). Ja useampaan otteeseen. Nousi seisomaan rattaita vasten ja sitten päästi otteen irti. Kun tasapaino meinas lähteä, niin korjas asentoa. Tästä se siis lähtee! Iik!

Tästä hauskasta maailmanvalloitusajasta, mitä nyt siis eletään, pitää kirjoittaa muistiin pari juttua:

Kun äiti menee vessaan, Aura joko karkaa tekemään pahojaan (olkkariin repimään kaiutinsarjan etukaiuttimen paneelia ja tökkimään elementtiä) tai tulee mukaan. Jos Aura tulee mukaan, niin hän yrittää päästä maistamaan AINA pöntön reunaa sillä aikaa kun äiti pesee käsiään. Yök.

Keittiössä kokkaillessa, jos Aura on syöttötuolissa, hän yrittää ottaa kaikkia tavaroita, aukoa aterinlaatikkoa ja ottaa veitsiä tai muuten ryövätä äidin työvälineet. Jos hän taas on lattialla, hän availee lavuaarinaluskaapin ovia, kaivaa kaapista tyhjiä juomatölkkejä ja pulloja tai vaihtoehtoisesti penkoo roskista. Yököttävintä Auran suusta löydettyä on ollut kananmunankuoret. Hyi.

Neuvolaa ja taitoja

2010-01-07T10:18:00.005+02:00

Auralla oli tänään 8 kuukauden neuvola. Tässä vaiheessa tyypillisesti on lääkärineuvola, joten anti oli vähän heikohkoa noin jutteluosalta. Mieslääkäri katsoo jotain silmiä ja kuuloa, ja sanoo, että "hienoa ja kaikki hyvin", ja se on siinä. Jotain mustikan näköistä puukuulaa piti metsästää oikealla ja vasemmalla kädellä ja sitte oli nää perinteiset pituus ja paino... Ja meillä meni sitten kymmenen kiloa rikki!

Auralle oli kahden viimekuukauden aikana siunaantunut pituutta kolme senttiä, ja painoa vähän toista kiloa, mittojen yltäessä 74 senttiin ja 10180 grammaan. Ihmekös, että neiti on äidistä alkanut tuntumaan suorastaan painavalta!

Ajattelin nyt 8kk "kunniaksi" kokoilla vähän Auran taitoja ja tämänhetkisiä juttuja tänne. Jää itselle muistiin, millaista elämä oli tässä iässä. ;)

Liikkuminen: Aura kävelee hyvin tuen kanssa. Ottaa tukea sohvasta, tv-tasosta, seinistä, oikeastaan mistä vain. Kaikissa paikoissa noustaan seisomaan, jos vain on pienikin esine, minkä avulla pääsee vähän ylemmäs kuin kontalleen. Aura kävelee myös mallikkaasti kädestä pitäen. Eli riittää että talutan häntä toisesta kädestä, niin luottamus pystyssä pysymiseen on hällä aika vahva. :) Aura ei kuitenkaan seiso vielä ilman tukea, ellei tosiaan saa huijattua häntä niin ettei tajua seisovansa. Aika paljon on tullut siis varovaisuutta tytön liikkumiseen. Ihan hyvä niin. Kiipeämistä kuitenkin Aura harrastais, jos vaan äiti antais. Portaita kiipee tosi sujuvasti ylöspäin, mut täytyy olla takana vahtimassa, ettei saa päähänsä lähtee rappuja alaspäin, meinaa siihenkin suuntaan mennä pää edellä... Nykyään Aura jaksaa myös hetkittäin istua paikallaan ja keskittyä tutkimaan jotain tavaraa.

Syöminen: Aura syö kiinteitä nelisen kertaa päivässä. Oon yrittäny totuttaa sitä siihen 5krt/pvä -rytmiin, mutta ei millään uppoa se viides kerta. Syödään itse tehtyjä soseita ja kaupan soseita aika "fifty-fifty". Varsinkin nyt kun ollaan oltu lomilla ja paljon liikenteessä, niin kaupan soseita on helppo pitää mukana, kun ei tarvii miettiä, onko se purkki nyt jääkaappilämpötilassa. Kiinteiden lisäksi Aura vetelee tissiä joka aterialla ja sit muutamaan otteeseen yöllä. Nyt tosin on ollut huomattavissa yösyöntien vähenemistä. Mä en itse ihan hirveen aktiivisesti yritä vieroittaa yötissistä (en toistaiseks oo alkamassa mihinkään unikouluun sen kanssa), mutta yritän öisin mielummin tarjota aina tuttia. Esim viime yönä söi puolilta öin ja seuraavan kerran vasta viiden jälkeen, se on mun puolesta ihan ok.

Juttelu ja muu sosiaalisuus: Aura ei vielä sano mitään oikeita sanoja. Selitys on kova ja elehdintä hyvin slaavilaista. "Kaakel kaakel" ja "päpäpä" "vavavvva" on tyypillisimpiä Auran lausuntoja. Sen lisäksi Aura edelleen harrastaa itselleen tyypillistä "keuhkot tyhjäksi" -ääntelyä, missä sitten mielentilan mukaan vaihtelee äänensävy. Suuttuessa ja tylsistyessä päristellään niin että sylki lentää. Luulin ennen äidiksi tuloa, että vauvat itkee paljon, mutta Aura ei itke juuri ollenkaan. Sittenkin kun häntä ärsyttää/harmittaa joku, niin hän pitää vaan sellasta valitusääntä ja ehkä päristelee. Itku tulee vain äärimmäisessä hädässä. Äänensävyillä saa viestittyä tosi hyvin. Silloin kun on tosi hauskaa, niin kiljahtelee riemusta! Aura saattaa esimerkiksi tulla ja puraista ja hihkuu riemusta, ilkikurinen! Lisäksi Aura on alkanut vilkuttaa. Pari päivää sitten ekan kerran vilkutti mammalle, kun mamma sanoi "heihei" ja vilkutti Auralle.

Muita "taitoja": Aura osaa aika hyvin ilmaista kakkahädän, ja kakka tehdäänkin pääosin pottaan. Pisujakin yritetään metsästellä pottaan, mutta siinä onnistutaan vaihtelevalla menestyksellä (koska pisun tulosta ei varoiteta mitenkään).

"Kiva ajankuluharrastus" esim syödessä on äidin nipistely. Kovin harjoitellaan siis pinsettiotetta ja aika hyvin se jo onnistuukin. Äiti ainakin on mustelmille harjoiteltu...

Musiikki on edelleen kova juttu. Oman "pianonsoiton" lisäksi Aura osaa nykyään nauttia musiikista tanssimalla. Tykkää myös "laulaa" musiikin mukana toisinaan. :)

On se vaan niin ihana! Aika jännityksellä mietitään, missä vaiheessa se lähtee tosissaan kävelemään. Pitäis varmaan alkaa säästämään jo kevään kävelykenkiin, ei oo muuten lastenkengät halpoja! Ensi viikolla mulla alkaa taas yliopistolla yks kurssi, yritetään Auran kanssa, tuleeko siitä mitään, jos mentäis yhdessä luennoille. Khrm, kanssaopiskelijat luultavasti kiittää... Ja joka tapauksessa muskari jatkuu, sitä jo odotetaankin!

Vuosikymmenen vaihteessa...

2010-01-03T16:01:00.000+02:00

Vuosi 2009 takana. Mieletön, ihana, uskomaton vuosi!

Vuosi sitten tähän aikaan kasvattelin vielä mahaa, arvailin Punkeron sukupuolta ja täyttelin äitiyspäivärahakaavakkeita.

Nyt meitä on kolme, Punkeromme on jo pieni viisas tyttölapsi, ja äitiyslomakin on loppusuoralla. Takana on vuosi, joka on mahdollisesti muuttanut meitä enemmän kuin mikään aikaisemmista vuosista. Miehen kanssa olemme kasvaneet isäksi ja äidiksi, meistä on tullut perhe.

Mietin tässä mennyttä vuotta, ja samalla viimeistä vuosikymmentä. Oikeesti viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut erilaisia vaiheita, kaikkia sellaisiakin, mitä en välttämättä olisi uskonut, saatika toivonut, näkeväni, mutta nyt lopuksi parhaimpia, mitä elämä voi mukanaan tuoda.

Oikeesti en ole näin tylsä matkija, että vain muiden blogien innoittamana kirjoitan juttuja perässä, mutta nyt monen blogin (mm. Hanna, Hertanäiti...) saatua mut muistelemaan menneitä, kirjoittelen nyt viime vuosikymmenestä.

Viimeisen 10 vuoden aikana olen päässyt jokaiseen kouluun mihin olen pyrkinytkin. Se on kiva asia. 2000 pääsin Turkuun musiikkilukioon, 2003 yliopistoon (ilman pääsykokeita, ilman stressiä), 2005 Turun konservatorion ammatilliseen koulutukseen, ja viimeksi 2008 Ammattikorkeaan musiikkipedagogilinjalle. Voisi kuvitella siis että kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Kuitenkin olen saanut loppuun asti suoritettua ainoastaan lukion ja konsan ammattilinjan. Aika pitkälti yliopisto-opintojen keskeneräisyyttä voin perustella tällä "moniajolla". Haluan tehdä montaa asiaa samaan aikaan, joten mitään ei pysty tekemään ihan täysillä.

Vuonna 2003 tapasin myös rakkaan mieheni, vaikka varsinaisesti seurustelemaan alettiinkin vähän myöhemmin. 2005 kesällä mentiin kihloihin, ja 7.1.2006 naimisiin, joten tässä tulevalla viikolla juhlitaan jo 4-vuotishääpäivää!

2007 minusta tuli täti toisen ja kolmannen kerran (sitä ennen kerran viime vuosituhannella, hih), kun molemmat siskoni saivat suloiset tytöt loppuvuodesta! Näistä pikkuprinsessoista intoutuneena lähdin kirjoittamaan Tätikultaa (vaikka se oikeesti sitten sisälsikin ihan muuta kuin tätijuttuja). Toki aiemminkin olin pitänyt blogia, mutta se tätikultaa edeltävä oli vielä pöntömpää luettavaa.. :P

Minulla oli jo pitkään ollut vauvakuumetta ilmassa, mutta terveydentilani ei suosinut lapsihaaveita, nimittäin 2006 syksyllä minulla oli diagnosoitu bulimia (ja siihen liittyvä keskivaikea masennus). Tai paremminkin silloin heräsin hakemaan apua ongelmaani. Ymmärsin, että koko ikäni ollut haave lapsesta ei ole järkevä niin kauan, kun en ole henkisesti tasapainossa. Kävinkin YTHS:llä lääkärillä säännöllisesti koko talven ja samoin psykologilla juttelemassa, mutta ymmärsin, että minun itseni pitää ratkoa sisäiset solmuni, ja lopetin psykologilla käymisen. Kutsuisin tuota vaihetta kasvukivuiksi. Ratkoin ongelmiani kirjoittamalla, puhumalla siskojeni kanssa ja mieheni tuella. Tuo aika oli minulle henkilökohtaisesti erittäin vaikeaa, mutta se lähensi minua paljon siskoihini (jotka suurehkoista ikäeroistamme johtuen eivät olleet ennen olleet niin läheisiä), jotka osoittautuivatkin sitten aivan ihanaksi voimavaraksi! <3

Meillä oli Jarin kanssa sopimus, että alamme harkitsemaan perheenlisäystä, kun Jari saa vakituisen työpaikan ja olen vuoden ollut "sekoilematta ruuan kanssa". Se vuosi tuli täyteen keväällä 2008. Koska hormonitoimintani vaikutti sangen sekavalta, kyselin jo lääkäriltäkin, olenko itse aiheuttanut mahdolliset lisääntymisongelmamme. Oli tosi helpottavaa kuulla, että kuukautisten puuttumisen takana ollut PCO ei johdu aiemmista touhuistani.

Elokuussa (heti ensimmäisen clomikierron jälkeen) 2008 teinkin positiivisen raskaustestin, pääsin odottamaan samaan aikaan isosiskon kanssa*hih*, ja yllättävän helpon raskausajan jälkeen päivänpaisteemme syntyi viime alkukesästä. Loppuvuosi onkin sitten ollut ehdottomasti elämäni parasta aikaa, kaikin puolin! :)

Täytyy sanoa, että jos jotain olen oppinut viime vuosien aikana, niin sen, että omia voimavaroja pitää kuunnella. On ihan ok sanoa välillä "ei" ja pitää oma päänsä tai olla tekemättä jotain mitä ei halua. Minun ei tarvitse pitää jokaisesta, eikä kaikkien ole pakko pitää minusta. Raskaita asioita ei tarvitse, eikä pidä kantaa yksin ja pitää sisällään. Elämä on oikeasti paljon helpompaa, kun on tyytyväinen siitä mitä on, eikä haikaile sen perään mitä ei voi saada, tai muuten yritä mahdottomia.

Näinä päivinä olen miettinyt myös, mitä uskoisin tulevan vuosikymmenen tuovan tullessaan. Uskoisin, että seuraavat 10 vuotta pitävät sisällään paljon vielä loistavia juttuja. Toivon seuraaviin vuosiin sisältyvän valmistumista, mahdollisesti toista (ja kolmattakin?!) lasta, oman alan töitä, ehkä jopa omaa kotiakin. Toisaalta, minulla on jo nyt ihana mies ja kaunis lapsi, jotka kyllä riittää jos muut haaveeni eivät toteudukaan. Voin nauttia elämästä tällaisena, tarttua hetkeen, tässä ja nyt.

Ihanaa ja unelmia täyttävää uutta vuosikymmentä kaikille! <3

Aura juttelee -video-

2009-12-29T17:31:00.002+02:00

Pikainen päivitys, pieni pätkä Auran juttelua. Harmi, kun äidin refleksit kameran kanssa on aina niin hitaat... :/

Pidemmittä puheitta, nauttikaa. :D

Ihana loma ja vähemmän ihana kotiinpaluu

2009-12-28T22:05:00.000+02:00

Oli kyllä niin ihana eka lomaviikko! Lähdettiin muiden stressejä pakoon saaristoon viikoksi mun vanhempien kanssa. Eli meidän viiden hengen loistavalla porukalla vallattiin Airiston lomakylästä mökki ja nautittiin rauhasta viikko. Syötiin tuhdisti, saunottiin, pulkkailtiin, nautittiin lumesta, tehtiin siis kaikkea, mitä lomalla kuuluu tehdä! Nyt vielä ensi viikon keskiviikkoon asti Jarilla lomaa!

Ehkä parasta reissussa (hyvän seuran lisäksi) oli ihanat lumikelit! Ulkoilimme paljon, nautimme lumesta ja kauniista talvisista maisemista. Käytiinpä sitä metsäretkelläkin umpihankea rämpimässä koko porukan kanssa. Ennen matkaa ostimme Auralle pinkin perusahkion, joka osoittautui ihan mahtavaksi ostokseksi matkan aikana! Laitoin pulkkaan pohjalle lampaantaljan, Auran haalareissaan päälle ja neidin ympärille vielä kääräisin ruskean karvapeiton (mikä yleensä on rattaissa taljan lisäksi), ja typykkä nukkui siinä useamman tunnin unia. Unia eivät edes haitanneet lumisateet, naamaan oksista tippuilleet lumipaakut eikä edes kerran tapahtunut pulkan kaatuminen.

Niin kuin kunnon mökkeilyyn kuuluukin, sauna lämpesi joka ilta ja hanki kutsui saunojia löylyjen välillä! Kyllä oli ihanaa iltapäivästä ensin väsyttää itsensä ulkoilemalla ja sitten päästä nauttimaan saunan lämmöstä, meillä kun tätä mahdollisuutta ei ole kotona kuin kerran viikossa ja silloinkin puolen tunnin ajan.

Me eskimot

Täytyy muuten sanoa, että äitiys muuttaa myös käytännön arvoja. Ennen tärkein ominaisuus talvivaatteissa oli, että ne näyttää hyviltä. Tänä talvena lämpimyys on voittanut tuon ominaisuuden! En tiedä milloin olisin viimeksi omistanut niin lämpimiä kenkiä ja takkia kuin tänä talvena. Kengät tosin ei ole mitkään citykengät (vaan Merrell-nilkkurit missä ulkopinta kumia suht korkealle asti, ostettiin juuri ennen reissua) ja takista saan kiittää siskoa, joka koki untuvatakin hyödyttömäksi Australiaan vientiä ajatellen. :) Nyt tarkenee painaa ulkona pikkueskimon kanssa vaikka kylmemmälläkin ilmalla!

Iltaisin mökissä kaikui kikatus ja riemunkiljahdukset. Aura on viime aikoina muuttunut jotenkin enemmän sosiaaliseksi. Juttua tulee - vaikka siinä ei olekaan päätä eikä häntää, eikä yhtään tunnistettavaa suomen kielen sanaa - ja kontaktia haetaan, ja kaikkea kivaa tehdessä pitää kiljahdella riemusta. Erityisesti isiltä kun pääsee ryöstämään silmälasit kasvoilta, pääsee ilo irti. Kävipä loppuviikosta pari kertaa niinkin, että isi kun istui lattialla, Aura kiipesi isiä vasten seisomaan, ja saatuaan silmälasit käsiinsä, hän unohti hetkeksi seisovansa, ja seisoi peräti ilman tukea! Muutaman kerran riittävän kiinnostava esine on nyt saanut Auran unohtumaan ilman tukea seisomaan, mutta heti kun tyttö on taas tajunnut mitä tapahtuu, hän on pyllähtänyt turvallisesti istumaan. :) Istuen jaksetaankin aika hyvin jo tutkia tavaroita, vaikka enimmäkseen tuo tyttö nykyään seisaalteen viihtyykin (suurimman osan leikkiajasta on jalkojen varassa, seisoo tai kävelee).

Iltaisin myös äiti-ihmiset laittoivat puikot kilkkumaan. Minun äitini neuloi vaihteeksi itselleen, ja minä sain myös tytölle neulomisesta hyvää vaihtelua neulomalla kerrankin Jarille ja itselleni jotain. Jarille tuli kahdessa illassa villasukat, ja sitten innostuin kokeilemaan kaikenlaisia erilaisia tekniikoita. Muutaman letti-, korinpohja- ja pitsineuloskoetilkun tehtyäni aloitin itselleni palmikkosukkia, joista toisen sain valmiiksi, mutta toinen on vielä työn alla. :) Ehkä tällä viikolla vois ehtiä viimeistelemään sen.

Isännän sukkien kantapäät näyttää vähän "mahtavilta", kun ne on tehty kaksinkertaisesta langasta. Istuu kuitenkin ihan mukavasti ja mahtuu kengänkin sisään. ;)

Eka sukka valmiina. Koska sukassa on päällä kolme vierekkäistä palmikkoa, en jaksanut tehdä varresta pitkää. *laiska*

palmikkoa läheltä

Kun tulimme matkalta eilen kotiin, odotti meitä tyrmistyttävä ylläri: jääkaappimme oli viikon aikana hajonnut, ja kaapin oven kun avasi, vastassa oli läjä pilaantuneita ruokia, homeisia hedelmiä ja hirvittävä haju.

Vuokranantajalle soitettiin tänään heti aamusta, että mitäs nyt tehdään, ja hän sanoi, että he maksaa kaapin jos me hankimme sen. Meidän jääkaappi on ollut sellaisessa tietynkokoisessa kaapin "kolossa", ja kuusi tuntia etsimme sopivaa kaappia, kunnes lopulta jo ehdottelimme, että kävisikö, jos vähän revittäis kaapistoa ympäriltä. Tämä ymmärrettävästi ei käynyt vuokranantajille, joten lopulta vuokraISÄNTÄ (jonka kanssa ei olla puhuttu sitten syksyn 2005) soitti ja sanoi että hän hoitaa homman. Sillä hetkellä tuntui kevyesti sapettavan, kun oltiin ihan tuskissamme kierrelty etsimässä sopivaa kaappia, mutta kun vuokraisännän ratkaisu tarkoitti, että saimmekin kaapin jo tänään neljän jälkeen paikalleen, lopputulos oli varsin mainio. :) Nyt on taas homma hallussa ja ruuat jääkaapissa parvekkeen sijaan. :)

Lomareissu oli siis mahtava, ja kotiinpaluun takapakitkin jo selätetty. Lähiaikojen suunnitelmissa on vielä tyhjentää kauppojen alennusmyyntejä ja neuloa keskeneräiset työt valmiiksi. Lisäksi mulla on pari aihetta mielessä, mistä pitäis kirjoittaa tänne, kun vaan sais paremman inspiraation... Ja sit ehkä vois tavata kavereita, jos millään jaksaa... :) Ei sitä sovi paikalleen jäädä, sammaloituu vielä. ;)

Miten olis uusi kämppä, kiitos? - kuvia kotoa.

2009-12-16T21:00:00.001+02:00

Postailtuani suursiivouksesta, ja ko. suursiivouksen loppuun suoritettuani olen jälleen todennut, että kyllä vain, olen saanut tarpeekseni tästä kämpästä. Ja kyllä vain, tämä asunto on liian pieni jopa siivottuna meille kolmelle. No, kuitenkin käytännön syistä asutaan tässä nyt ja ehkä aika pitkäänkin vielä (loistava sijainti yliopiston ja miehen isovanhempien auttamisen suhteen, sekä miehen epävakaa työtilanne, joka pitää meidät pienessä ja halvassa asunnossa).

Yritin nyt kuitenkin ottaa jotain yleiskuvia ja "tunnelmakuvia" meidän 52 neliön asunnosta, jotka ehkä välittää myös sitä siivouksen jälkeistä fiilistä. ;)

Ensin pari yleiskuvaa:

Eteinen olohuoneesta ulko-ovelle päin.

Vasemmalla keittiö ja vessa. Oikealla liian täysi naulakko...

(eteinen oli kirkkaan oranssi ennen kuin maalasimme sen)

Huomaa myös keittiön tiskipöydällä sijaitseva vaipanvaihtoalusta...

Olohuone ovelta päin katsottuna.

Kuvasta oikealle jää vielä tv ja tietokonepöytä.

Makuuhuoneen toinen puoli.

Kertoo ehkä kaiken meidän kämpän tilavuudesta,

kun pinnasängyn saa maksimissaan 10cm päähän parisängystä,

ja siinä kiinni on pyykinkuivausteline.

Toisella puolella sänkyä on ikkuna ja lipasto.

Haluaisiko joku ostaa n.250 ylimääräistä dvd-leffaa?

Ihastuttava ja vihastuttava vihreä keittiö sinisellä linoleum-lattialla.
Vasemmalle jää valkoiseksi maalattu ruokapöytä.

WC. Tilaa riittää vaikka lampaat söis. Tai sit ei.
(Kuka nää värit on suunnitellu, turkoosissa vessassa tummanpunainen lattia?!)

Mä olen niiiiiiiin päättäny, että seuraava kämppä mihin muutetaan, saa tasan olla valkoista ja puunväristä, kunnes olen ITSE päättänyt, mitä värejä sinne ehkä haluan lisätä. Jos se on myös vuokrakämppä, niin vaaleanharmaa muovimatto hyväksytään, mielummin kuitenkin laminaatti. Ärsyttää joka huoneessa olevat eriväriset linoleumit ja vaaleenvihreiksi ja -sinisiksi maalatut seinät ym "aito retro". Olis paljon kivempi jos olis uusretroa, eli kuitenkin hyväkuntoista, vaikka vanhahtavaa.

Muutama yksityiskohta kuvina "asunnonmyyjä" -tyyliin. ;)

Eteisen feeniks-lintuja

Entisen asukkaan jättämä emalivati pääsi hedelmäastiaksi.

Perheen pienimmän aarteet löytyvät sohvapöydän alta
(milloin ne ei ole pitkin lattioita).

Isäntä toi mulle kukkasia. <3

Että sellaista.
---

Auran kuulumisia ja lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyviä pähkäilyjä tulossa lähipäivinä mahdollisesti, viimeistään kuitenkin ennen vuoden vaihdetta. :) Ensi viikoksi karkaamme mökille Länsi-Turunmaalle (miten idioottimainen kuntaliitoksen nimi..), mutta sen jälkeen jatketaan lomailua kotimaisemissa! Toivottavasti säät pysyy yhtä talvisina, lunta saa mun puolesta tulla vaikka vähän lisääkin (olen jo katsastanut millainen vauvapulkka haetaan, kunhan osaan päättää minkä värisenä sen Auralle haluan)!

Suursiivo

2009-12-07T18:20:00.000+02:00

Mua aika usein nykyään ahistaa, kun me asutaan niin pienessä kämpässä. Meillä on tilaa 52neliötä, ja siitäkin tilasta n. 10neliöö on laskettavissa käytäväksi. Kämpässämme "suunnitteluvirheeksi" voisi laskea eteisen lisäksi keittiön koon. Keittiö on ihan kunnon keittiö, eli vie aika monta neliötä tilaa, mutta kuitenkin sen mallinen, että sinne ei mahdu kunnollista ruokapöytää, vain pieni, max neljän hengen, ruokapöytä... Näin ollen meillä on varsinainen ruokapöytä (6henk) olohuoneessa, samoin kuin kirjoituspöytä (koska makuuhuone on taas sen verran pienempi että sinne ei mahdu sängyn lisäks kirjotuspöytää), sohva, piano ja tv systeemeineen. Näin ollen meillä tuntuu vähän joka huoneessa olevan tavaraa hirveästi ja jopa asunnossa kulkeminen on vaikeata toisinaan.

Myös säilytystila meidän asunnossa on kortilla, eihän 50-luvulla, jolloin tämä kerrostalo on rakennettu, tunnettu kaikkia näitä "tuiki tarpeellisia" hyödykkeitä, mitä joka paikka pursuaa nykyään. Toisaalta myös vaatekaapit on mitotettu vain enintään kahden hengen tarpeisiin, eikä keittiön työpöydältä tohtisi millään liietä tilaa sekä kahvinkeittimelle, mikrolle että leivänpaahtimelle, blenderistä ja vedenkeittimestä puhumattakaan! Sähköesineiden paljous tosin aiheuttaa toisinaan pientä ongelmaakin, kun pistorasiat loppuu kesken, tai sulake pamahtaa kun yritän käyttää vaikkapa pyykinpesukonetta ja kahvinkeitintä samaan aikaan....

Koska nyt kuitenkin yritämme asua tässä asunnossa (asuinalueelle epätyypillisen halpa vuokra kannustaa siihen, sekä laiskuus edes miettiä muuttamista), yritän tehdä lisää tilaa meille ja saada asuntoa muutettua viihtyisämmäksi. Se onnistuu tietenkin heittämällä ylimääräistä roinaa pois sekä kaapeista, että niiden ulkopuolelta. Viimeisten neljän päivän aikana olemmekin heittäneet erinäisiä tavaroita pois peräti reilut puoli kuutiota (500litraa)! Ainakin siitä pääteltynä, että pihamme roskista on päässyt täyttämään neljä täyteenpakattua 150 litran mustaa jätesäkillistä.

Mitä mahtavia esineitä kaapeista on sitten löytynytkään poisheitettäviksi?

Aloitimme vanhojen kenkien inventaariolla. Läjä ihania, ehkäpä asteen liikaa pidettyjä, kenkiä, joita vielä ehkä voi pitää vaikkapa mökillä löysi kotinsa pihan Molokista. Tuonne syväkeräysastiaan päätyi myös armotta valtaosa vaatekaappini sisällöstä, armoton määrä paperitavaraa ja muuta yhtä merkittävää. Nyt kun tarkemmin mietin, en edes muista mitä muuta heitin pois, kuin kenkiä ja vanhoja vaatteita. Ne kuitenkaan eivät täyttäneet kuin yhden jätesäkillisen, joten loppu tavaramäärä on selkeästi ollut myös hyvin merkityksellistä roinaa (NOT).

Joitain "helmiä" oli kuitekin pakko ikuistaa ennen poisheittoa. Tulee vaan mieleen, että miksi olen sellaisia säästänyt alkuunkaan (paitsi siksi että osa on esim. kihlajaislahjoja reilun neljän vuoden takaa, ja ajattelin ettei lahjoja kehtaa heti heittää pois).. Tässä pientä herkullista katsausta:

Alkon kuvasto syksyltä 2007.

En ihan käsitä miksi olen raahannu tällaisen kotiin asti?

Paperitavaran taso oli siis kutakuinkin näin laadukasta.

Keittokirjateline.

Siis keittokirjaahan EI voi katsoa ruokaa laittaessa jos se esim lepää pöydällä?

Tinainen viinipulloteline.

Tuiki tarpeellinen, paitsi että me ei kumpikaan lopulta ymmärretty,

että missä vaiheessa se viinipullo lepäis tässä?

Minireppu vuodelta 1995.

Kuvittelinko mä että nää tulis viel muotiin jonain päivänä?

Eiks ollu viehättäviä? No tällaisia huippuhienoja ja tärkeitä tavaroita heitettiin pois. Nyt hiljaksiin täällä vois alkaa järjestelemään jäljelle jääneitä tavaroita. Harmi vaan ettei ns. "ennen" -kuvia tullut otettua mistään, mutta "jälkeen"-kuvia koitan ottaa siivouksen lopputuloksesta, täällä tulee näyttämään kerrankin ihan nätiltä nimittäin. :)

Unikoulua

2009-12-05T20:06:00.000+02:00

Eli meillä lähes ex tempore lähdettiin keskiviikkona kokeilemaan sellasta alustavaa unikoulua, että saatais Aura nukkumaan omassa sängyssä jälleen. Aurahan on syntyjään hyvä nukkuja, mä oon vain vähän pilannu tuota ominaisuutta ylläpitämällä liian hyvää "palvelutasoa", eli yöllä jokaiseen känähdykseen reagoidaan ja annetaan tissiä. Sen lisäksi iltanukutus sortui jossain vaiheessa siihen että Aura sai nukahtaa joka ilta tissille. Nyt haluttiin tästä iltanukutussysteemistä järkevämpään.

Ensimmäisenä iltana nukutus kesti noin tunnin, jonka ajan tyttö oli koko ajan hyvällä tuulella mut nousi koko ajan seisomaan sängyn reunaa vasten seisomaan. Kävin sit aina välillä kääntämässä sitä vaakatasoon ja pari viimistä silittelykäyntiä kävin ihan unen rajamailla olevan tytön luona, joka vaan huusi tutin tippumista (sitä ei voi tietenkään itse laittaa suuhun vaikka se osataan laittaa sinne hyvin hereillä).

Toisena ja kolmantena iltana sitten tyttö nukahti lähes heti kun sänkyyn hänet sijoitin. Sitä ennen oltiin tietysti nautittu unettava maitoateria äidin sylissä. Torstaina vaan kävi niin että neiti tuli ahmineeksi ensin liikaa maitoa ja oksensi maidot (ja osan iltapuurosta) kaaressa loiskahtaen äidin syliin ja lakanoille, mutta sitten hetken päästä imetin lisää ja tyttö nukahti pian sen jälkeen tassutteluun. :)

Se mistä olen nyt halunnut pitää kiinni, on että tyttö ei nukahda tissille, vaan se nukahtaminen tapahtuu itsekseen. Siinä ollaan onnistuttu. Toki tyttö pääsee isin ja äidin väliin ekalla yösyönnillä, mutta tuntuu että omassa sängyssä nukkuminen auttaa siihenkin, että se eka yösyönti on tunnin-pari myöhemmin kuin aiemmin. :)

Jatkamme harjoituksia. ;)

Unikoulusta...

2009-12-02T21:40:00.004+02:00

Aika moni muu pitää tällä hetkellä vauveleilleen unikouluja ja itse mietin tässä myös että alkais olemaan aika ajankohtainen juttu.

Mutta kertokaapas miten aloitan (ns. tassuhoidon tyyppistä juttua oon ite ajatellu että voitais toteuttaa, huudatus ei oo mun juttu), kun vaikka miten "tassuttaisin" sitä nukkumaan laitettaessa, ja sänkyyn jäisi hyvällä mielellä oleva tyttö, niin se ei ala nukkumaan vaan nousee sängyssä seisomaan ja hytkymään heti kun poistun viereltä. Jopa vaikka hän äidin lähtiessä olisi ihan nukahtamispisteessä olevan oloinen. Plus että Aura ei suostu olee makuultaan edes sen aikaa kun oon vieressä, vaan vaikka kuin olisi väsynyt, niin hän alkaa heti vääntämään väkisin mahalleen ja sitä kautta ylös, kun laitan hänet selälleen.

Mulla ei ole vielä mitään tarvetta lopettaa yösyöttöjä (Aura ei mielestäni syö päivisin vielä niin paljoa, että yösyönti olisi jo "ylimääräistä"), ja mulle sopii ihan hyvin, että yösyönnillä Aura siirtyis viereen, mutta jo ihan oman turvallisuutensa takia olis kiva iltaisin saada se nukahtamaan omaan sänkyynsä. Ja niin että se nukahtamistapahtuma ei tapahtuis aina tissille...

Muoks. Nyt siis päätinki samalla vaivalla helpottaa näitä iltoja aloittamalla unikoulun (tai paremminkin nukahtamiskoulun?) samantien. Yösyötöt saa siis mun puolesta jäädä, mut olis kiva jos joku muukin vois illalla nukuttaa tytön kuin tissi. Ja nyt noin tunnin tassutuksella tyttö ilmeisesti on unessa. :)

Lyhyehkön mese- ja fb-pohdinnan jälkeen siis yritän toteuttaa seuraavaa systeemiä: Kun laitan Auran petiin tai kuuluu huutoa, menen ja laitan tytön makuulteen ja silitän ja sanon aina saman "Hyvää yötä, nyt on yö, nyt nukutaan", ja poistun. Jos huoneesta kuuluu hyväntuulista juttua, annan kuulua, jos huutoa, menen uudestaan. Tätä jatketaan niin kauan että tyttö nukahtaa. Ja missään nimessä hetkeäkään ylimääräistä en huudata.

Kyytipummi - vauvan kanssa kaupungilla, osa 2

2009-12-01T11:17:00.003+02:00

Osa 1 löytyy Tätikullan puolelta.

Matalalattiabussit on kyllä suuresti helpottavia asioita kun miettii kaupungille lähtemistä vauvan kanssa. Muistan hämärästi ajan, kun niitä ei vielä ollut, ja kilttinä tyttönä auttelin äitejä nostelemaan vaunuja ja rattaita bussiin ja bussista ulos. Toisin on nykyään, apua ei tarvitse, eikä sitä myöskään tarjota. Matalalattiabussit ovat helpottaneet siis sekä äitien liikkumista, että jurojen turkulaisten selviytymistä sosiaalisista tilanteista.

Joskus apua kuitenkin tarjotaan. Silloin olen ystävällisesti kiittänyt avusta mutta todennut, että näihin busseihin on oikeastaan helpompi päästä ilman apua. Kerran kuitenkin eräs vanhempi, suomea murtaen puhuva huivipäinen mummohenkilö tarjosi väkisin apua, mutta kun kieltäydyin, hän otti väkisin rattaiden etuosasta kiinni ja nosti. Kun vaunut olivat niille tarkoitetulla paikallaan, mummo kysyi, sopiiko että hän menee tuonne istumaan ja osoitti parin rivin päässä olevaa istumapaikkaa. Katsoin vähän ihmetellen häntä ja totesin että mikäpäs siinä.

Jäin vähän kummastelemaan tapahtunutta, kunnes parin pysäkinvälin jälkeen mummo jäi pois kyydistä ja kiitti minua. Tajusin hänen pummanneen kyydin rattaideni varjolla.

Hampaitaaaaaaargh!!!

2009-11-25T16:44:00.003+02:00

Juuri kun pääsin jollekin kaverille hehkuttamaan miten pari yötä on mennyt vähän paremmin, ku oon illal antanu Auralle iltapuuroa, niin eikös silloin pidä heti tiputtaa äiti maanpinnalle? Sehän onnistuu tietysti sillä tavalla, että tehdään yksi hammas lisää!

Aura huusi valehtelematta lähes koko viime yön! Heräili, yritti etsiä hyvää uniasentoa, huusi, huusi, kieri, huusi, konttasi, huusi ja sit aina välillä löysi asennon mihin nukahti noin 20-30 minuutiksi kerrallaan. Äiti yritti sitten löytää sängyn jalkopäästä edes paikkaa mihin mennä kerälle. Yöllä ei kelvannut tutti, eikä myöskään tissi, joten millään ei saanut "vaimennettua" neitiä. Kolmen jälkeen isä painui olohuoneen sohvalle, jossa kyllä saa kipeän niskan uniasennosta, mutta sentäs edes kahden tunnin yhtäjaksoisen unen (herätys kun meidän elättäjällä on 5.30).

Aamulla ei myöskään kelvannut kiinteät, ei puuro, ei piltti, ei edes marjapiltti (mikä on ollut suurinta herkkua), ja kun yritin vielä ennen uloslähtöä tarjota maitohuikkia, niin vastaukseksi sain verille raadellun tissin. Ulkona ei huvittanut nukkua, eikä rattaissa viihdytty, vaan neitiä piti kantaa sylissä, vaikka yleensä rattaat on ihan jee. Ainoa lohtu koko hommassa on nyt se, että sen yksinäisen alaleuan pikku torahampaan vieressä pilkistää toinen valkoinen.

Äiti on juonut mustaa kahvia (joka ei uppoa koskaan) ja isi meinaa nukahdella työpaikalla (ei hyvä rakennustelineillä). Vaan nukahtipa neiti vihdoin kolmen maissa: mamman syliin keinutuoliin, josta unisena kuljetettiin kotiin. Sen jälkeen hän ei olekaan sit herännyt kuin tyhjentämään yhden tissin. Saas nähdä mitä ensi yöstä tulee.

Ps. On turha kysyä multa, miksen nukuta sitä omaan sänkyyn: se ei suostu olee siel hetkeekään, saan vaikka kapaloida sen sinne miten tiukkaan tahansa, niin hetken päästä se on siellä seisomassa reunaa vasten ja kiljumassa. Ainoa tapa nukuttaa tyttö tällä hetkellä, on kiinnittää se tissiin (tuttikin käy jos maha on täynnä), maata siis itse vieressä, vauvan jalat omien jalkojen välissä "lukossa", käsi sen selän takana pitämässä sitä paikallaan. Sit kun siihen asentoon on pakkorauhotettu ja nukutettu, voi äiti karata vierestä vaikka puuhaamaan omia illan vapaahetken juttuja, kunhan äidin tilalle on laitettu tyyny mitä voi halata.

Pieni blogimainos. :D

2009-11-24T20:05:00.003+02:00

Pitää nyt vähän mainostella.. Auran isukki tässä sai bloggauskärpäsen pureman, ja nyt meidän perheessä on kaksi bloginkirjoittajaa. :) Jari kirjoittaa kaikenlaisesta häntä kiinnostavasta, eli välillä hajoilee kummallisuuksiin, välillä taas kommentoi elokuvia, viinejä ym, joten aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Blogi etsii lukijakuntaa. Ehkä joku huomaa sen tätä kautta?

Tästä isukin Päättyvä äärettömyys -blogiin. :)

Muistutuksia itselle:

2009-11-18T10:32:00.003+02:00

-Subwoofer ei ole riittävän korkea kukkapöydäksi.

-Kotiavaimia ei kannata säilyttää tuolilla.

-Neulontatarpeet kannattaa säilyttää lukittavassa säilössä, ei korissa olkkarin lattialla.

-DVD-levyjen siirtäminen tv:n taake ei suojele levyjä vaan sen sijaan vaarantaa myös telkkarin.

-Osta ensi kerralla tv-taso missä on ovet.

-...ja ruokapöydän tuolit missä EI ole pehmustettuja, tekstiilipäälysteisiä istuinosia (maistuvat liian hyville).

...Vaihtoehtoisesti muuta isompaan kämppään missä löytyy järkevä säilytyspaikka kaikille tavaroille ja silti vielä leikkitilaa...

Juttelua ja hampaita

2009-11-14T17:22:00.000+02:00

Tämä vauvan kanssa oleminen muuttuu koko ajan vaan hauskemmaksi (jos ei ota ajoittaisia valvotuksia lukuun). On hauska seurata vauvan kehitystä, taitojen karttumista, ja erityisesti koko ajan lisääntyvää sosiaalisuutta! Vaikuttaa siltä, että vauvastakin on huomattavasti kivempaa, kun pystyy enemmän ilmaisemaan ja toteuttamaan itseään!

Nyt uusin juttu, mikä on Auran mielestä ihan parasta, on juttelu. Aura ei ole ollut mikään kovin juttelevainen vauva, useimmiten vain hymyilee hiljaa, ja sitten kun on jotain jutellut, niin se on kuullostanut lähinnä hyräilemiseltä, "höööööööööö". Vaan nyt ihan muutaman viimepäivän aikana jutut on muuttunu radikaalisti! Aura selittää ihanalla narinaäänellä "päypäypäy" ja "täitäitäi" ja muuta kunnon tavujokeltelua! Toisinaan tulee myös terävällä kurkku r:llä "rererrreee".. Toki siis aiemminkin sinne aina mukaan eksyi joku "keikei", mutta nyt on jutut kerrassaan muuttuneet hauskoiksi! :) Väittipä isi eilen Auran sanoneen "äiti"kin, mutta vähän mä vielä epäilen tuon jalon sanan lausumisen tarkoituksellisuutta. ;)

Juttelun lisäksi kehitystä tapahtuu nyt hammasrintamalla! Aura on tehnyt hampaita pari viikkoa ja tuloksia alkaa olemaan peräti näkyvissä hiljaksiin. Alas on puhjennut ensimmäinen hammas! Vielä ei näy muita olevan tulossa, mutta varmaan pian tulee ainakin viereen kaveria, uskoisin. Pientä sahalaitaista alaetuhammasta onkin sitten kiva teroittaa äidin tissiin. Aura puraisee kovaa, ja sit alkaa venyttää tissiä tai vaihtoehtoisesti heiluttaa päätä sivusuunnassa niin että hammas kirjaimellisesti sahaa nänniä irti. AuAAUUU!

Vaan eikö ookin söpö?!

Ps. Kiinteiden maistelu on ollut tosi kivaa Auran mielestä. Ensin meinas upota vain sellaset mitä sai ite haukata, kuten perunan PALASET, mutta nyt kelpaa jo soseetkin kivasti. :) Myös kaupan Peruna-porkkanaa testasimme eräänä päivänä. Sekin upposi, tosin ei niin hyvin kuin itse tehdyt! Puolukka on myös herkullista, vaikka siitä aina tulee ensin "väristyksiä" voimakkaan maun vuoksi. Mutta niin vaan aina aukeaa suu uudelleen puolukkalusikalle! :D

Puolen vuoden iässä...

2009-11-05T23:45:00.002+02:00

Aura täytti tänään puoli vuotta. Siis kamalaa, missä vaiheessa mun vastasyntyny vauva on ehtiny elää jo 6kk?! Vastahan mä odotin sitä! Vauvan kanssa aika on siitä kummallinen käsite, että se venyy ja paukkuu vielä enemmän kuin aiemmin. Jotkin hetket (kuten yölliset huutamiset) tuntuu ikuisuuksilta, mut sitten kun katsoo taaksepäin puolta vuotta, niin ihmettelee, miten aika on mennyt kuin siivillä. Ei oo mulla kohta enää vauvaa.. Nyyh. :'(

Meillä oli tänään hyvin täsmällisesti 6kk-neuvola. Neuvolamitoiksi saatiin 71cm ja tasan 9000g. Pää oli 44,7cm. Puhuttiin pitkään ja huolellisesti niistä kiinteistä (edelleen varoitettiin istuttamasta liian pitkään syöttötuolissa, koska selkä ei ole täysin suora, mut nyt annettiin lupa sen syömisen ajan pitää siinä...). Tänään aloitettiin peruna, ja nyt meillä syödään siis perunaa tai bataattia lounaalla ja sitten mustikoita iltapäivällä välipalaksi. :) Mustikat uppoo, vihannekset ei. Ensi viikolla laajennetaan vielä porkkanalla (ja aion tarjota puolukoita, katsotaan, uppoaako), ja sitten seuraavalla viikolla aletaan keittelemään aamulla kaurapuuroa. Äidinkin aamupala taitaa terveellistyä siinä samalla. :)

Auralla on aika (meille vanhemmille) raskas vaihe menossa. Tekee hampaita. Alaleuan ikenissä vilkkuu valkoinen kova, ja sekös itkettää. Erityisesti nämä illat on ihan toivottomia. Auraa tänä iltanakin nukutettiin yli kaksi tuntia, minä ja mies vuorotellen. Ei millään nukkuis. Viimein tuossa puoli kahdeltatoista simahti.. Useampana yönä on sitte myös heränny monta monta kertaa vain itkeäkseen, ja kävipä tässä pari yötä sitten niinkin, että lopulta puoli kolmelta aamulla ihan suosiolla painuimme olohuoneeseen leikkimään Auran kanssa, että edes isi saa unirauhan. Eilen ja tänään on sitten iltoja rauhoitettu Panadol-supolla, mikä vähentää itkuisuuden määrää huomattavasti, kai ne hampaat sit jotenki sattuu vaan.

Tuntuu, että Aura on itse muutenkin vähän "ylikierroksilla". Monta isoa asiaa samaan aikaan nyt päällä. Kiinteiden aloitus, hampaiden teko, ja mieletön motorisen kehityksen vaihe menossa! Meillä siis viimeisen kuukauden aikana on opittu konttaamaan, menemään itse istumaan, nousemaan seisomaan ja ottamaan askelia tuen kanssa! Siis ihan mieletöntä vauhtia! Äidin pää on ihan pyörällä! Tämän "ansiosta" Auraa ei siis voi myöskään jättää hetkeksikään yksin lattialle. Aiemmin oon saattanu jättää sen esimerkiksi olkkarin lattialle hetkeksi, ja käydä vaikka ite keittiössä, mut nyt Aura on pakko ottaa mukaan joka paikkaan, mieluiten pitää sylissä, koska välittömästi, kun päästän siitä irti, se lähtee nousee seisomaan jotain vasten, jos ei mitään muuta, niin sitten vaikka seinää vasten, ja sit huonolla tuurilla se kaatuu. Nytkin on kaks kuhmua päässä, vaikka oon yrittäny vahtia ja ottaa koppia. Tästä syystä Auraa ei voi kuvitellakaan nukuttavansa niin, että laittaa sen vaikka pinnikseen ja menee ite muualle, vaan vieressä on oltava niin kauan että tyttö on turvallisesti unessa. Eipä sillä, että se olis muutenkaan tähän asti nukkunut omassa sängyssä.... Mut ei oo siis kaikkein "kevein" vaihe menossa. (kummasti oon täs oppinu käymään esim vessassa niin että on vauva sylissä...)

Kävelyn harjoittelusta innostuneena isukki osti Auralle toissapäivänä yllärinä Plaston punaisen taaperokärryn, millä on tänään viimeksi viiletetty olohuoneen mattoa päästä päähän. Toisessa päässä on äiti, toisessa isi (koppausvalmiudessa), ja kun tullaan maton päähän, tai muuten ei päästä eteenpäin, alkaa kiljuna, joka loppuu vasta kun kärry on käännetty ja Aura pääsee taas menemään sen kanssa toiseen suuntaan... Neuvolaan kun mentiin, niin neuvolan odotusaulassa sama homma jatkui, sillä kertaa vain neuvolan vihreällä taaperokärryllä. Meinas kärry lähteä ihan väkisin vastaanotolle mukaan...

Kaikesta tästä huolimatta Aura on edelleen päivisin mitä aurinkoisin pieni ihminen, juttelee nykyään huomattavasti enemmän, ja "laulaa" mukana kun soitan pianoa. Aika veikeä tyyppi. Tai niinkuin neuvolatäti kirjoitti korttiin tänään: "Terhakas vauva! Kehitys: konttaa! Nousee pystyyn tukea vasten, ottaa askelia!"

Ps. Menemme maanantaina hakemaan sekä minulle että Auralle sen paljon puhutun sikainfluenssarokotteen. Minä saan sen astmani takia, Aura saa sen, koska on juuri ja juuri alaikärajan ylittänyt.

Kiinteitä!

2009-11-01T15:57:00.007+02:00

Nyt kun sain jauhettua imetyksestä, on aika siirtyä kiinteisiin! Ne nimittäin aloitettiin meillä tänään, 4pv ennen puolen vuoden ikää. Aloitimme bataatilla, koska se on harvemmin allergisoivaa, ja sen maku on vähän makeampi kuin perunan.

Halusin aloittaa Auran syömiset sormiruoalla, joten ensin Aura sai eteensä bataatin palasen. Syömisen aloitus ei mennyt ihan putkeen, koska ensin Aura yritti syödä pinkin ruokalappunsa ja sen jälkeen hän otti lautasen, jolla bataatinpala oli, reunasta kiinni ja yritti syödä itse lautasen! No, kun häiritsevä lautanen otettiin pois edestä, tajusi tyttö tarttua itse bataattiin. Lähes koko palanen murusteltiin pieniksi siihen pöydälle, mutta pieni haukkaisu siitä suuhunkin pääsi. Aura sai ihmeen muusiksi sen palasen, mutta vähän kuitenkin kakoi ja irvisteli nielemisvaiheessa.

Ankara keskittyminen mielenkiintoiseen bataatin palaan.

Tämän jälkeen annettiin vähän bataattia soseena, missä oli siis bataattia ja tuorepuristettua äidinmaitoa (kheh), annoksen kooksi oli varattu noin ruokalusikallisen verran. Pikkulusikalle avattiin iloisesti suu, vaikka vähän periaatteesta piti vielä irvistää perään, mutta uudestaan ja uudestaan piti saada nokaretta lusikan kärjestä.

Koska pinkki ruokalappu oli vielä vähän liian kiinnostava, siirryimme puolivälissä koko episodia syömään kankaisen (mainos)ruokalapun kanssa, joka ei ollut tietenkään niin jännittävä, kun se ei ollut muovinen ja jäykkä. Tässäkin hommassa tyttömme päättäväinen luonne tuli esille. Syöttäminen sujui lopulta kaikkein parhaiten, kun tyttö sai itse osallistua hommaan. Loput pienet lusikankärjelliset maisteltiin yhteistoimin, ja neiti sai ohjata hommaa pitämällä lusikanvarresta kiinni.

Bataattiaterian jälkeen tytär käväisi pesulla, korvantauksia myöten, ja sai jälkiruuat tissistä, joka tuntui hyvin maistuvan, vaikka vasta jälkiruoaksi saikin.

Aika jännittävää, tästä se siis lähtee! Huomisen ja ylihuomisen ainakin vielä maistelemme vain bataattia ja sitten otamme mukaan perunan, ehkä noin puolivälissä viikkoa. Ja sitten porkkanaa, parsaa jne... Mä olen ihan täpinöissäni, kun saan suunnitella, mitä vihanneksia aletaan missäkin vaiheessa!

Rinnalla

2009-10-23T23:12:00.001+03:00

Ensinnäkin varoitus taas, tämä viesti käsittelee pelkkää imetystä, ja tämän voi vapaasti jättää väliin jos alkaa ahistamaan. Tiedän, että saatan sohia muurahaispesää käsittelemällä näinkin arkaa aihetta, kuin imetys, mutta koen sen nyt tarpeelliseksi.

Aloitetaan muinaisista roomalaisista, tai ainakin melkein...

Nimittäin äitiys ja äidiksi tuleminen on ollut elämäni suurin haave pienestä lettipäisestä tytöstä lähtien. Käytännössä kaikki valinnat opiskelujen, puolison ym suhteen on tehty ajatellen myös sitä seikkaa, että haluan lapsen tai lapsia (suht nuorena) ja haluan käyttää aikaa äitiyteen.

Siksipä on luonnollista, että äidiksi tultuani pidin itsestään selvänä sitä, että lapseni on - ainakin lähes - maailmani keskipiste, erityisesti niin kauan kun hän on ainoani, ja niin kauan kuin pystyn vain olemaan kotona hänen kanssaan. Haluan hoitaa Auraa niin hyvin, kuin se minulta mitenkään on mahdollista, ja haluan miettiä mikä on hänelle parasta. Sen sijaan kuitenkin, että olisin tutustunut pinoon lastenhoito-oppaita, ja hämmentänyt itseäni monella ristiriitaisella ohjeella, päätin ensin ottaa selvää suosituksista ja sitten niiden valossa erityisesti kuunnella lastani sekä itseäni siinä, miten hoitaa häntä. Pyrin tekemään niin, kuin koen luonnolliseksi, kuin koen olevan oikein lastani kohtaan.

Jo ennen Auran syntymää olin siis osannut toivoa imetyksen onnistumista. Mielestäni rintaruokinta on paras mahdollinen tapa ruokkia pientä lasta. Se on luonnollinen tapa, ja tarjoaa myös ihanan mahdollisuuden lapselle olla äitiä lähellä tankkaamassa ruokaa ja rakkautta. Olin myös tietoinen WHO:n imetyssuosituksesta ja THL:n suosituksesta täysimettää 4-6kk. Koin nuo suositukset luonteviksi, ja halusin tähdätä niihin. Alkuun laitoin "välitavoitteekseni" täysimettää Auraa nyt ensin edes sen keskimääräisen suomalaisen täysimetyksen verran (n. 1,4kk), ja kun tuo aika läheni, ja huomasin, että imetys oli tosiaan lähtenyt hyvin käyntiin, asetin tavoitteeksi sen 4-6 kuukautta täysimetystä. Jokaisessa neuvolassa 3kk iästä lähtien olen sanonut, että mielelläni jatkan täysimetystä puoleen vuoteen, jos vain Auran painonnousu ja muu kehitys viittaa siihen, että pelkkä rintaruokinta on hänelle vielä riittävää. Joka kerta on kannustettu jatkamaan pelkällä äidinmaidolla. Nyt olemme siis pääsemässä täysimetyksen suhteen tähän suositukseen (ja ihmettelen, miksi löydän itseäni perustelemasta sitä miksi noudatamme kansainvälistä suositusta). Nyt siis jotain ajatuksia tähänastisesta imetystaipaleestamme.

Imetys on ollut enimmäkseen helppoa. Minulta on tullut maitoa ja Aura on sitä huolinut. Minulle valistettiin jo etukäteen että imetyksessä toimii kysynnän ja tarjonnan laki. Sairaalassa olin huolissani saako Aura tarpeeksi maitoa, mutta parin syöttöpunnituksen jälkeen tajusin, että huoli on turha, jopa vaikka Aura alusta asti söi toisinaan tosi lyhyitä aikoja kerrallaan, yksittäisten imetysten kesto vaihtelee 5-30 minuutin välillä, ellei hän nukahda rinnalle. Kun tämä huoli on unohdettu, on ollut todella helppoa, kun ruoka on ollut aina hygieenisessä pakkauksessa mukana, sitä on voinut syödä niin paljon kuin haluaa, eikä ole tarvinnut miettiä mihin tyhjät pakkaukset heittää...

Kysynnän ja tarjonnan laki tarkoittaa mielestäni imetyksessä myös sitä, että kun lapsi saa ainoastaan rintamaitoa, kehoni tuottaa riittävästi maitoa hänen tarpeisiinsa. En ole halunnut häiritä tätä Auran määrittämää maidontuotantoa antamalla korvikkeita (voi vähentää rintamaidon määrää) tai toisaalta pumppaamalla ylimääräisesti maitoa talteen (voi aiheuttaa maidon liikatuotantoa). Pumppu on ollut ihana niille päiville, kun tyttö esimerkiksi on ollut kipeä, eikä ole syönyt, mutta en ole halunnut sitäkään käyttää liikoja (siksi meillä ei myöskään ole kauheasti maitoa pakastimessa nykyään). Toisaalta tästä syystä en ole halunnut edes "kokeilla" korvikkeen antamista, koska uskon että se ei jää kellään vain "kertakokeiluksi", vaan vaarana on, että se koetaan helpoksi, tai että "isäkin voi osallistua" ja pian oma maidontuotanto alkaisi heikentyä niin, että imetys voisi jäädä kokonaan sille tielleen.

Toki meillä on ollut kaikenlaista pientä... Auran syntymän jälkeen maitoni nousi vasta kolmantena päivänä synnytyksestä. Sairaalassa hoitajat antoivat lisämaitoa, enkä osannut kieltää, vaikka koin sen hyvin kielteisenä, enkä yhtään imetysmyönteisenä toimintana (eikä lisämaidolle olisi ollut varsinaisesti vielä tarvetta, kun Auran paino laski lopultakin vain n.6%). Synnäriltä lähtiessä taas molemmat rintani olivat jo ruvella Auran huonon imuotteen takia. Onneksi tiesin, että lanoliini, ja pidemmällä tähtäimellä imuotteen korjaaminen, auttaa, ja sillä rinnat hoidettiinkin kuntoon. Kun Aura oli noin pariviikkoinen, sain rintatulehduksen. Olin yli 39 asteen kuumeessa, molemmat rinnat kivikovana, pää kipeänä ja huonosti nukkuvana. Mutta tiesin, että kun tämän selätämme, pistän mieleeni, että en koskaan enää anna rintojen pakkautua. 10 päivää antibioottia, tehokasta imetystä ja pumppaamista selättivät tulehduksen. Vähän tuon jälkeen saimme molemmat sammasta. Auraa se ei niin häirinnyt, mutta mua sattui. On ollut myös jaksoja, jolloin Aura ei meinannut hyväksyä toista rintaa ollenkaan, ja jaksoja jolloin syöminen onnistui lähinnä unisen vauvan kanssa. Viimeisin "ongelma" oli pureminen, mutta onneksi sekin vaihe on ilmeisesti menossa ohi. Mutta kun nuo muutama haaste on voitettu, imettäminen on ollut ihanaa. En usko, että koskaan voi ihminen tuntea niin järisyttävää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja rakkautta, kuin omaan lapseensa, kun tämä syö maitoateriaansa ja katsoo suurin silmin äitiään ja haroo käsin lämmintä äidin rintaa.

Joskus minulta kysytään, enkö kaipaa omaa aikaa. Eikö imetys ole hirveän sitovaa? Kyllä, imetys on aikaavievää, mutta olin varautunut henkisesti siihen, että erityisesti ensimmäisinä viikkoina en tee muuta kuin imetän. Ensimmäisen kuukauden istuin lähes joka päivän nojatuolissa vauva sylissä. Joko Aura söi (alkupäivinä melkein parikymmentä kertaa), tai sitten Aura nukkui, ja hän heräsi jokaiseen siirtämisyritykseen. Mutta ymmärsin, että siinä minä olin, äiti. Sitä mitä olin halunnut koko ikäni olla. On totta, että kaipaan toisinaan ns. omaa aikaa, mutta saan sitä iltaisin kun Aura on nukutettu, tai esim menemällä kylpyyn kaikessa rauhassa. "Omia" hetkiä saa täysimetyksellä, kun suunnittelee hyvin imetyksen ajoituksen. Onhan meillä toisaalta myös pakastimessa vielä vähän pumpattua maitoa, joten jos haluaisin olla pidemmän ajan pois, mieheni voisi hyvin syöttää Auralle minun maitoani pullosta. En vain halua olla pois sen pidempiä aikoja. Toisaalta meidän perheen menemiset on sen luontoisia, että olen voinut ottaa Auran toistaiseksi joka paikkaan mukaan.

Mielestäni tärkeimpiä seikkoja täysimetyksen onnistumisessa on ollut asenne. Alusta asti tiesin, että tavoitteeni on puolen vuoden täysimetys, joten niinäkin hetkinä, jolloin imetys on saattanut olla raskasta (niitäkin on), olen miettinyt, että puoli vuotta on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika. Toisinaan luottamus omaan kehooni ja maidontuotantooni on ollut heikommalla, mutta silloin aina olen miettinyt, että ei se maito yhtäkkiä lopu. Avuksi tässä on ollut myös siskoilta saatu vertaistuki ja kannustus, ja mm. Maitolaiturista saatu neuvonta.Toisaalta, imetys on ainoastaan yksi (loppuviimein aika pieni) asia, joka lapsen hoidossa tulee äidin ratkaistavaksi, mutta olen hyvin onnellinen, että tämän, tällä hetkellä ison, asian ratkaisimme meille parhaalla mahdollisella tavalla! Nyt miehen kanssa odotamme innolla marraskuun ensimmäistä päivää, jolloin tyttömme aloittaa kiinteiden maistelun bataatilla (4pv alle puolen vuoden iässä). Toivon, että kiinteiden mielenkiintoisen maailman ohella meillä on vielä monta hyvää imetyskuukautta edessä!

Ne paremmat lelut

2009-10-13T22:46:00.007+03:00

Auralla on iso laatikollinen ihania värikkäitä leluja. On autoja, ankkoja, nalleja, palloja, mitä nyt mieleen tulee. Vaan mitkä ovatkaan ne pienen leluista mieluisimmat? Tässä pieni otos niistä.

Isin Playstation-pelit. Nää on kerran innoittaneet jo kiipeämään tota tv-tasoa pitkin jopa polviseisontaan. Onneks on toistaiseksi jäänyt yhteen kertaan. Ja eihän näistä nyt syödä kun kansia, että ei se oo niin vaarallista.

Äidin ompelukoneen poljin. Tämä on erityisen kiinnostava silloin kun äiti haluis ommella. Myös kaikenlaiset johdot (tuon polkimenkin johto) on ihan POP, mutta laskettakoon ne nyt samaan sarjaan tuon kanssa. Pariin otteeseen vastaavaa kiinnostusta on osoitettu myös pianon polkimiin, niitä tosin käydään painelemassa käsin, ei syömässä.

Tulevaa opettaja-ainesta kun jo ammattilehti noin kiinnostaa? Itse asiassa kaikki kirjat, lehdet, paperi yleensä on aivan ihanaa Auran mielestä. Kakasta sitten tutkitaan päivittäin että mitäs piiloviestejä irtosanoina ja -kirjaimina tänään lähetellään. Ja lehdistä tulee siis kerralla puhkiluettuja!

Nyt on keksitty myös tuo ihana, mutta äidin sydäntä kylmäävä laatikoiden availu. Tässä kuvassa äidin keksimä sormien turva: pari CD-koteloa pystyssä laatikon välissä, niin sormet ei jää väliin, kun sitä lootaa kerran muuten on pakko aukoa.

Muita Auran rakastamia kohteita on kaikki mistä tulee kova ääni. Aura rakastaa muovipusseja jos vain saa käsiinsä niitä, niitä ei syödä, vaan niitä ravistetaan niin, että ne rapisee kovaa! Samoin muskarin innoittamana ostettuja marakasseja soitetaan kovasti. Äiti valitettavasti rikkoi jo toisen niistä, täytyy hakea lähipäivinä uusia... Eräänä päivänä Aura keksi että hänen lelulaatikon sisällä kun ravistaa helistintä, niin että helistin osuu laatikkoon, kuuluu kiva pauke. Tätä sitten harrastettiin aika kauan.... Ja voi sitä riemun määrää ja silmien ilon loistetta! Pari päivää sitten Aura "soitteli" kauheella rämpytyksellä pyykinkuivaustelinettä, minkä olin taittanut seinää vasten kasaan... Tässä vielä pieni näyte siitä:

Soittoa ennen oli totta kai maistettu vähän tuota jatkojohtoa tuossa alla... Hiukan videon oton jälkeen tuo koko teline valui ja kaatui tuosta tytön alle ja voi sitä innostunutta hihkunaa, mikä tytöstä lähti kun teline piti ihan hirveän rämäyksen! Kumma ettei pelästynyt. :P

Ei kai tämän parempia leluja taida ollakaan?

Ps. Edellisen viestin kommenttien "inspiroimana" kirjoitan lähipäivinä imetyksestä. Koitan vaan tehdä sen johonkin muuhun aikaan päivästä kuin keskellä yötä, jos sitten saisin siihen vähän enemmän päätä ja häntää kuin edelliseen postaukseen.

Arjen yksinäisyyden anatomiaa

2009-10-11T00:05:00.002+03:00

Olemme nyt kahdesti käyneet Auran kanssa Heidekenin Perhetalolla MLL:n perhekahvilassa. Mä kun tunnen edelleen itseni tosi yksinäiseksi päivisin. Oikeesti kun järjellä ajattelee, niin onhan mulla kavereita ja enhän mä oo yksinäinen ku mulla on ihana mies ja lapsikin, mut silti päivät tuntuu vähän liian samanlaisilta kaikki, ja viikonloput ahdistaa kun haluais "suorittaa" kaikkea koko viikon edestä. Päivisin ei oo oikeen mitään mihin mennä ja kotona taas tuntuu että seinät kaatuu päälle ja tuun ihan mökkihöperöksi. Ja ei niitä lapsettomia kavereita tuu ihan hirveesti tavattua, uusia kavereita en taida vaan osata hankkia. Oon toisaalta miettiny, että onkohan tää yksinäisyyden kokeminen jonkinlaista baby bluesia sittenkin...(?)

Muskarissa käyminen on tosi ihanaa, siitä onkin muodostunu tosi iso henkireikä, kerran viikossa on ainakin taattu juttutuokio viiden muun äidin kanssa (joiden lapset on kaikki n. 2kk haitarilla samanikäisiä Auran kanssa), ennen muskaria nimittäin käydään aina porukalla syömässä! Perhekahvilassa käyminen taas ei vielä ole meidän arkea, tuntuu, että siellä ihmiset on jo löytäneet itelleen omat juttuporukat, mä olen aika sivustaseuraaja...

Toisaalta, viime viikollakin tapasin joitain tuttuja äitejä, mutta musta tuntuu (en väitä että asia olisi niin, mä vaan ehkä koen sen niin), että meillä ei mee ajatukset yksiin esimerkiksi lastenhoidossa. Mä haluan olla tunnollinen ja huolellinen lapsenhoidossani, saan iloa siitä kun tiedän että hoidan Auraa parhaalla taidollani ja tahdollani, ja se tuntuu musta luontevalta. Mut sitten huomaan, että mua pidetään outona, kun en oo edelleenkä alottanu lisäruokaa, tai kun nukutaan perhepedissä, tai kun oon tehny jotain muita ehkä vähemmän yleisiä ratkaisuja (en mä ees tiiä onks ne yleisiä tai outoja. :p ). Sit jos vielä sanon ääneen, mitä teen, niin saan osakseni joko kummastelua, tai sit mulle sanotaan jotain siihen sävyyn, että oon jokseenki tekopyhä.. Äitiyteen liittyvät asiat on niin herkkiä ja tunnepitoisia, että pitäis olla täysin puhumatta niistä ja omista valinnoista, niin sit ehkä vois mennä hyvin ja tietäis ettei ainakaan suututa ketään, mut oikeesti se on vähän vaikeeta ku elämä pyörii lähinnä niiden asioiden ympärillä ja tunnetusti suu puhuu siitä mitä pää eniten miettii.

Mitä enemmän mä mietin tätä hommaa, niin sitä enemmän musta tuntuu, että kyse on myös aika pitkälti mun huonosta itsetunnosta, lapsuuden arvista. Mä varmaan jotenkin kuvittelin, että äidiksi tulo tekis musta itsevarmemman ja löytäisin enemmän jotain samanhenkisiä kavereita (tai jotain, en ees tiiä), uskaltaisin tutustua, mut sen sijaan tuntuu, että tunteet on paljon enemmän pinnassa, ja tajuan, että mä en edelleenkään osaa suhtautua varauksetta ihmisiin, edes sellaisiin, jotka mahdollisesti vois olla mun kavereita. Ehkä kuvittelen että kaikki ihmiset on mua vastaan ja että ne kerää vaan aineistoa mitä vois käyttää mun satuttamiseen kun hetki on otollinen. Sit kun yritän kuulostaa itsevarmalta, niin ihmiset tulkitsee mua väärin, pitää mua omahyväisenä. En tiiä..

Toisaalta, pienen lapsen äitinä sitä on jotenki niin tunteet pinnassa koko ajan, miettii paljon asioita, omaa menneisyyttä, lapsen tulevaisuutta, miten vois välttää, ettei se joutuis käymään läpi kaikkia samoja juttuja, että ei oo varmaan ihmekään, että jos tuntuu asiat isommilta ku ehkä ovatkaan. Mut toisaalta, eipä sitäkään oo niin helppo unohtaa (eikä siitä sittenkään mennä vaan naurulla yli), miten koko peruskoulun ajan joutui olee kiusattuna ja silmätikkuna, niin että koko pikkukaupungin samanikäiset tunsi vain haukkumanimeltä ja "legendojen" kautta, eikä oikeesti mua itseäni ollenkaan. Siitä kun pääsis yli, ja sais lapseltaan estettyä saman tuskan. Olis jo paljon voitettu.

Viiden kuukauden iässä...

2009-10-08T13:13:00.006+03:00

Aura täytti maanantaina viisi kuukautta. Sen kunniaksi oltiin tietysti tiistaina neuvolassa. Neuvolatäti oli taas oma ihana itsensä, kun kuukausi sitten olin jo kauhuissani, että onko se nyt vallan kireäksi alkanut... No ei ollut, onneksi. :) Ihana käydä asioimassa neuvolassa, kun neuvolatäti suhtautuu näihin pieniin niin ihailevalla asenteella ja osaa jutella juuri ne asiat mitä olin meinannutkin kysyä.

Kasvussa oli pientä "notkahdusta" havaittavissa, mutta minua lohduteltiin sillä, että se kuuluu rintavauvojen kasvuun tässä iässä, eikä se ole mikään syy aloittaa kiinteitä aiemmin. :) Olin syvästi helpottunut, vielä päästään helpolla! Auralla oli siis pituutta 69,5cm, painoa 8360g ja päänympärys oli 44cm. Kolmoskäyrältä ollaan tultu vähän normaalimpiin pituuksiin, nyt mennään +2 käyrän tuntumassa, ja paino on tasan 0-käyrällä pituuteen nähden. Täydellisen sopusuhtainen typy siis. ;) Aura sai myös rokotuksen, joka ei tälläkään kertaa häirinnyt reipasta tyttöä, hymyä riitti koko toimenpiteen ajan ja vielä jälkeenkin. Neuvolakorttiin kirjoitettiin: "Vauva kasvaa hienosti. Kehitys hyvä: menee konttausasentoon, ryömii!"

Olimme neuvolassa lähemmäs tunnin, kun halusin kysyä erilaisista asioista, ja neuvolatäti niihin vastaili sitten viimeisen päälle perusteellisesti. Kysyin mm. vauvan istuttamisesta, ja minusta tuntuu että siitä annetaan tosi erilaisia ohjeita eri neuvoloissa, meidän neuvola lienee sitten varovaisimmasta päästä. Ohjeeksi saatiin nimittäin, että lasta saa pitää sylissä istuma-asennossa, mutta ei istuttaa "yksin" esim. syöttötuolissa, niin kauan kuin lapsi ei itse osaa mennä istumaan ja istu selkä suorassa. Aurahan menee kyllä sylissä itse istuma-asentoon ja istuu suorassa, mutta ei lattialla ollessaan osaa vielä nousta istumaan. Lapsi kuulemma nousee sitten istumaan, kun selkä on suoristunut riittävästi. Ja ihan silmämääräisestikin pystyy sanomaan, että Auran selkä ei ole suora vielä. Aika suora, mutta ei riittävän. Päätin sitten, että ihan Auran selän kehityksen takia jätetään keinumisetkin hetkeksi. Aura on kahdesti ollut kokeilemassa pihan keinua ihan hetken, mut en halua vaarantaa Auran selän kehitystä nyt, kun saan luultavasti ihan pian jatkaa luvan kanssa keinuttamista (*ylivarovainen*).

Meillä siis kuukauden verran jatketaan vielä pelkkää maitoateriointia, ja sitten kuukauden päästä aloitamme bataatilla. Uskon, että sitten ensi kuussa Auran voi laittaa jo syöttötuoliinkin rauhallisin mielin. Nyt ollaankin sitten katseltu erilaisia syöttötuoleja ja turvaistuimia. Kamalan vaikeita ostoksia. Tai siis lähinnä se turvaistuin, syöttötuolista tiedän jo millaisen haluan.

Loppukevennykseksi kaksi ihan uutta havaintoa: Ensinnäkin, Aura laulaa. Soitin eilen pianoa ja lauloin Auralle, niin hän alkoi mukana pitämään sellaista "hööööööö"-laulelua, ja kun lopetin kappaleen, hän lopetti tasan samaan aikaan itse. Tämä "ilmiö" toistui useampaankin otteeseen, ja itseasiassa kuulosti aika sydäntäsulattavalta! <3

Ja toinen juttu... Aura nousi tänään ekaa kertaa meidän tv-tason reunaa vasten polviseisontaan. Olisin ottanut kuvan, ellen olisi pelästynyt niin hirveästi! Onneksi ei vielä ainakaan toistanut temppua, toivottavasti ei hetkeen toistakaan!